Vuoden 2022 Taksiammattilainen -kunniamaininnan saanut Anna Kuivanen nauraa, että taksinkuljettajan ammatti on hänellä sukurasite.
– Meillä on ollut taksilupa vuodesta 1986, ensin isällä, jolta se siirtyi sitten äidille, Kuivanen kertoo.
Hän on koulutukseltaan kosmetologi, meikkaaja, maskeeraaja ja urheiluhieroja, ja hänellä on ollut sen alan yrityskin Tampereella.
– Heti parikymppisenä aloin ajamaan taksia aina silloin tällöin.
Kuivanen on toiminut myös Stockmannin miesten kosmetiikkaosaston vastaavana, mutta kun äiti Tuula Tuomivaara sai toisen taksiluvan, alkoi Kuivanen hoitaa sitä.
– Se tuli luonnollisena ja hyvänä jatkumona, kun rupesin hoitamaan toista autoa ja aika pian hain omaa lupaa, sain sen ja pian toisenkin.
Nyt hän on ajanut taksia yli 20 vuotta ja omat luvatkin ovat olleet jo yli kymmenen vuotta.
Yrityksellä on neljä autoa, ja Kuivasen lisäksi kolme vakituista kuljettajaa, joista yksi on Kuivasen puoliso Tommi.
Koulukuljetuksista tulikin se juttu
Todellisuudessa työ ei ole tällä hetkellä Kuivaselle rasite – päinvastoin. Hän ajaa tällä hetkellä ainoastaan koulukuljetuksia, vaikka vielä pari vuotta sitten ajatteli, ettei enää koskaan pysty olemaan lasten kanssa missään tekemisissä.
Kuivasen maailma pysähtyi joulukuun 15. päivä vuonna 2019, kun hänen ainokaisensa, 17-vuotias Enni-tytär menehtyi äkillisesti.
– Hyvin harvoin lapsensa menettänyt kykenee samaan työhön millään tavalla, mutta lähdin kokeilemaan, ja ajatus siitä, etten pysty olemaan lasten kanssa, kääntyi täysin päinvastoin. Lapset ovat niin aitoja, välittömiä ja hetkessä eläviä, että saan koulukyytien ajamisesta itse tosi paljon.
Koulukuljetuksia ja kauppa-asiointilinjaa Kuivanen ajoi myös uransa alkuvuosina. Sen jälkeen hän siirtyi ajamaan sairaskuljetuksia ja vammaispalvelukyytejä, joita ajoi Ennin kuolemaan asti.
Yövuorot eivät oikein koskaan ole olleet Kuivasen juttu, eikä hän ollut tehnyt niitä useampaan vuoteen. Hän kokee, ettei palautunut niistä. Eivätkä ne enää muutenkaan olisi vaihtoehto sen jälkeen, mitä hän on joutunut kokemaan.
– Pienellä paikkakunnalla asiakkaat ovat tuttuja, ja kaikki tietävät toisensa.
Uhkaavilta tilanteiltakaan hän ei yöaikaan ole välttynyt.
– Yhdellä äijällä oli kerran puukko mukana, ja yksi rupesi kerran hakkaamaan sytkärillä kaljatölkkiä. Nuorena ja nättinä kun vei tällaisessa mökkipitäjässä asiakkaita metsän keskelle, siellä ruvettiin olemaan epäasiallisia. Vaikka nämä ovat olleet epämiellyttäviä tilanteita, mitään ei kuitenkaan ole onneksi sattunut.
Ei edes liikenteessä, Anna Kuivanen sanoo ja koputtaa pöydänkulmaa.
– Ensimmäistä kertaa kolhin autoa tänä talvena, kun peruutin inva-autoa yhteen lämmitystolppaan sen verran, että se vähän notkahti, hän tunnustaa.
”Vastuu on ihan järjettömän suuri”
Useampaan otteeseen Kuivanen korostaa, miten palkitsevaa työ lasten kanssa on. Se on myös erilaista kuin perustaksinkuljettajan arki, kun matkustajina on kolmisenkymmentä 0–9-luokkalaista ja erityislapsia. Kuivanen jos joku tietää, että hänellä on päivittäin kyydissään monen vanhemman koko elämä.
– Vastuu on ihan järjettömän suuri. Samalla työ on antoisaa ja hyvinkin palkitsevaa. Taksilla kulkemiset ovat tärkeitä juttuja, samoin se, kuka istuu etupenkillä, kuka menee mihinkin ja missä järjestyksessä.
Sen takia Kuivanen onkin erityisen otettu, että kunniamaininnan perusteissa oli nostettu esiin juuri koulukuljetukset, moni kun ei Kuivasen kokemuksen mukaan tunnista työn merkityksellisyyttä.
– Se on minun sydämeni asia, ja ihan tosissaan syy nousta sängystä joka päivä. Lapset ovat niitä valonpilkahduksia elämässäni, hän hiljenee.
