Meille aina toitotetaan sitä tosiasiaa, että me elämme vain kerran.
Meitä painostetaan tekemään sitä tätä ja tuota, mutta samalla pitäisi keskittyä koulunkäyntiin. Lukio-opiskelijana tällaiset ulkoiset paineet tuntuvat olevan ristiriidassa keskenään, ja vaatii aitoa mielenkiintoa lähteä mukaan erilaisiin projekteihin, jotka syövät aikaa luokkahuoneessa opiskelulta. Tästä meillä heräsikin keskustelua reissun päällä.
Asioita, joita erilaisilla reissuilla oppii, ei millään pystyisi oppia koulussa kököttämällä. Tien päällä törmää erilaisiin ihmisiin ympäri Suomen maan, ja joillakin reissuilla on ollut mahdollista tavata myös kansainvälisesti erilaisia ihmisiä! Muiden koulujen oppilailta, opiskelijoilta ja opettajilta on mahdollisuus ammentaa inspiraatiota niin Unescon arvoihin liittyviin asioihin, mutta myös elämään ylipäätäänkin.
Toisten ihmisten tapaaminen ja toisiin tutustuminen on rikkaus, ja mielestämme olisi hyvä, jos meille nuorille näytettäisiin enemmän ihmisten erilaisuuksia. Omassa koulussa tuppaa pyörimään vain omien tuttujen kavereiden kanssa, mutta reissujen avulla pääsee tutustumaan eri tavalla myös oman koulunsa opiskelijoihin ja voikin löytää hyviä uusia kavereita myös niistä, joiden kanssa ei muuten olisi aikaisemmin ollut tekemisissä.
Pienet hetket ovat kaikista tärkeimpiä auttamaan jaksamaan muuten jokapäiväistä oravanpyörää. Ehkä lukioajoista jää mieleen juuri ne hetket, kun pääsee reissuille ja tekee huomaamattaan muistoja, jotka siinä vaiheessa tuntuu vain tavanomaisilta.
Kenties tällaisia hetkiä on vitsiheitot puistossa leikkimisestä, syvälliset keskustelut hiljenevässä hotellissa, tavallisuudesta poikkeavat keskustelut opettajien kanssa tai naurupyrskähdykset ravintolassa, kun muut tuntuvat olevan kovin asiallisia.
Hyvät hetket auttavat jaksamaan ja ne näyttävät, että elämä on jaksamisen ja elämisen arvoista.
Unescon reissulla opimme… paljon.
Asioista, joista emme tienneet, ja asioista joista luulimme tietävämme.
Oli mielenkiintoista olla keskellä opettajien keskustelua ja kiireistä arkea, tutkailla ympäristöä vähän uudesta näkökulmasta, huomata miten paljon oppilaista opettajat todella välittävät!
Ei sitä aina tiedostakaan, kuinka paljon töitä ja suunnittelua opettajien arkeen kuuluu. Reissun jälkeen on aivan eritavalla katsonut opettajia, jotka puurtavat töitä meidän eteemme… Tuntuu melkein häpeälliseltä, kuinka vähän kiitosta annamme heille tästä.
Kaikin puolin siis opettava reissu – aivan mahtavaa, että pääsimme kokemaan kaiken sen!
Elina Inkeroinen ja Aili Savolainen
Kirjoittajat olivat mukana Suomen Unesco-koulujen syysseminaarissa Helsingissä 7. – 8. syyskuuta.
