Riku Aaltonen on koko ikänsä liikkunut metsissä, mutta yhtä isoon sieneen hän ei ole koskaan törmännyt kuin viime viikonloppuna.
– Tosi paljon olen sieniä katsellut ja sienineuvojana kiinnitän niihin paljon huomiota, mutta mitään vastaavaa ei ole ikinä tullut vastaan, hän hämmästelee.
Hämmästyksen kohteena on männynsuomuorakas, jonka lakin halkaisijaksi Aaltonen arvelee noin 50–60 senttimetriä.
– Halkaisijaltaan 30-senttinenkin on jo todella iso suomuorakas, ja niitä kyllä näkyy, mutta tämä oli tuplat sellaiseen verrattuna, Aaltonen kuvailee.
Jättiläissieni tuli vastaan Solalan–Attilan suunnalla, kun Aaltonen oli puolisonsa kanssa yhdistetyllä sieniretkellä ja tarkistamassa viime talven hakkuiden mahdollisia tuulituhoja.
– Jätin vaimon keräämään sieniä ja tein pienen lenkin alueelle, jossa oli viime talvena hakattu. Siellä tämä sieni tuli vastaan, Aaltonen selvittää.
Samassa ryppäässä oli useampiakin isoja männynsuomuorakkaita.
– Ämpärinkannen kokoisia sieniä oli varmaan kymmenkunta, mutta tämä oli ylivoimaisesti suurin. Muutkin olivat männynsuomuorakkaiksi isoja, mutta tämä oli todellakin jättiläinen, hän kertoo.
Ei päätynyt koriin
Sienten kasvuolosuhteet ovat olleet suotuisat, Riku Aaltonen arvelee. Hänen mukaansa männynsuomuorakas elää fuusiossa männyn kanssa.
– Harvennushakkuiden myötä ne ovat saaneet valoa, ja olosuhteiden on täytynyt olla muutenkin suotuisat, hän pohtii.
Koriinsa Aaltonen ei jättiläissientä poiminut, vaan se sai jäädä jatkamaan kasvuaan metsään. Aaltonen tietää, että männynsuomuorakasta käytetään lankojen värjäämiseen.
– Ihan nuorena ja pienenä sieni on myös syötävissä, mutta sitten kun se kasvaa isommaksi ja vanhemmaksi, se muuttuu kitkeräksi eikä toimi ruokakäytössä. Kuusensuomuorakas on hyvin samannäköinen, ja se on vanhempanakin syötävissä, mutta itse pitäydyn vain parhaissa ja herkullisimmissa sienissä, Aaltonen kertoo.
Näitä sieniä Aaltoselle ja hänen perheelleen ovat kantarellit ja suppilovahverot. Aaltonen naurahtaa, että ratkaisevaa ei ole se, mitä sieniä hän tunnistaa, vaan koriin päätyvät ne sienet, joita muu perhe syö mielellään.
– Lapset kinastelevat joskus keskenään siitä, että joku on saanut lautaselleen enemmän sieniä kuin toinen, hän paljastaa.
Aaltosen perheessä sienet syödään sieninä.
– Voita ja pannulle, vähän suolaa ja pippuria sekaan. Emme ole laittaneet kermaakaan, vaan ihan sellaisenaan.
Herkkutatteja perheessä ajoittain kuivataan.
– Kuivat muruset voi laittaa melkein minkä tahansa ruuan sekaan, Aaltonen vinkkaa.
Paljon kantarelleja ja suppilovahveroita
Joulukuusia työkseen kasvattava Riku Aaltonen poimii silloin tällöin kerta-annoksen sieniä töiden jälkeen. Työnsä puolesta hän liikkuu paljon metsissä ja kertoo kiinnittävänsä jatkuvasti huomiota sieniin.
– Toisinaan lähdemme varta vasten tietyille paikoille, joista varmasti löytyy sieniä, hän kertoo.
Sienineuvojaksi Aaltonen kouluttautui aikoinaan, kun hän ensimmäisessä työpaikassaan työskenteli elintarvikepuolella luonnontuotteiden parissa.
– Metsänhoitajakoulutus ei tuonut siihen tarkkaa osaamista, joten siinä yhteydessä hankin lisäkoulutusta, että pääsin sisälle elintarvikealaan. Olen marja-, yrtti- ja sienineuvoja, ja joskus olen kerännyt sieniä jopa myyntiin, mutta nyt ainoastaan omaan käyttöön.
Tämän vuoden sienisatoa Aaltonen kuvailee erittäin hyväksi.
– Tänä vuonna on ollut aivan poikkeuksellisen hyvä kantarellisato. Ehdottomasti paras kantarellivuosi kymmeneen vuoteen, hän iloitsee.
Myös suppilovahveroita on paljon. Sen sijaan Aaltosen mukaan herkkutatteja on ollut hyvin vähän, eikä rouskujakaan kovin paljon.
– Parhaillaan metsissä on suuria määriä suppilovahveroita aivan joka puolella. Ne ovat kerättävissä lumen tuloon asti, Aaltonen muistuttaa.