Lasten kanssa hän on tullut niin tutuksi, että kertoo jo nenänpään asennosta näkevänsä, millainen päivä kullakin on. Koulukyytien aikaan hän on herkällä korvalla muutenkin. Välillä tulee myös niitä tilanteita, että Kuivanen käy herättämässä ja pukemassa lapset kouluun.
– Lapset oppii tuntemaan kauhean äkkiä. He kertovat minulle, mitä on syöty, miten tyhmä äiti on, mitä koulussa on tapahtunut ja sitten ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä.
Arvaa mitä, taksikuski? on kysymys, jonka Kuivanen kuulee päivittäin useita kertoja. Noita arvaa mitä -juttuja ja muitakin lasten sutkautuksia Kuivanen on jakanut anonyymisti myös sosiaaliseen mediaan.
– Maskin alla tuli välillä naurettua, mutta nyt täytyy huulta välillä purra, kun ovat niin tosissaan, hän nauraa.
Oven avaaminen ja muut perusasiat kunniaan
Koulukuljetuksissa kaikki lähtee perusasioista. Siitä, että huomenta sanotaan, kun tullaan autoon ja heipataan, kun lähdetään.
– Minulle on kunnia-asia, että meidän firmassamme työ tehdään just eikä melkein, käyttäydytään kunnolla ja ollaan ajoissa. Tilinpäätöksestä sitten näkee, että hommia tehdään sydän, ei bisnes edellä, Kuivanen hymähtää.
Hän näkee muutenkin, että taksinkuljettajan työssä on hyvin pitkälti kyse palvelusta. Hänelle on työssään ollut ihan arkipäivää käydä asiakkaan kanssa kaupassa, laittaa ruuat jääkaappiin, tehdä lumitöitä ja hakea posti.
– Nykypäivänä suuressa maailmassa voivat olla ihan hepreaa sellaiset pienet asiat kuin oven avaaminen ja se, että kuljettaja ylipäänsä nousee autosta, kantaa kassit, katsoo, onko turvavyöt, se, että kuljettajalla on siistit vaatteet eikä autossa tupakoida. Meistä kauan ajaneista tämä tuntuu absurdilta.
Kuivaselle asiakas on kaikki kaikessa.
– Kun autan vanhaa ihmistä, hän saattaa itkusilmässä antaa vilpittömiä kiitoksia, että sinä olet niin enkeli. Tällaista palautetta on hämmentävä ottaa vastaan, koska se on sitä, mitä me teemme, ja sen pitäisi tulla tällä alalla kaikilla muillakin selkärangasta.
Toiveena paluu entiseen
Lokaakin niskaan tulee. Sen on Kuivanenkin saanut tuta, mutta osaa myös olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti.
– Taksin pitäisi olla aina vapaana, aina saatavilla ja halpa. Ne ovat ne kolme asiaa, joista sitä tulee, hän tietää.
Taksiala on ollut isossa murroksessa viime vuosina, ja Kuivanen toivookin paluuta vanhaan, joskin tiedostaa, ettei se ole mahdollista.
– Lain täytyisi säädellä taksialaa, mutta sitä lakia ei enää ole. Turvattomuus on ihan arkipäivää suuremmilla paikkakunnilla.
Pienillä paikkakunnilla ongelma on Kuivasen mukaan siinä, ettei päivystysvelvollisuutta enää ole. Tämä vaikeuttaa Kuivasen mukaan taksin saantia virka-ajan ulkopuolella erityisesti pienillä paikkakunnilla.
– Hiljaisina aikoina kolikolla on kääntöpuolensa. En voi laittaa ketään töihin, jos siellä on yksi kympin kyyti yön aikana. Rahkeet eivät riitä maksaa tyhjästä.
Nyt kun takseilla ei ole velvoitteita, Kuivanen sanoo vastuun siirtyneen kuljettajalta asiakkaalle.
– Taksi on tilattava ennakkoon, muistettava kysyä hinnat ja muutenkin sopia matkasta.
”Kyllä minä aika hyvä kuski olen”
Anna Kuivanen ei ole ”vaan pirssikuski”, vaan aidosti ylpeä ammatistaan ja tohtii sanoa sen myös ääneen.
– Koen työni merkitykselliseksi, ja kyllä minä aika hyvä kuski olen, kun tuolla Myllyjärventaustassa umpihangessa ajelen, hän kehaisee.
Rattiin Kuivanen tarttuu myös vapaapäivinään.
– Moottorikelkkailu on stressinpurkukeinoni, hän kertoo.
Aina ei silti tarvitse lähteä kotoa yhtään mihinkään.
– Kyhjötetään kotona, ollaan ulkona ja syödään nuotiomakkaraa. Ulkotulien teko saa sykkeet alas. Olemme tosi simppeleiden perusasioiden äärellä, Kuivanen juttelee.
Työelämältä hän toivoo, että saa jatkossakin ajaa koulukyytejä.
– Elämäni tarkoitus on noissa pienissä ihmisissä. Ihmisen pahimman trauman kokeneena on minun etuoikeuteni, että saan olla tässä ja tehdä tätä työtä.
