Oriveden kirjasto valitsi Vuoden lukuteko -palkinnon saajakseen kirjastossa satumummona toimivan Ulla Seppälän. Seppälä on lukenut lapsille satuja Oriveden kirjastossa jo usean vuoden
ajan.
– En muista tarkalleen, kuinka kauan olen satumummoillut, mutta kirjastonhoitajien mukaan vuosikausia. Aika kauan ennen koronaa aloitin ainakin, Seppälä muistelee.
– Palkinnon saaminen tuntui hyvältä, ja oli hienoa, että huomioitiin ihan tällainen pieni ihminen, Seppälä iloitsee.
Hän kuitenkin lisää, että huomion keskipisteenä oleminen tuntuu hänestä jokseenkin vieraalta.
– Mottoni on, että hyvä tavara puhuu puolestaan.
Seppälä kiittelee Oriveden kirjaston henkilökuntaa palkinnosta.
– Orivedellä on oikein mukavaa kirjaston väkeä, ja heistä on kyllä jäänyt hyvä kokemus.
Sopiva harrastus arjen vastapainoksi
Seppälän satujenlukemisharrastus alkoi erään lastenhoitajan ajatuksesta.
– Hän ehdotti minulle kirjastossa, että alkaisin lukea lapsille satuja ääneen. Ensimmäinen ajatukseni oli, että älä nyt unta näe, Seppälä kertoo.
Seppälä ajatteli, ettei hän halua sitoa itseään liiaksi satuharrastukseen, vaikka onkin saduista aina pitänyt.
– Toisaalta tajusin, että satujen lukeminen tuo mukavan raamituksen viikkoon, ja riittää tekemistäkin, eläkkeellä yli kymmenen vuotta ollut Seppälä kertoo.
Ennen eläköitymistään satumummo Seppälä ehti toimia karjatilan emäntänä ja mielenterveystoimiston toimistosihteerinä. Molemmissa työpaikoissa vierähti 20 vuotta.
– Aikamoinen uraputki, kun menee lukiosta ensin navettaan ja sieltä mielenterveystoimistoon, Seppälä nauraa.
Satumummoilu tuo Seppälän arkeen myös mukavaa vastapainoa.
– Eläkkeelle jäätyäni ostin itselleni ensin ukulelen, mutta enää en ranneahtaumien takia voi sitä soittaa. Olinkin aina kuitenkin ajatellut tarvitsevani huuliharpun kaltaisen soittimen, koska suu minulla ei koskaan lakkaa toimimasta!
Lukuharrastus isän innoittamana
Innostus lukuharrastukseen alkoi jo lapsuudessa.
– Ennen koulun alkamista isä osti minulle kaksi kirjaa. Toinen oli Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti ja toinen Kirsi Kunnaksen Hanhiemon iloinen lipas. Kansakoulun kirjoituskilpailusta taas voitin Oiva Paloheimon Tirlittanin, ja nämä teokset olivatkin ehkä eräänlaisia laukaisevia tekijöitä lukuharrastukseeni.
– Isäni oli vanha veteraani, joka kertoi kaikenlaisia tarinoita, joskus omasta päästäkin keksittyjä, mutta se ei minua haitannut.
Seppälä muistelee, että lapsena satujen lukeminen oli jännittävää, koska niiden avulla pääsi ihan omaan maailmaansa. Nykyään Seppälää kiehtoo saduissa erityisesti niiden opetukset.
– Satujen opetuksen voi siirtää lapsille, ja samalla oppia itsekin.
Kirjastonhoitaja Ilkka Kaita-ahon kanssa Seppälä on myös pohtinut lukevansa lapsille hänen omasta lapsuudestaan tuttuja satuja.
– Kiva olisi nähdä, miten nykylapset vanhoihin satuihin reagoisivat. Mietin, että millaiset kiksit itse saisin nyt omista suosikkisaduistani, kun lukemisesta on kulunut noin 70 vuotta. Toisaalta saduissa on myös paljon sellaista, jota ei tänä päivänä ehkä hyväksyttäisi, esimerkiksi viittauksia lasten piiskaamiseen, Seppälä pohtii.
Lapsille lukemisen lisäksi Seppälä lukee myös vapaa-ajallaan. Tällä hetkellä menossa on Kari Hotakaisen Tarina.
– Ruuhkavuosien aikana lukeminen jäi tietysti vähemmälle, mutta vanhemmalla iällä olen taas alkanut lukea enemmän. Sieltä sun täältä tulee kirjoja löydettyä, välillä kirjaston esittelypöydältäkin.
Lukemisen tärkeys onkin satumummolle päivänselvää.
– Kirjojen maailma on hieno, ja sinne voi ikään kuin kadota tämän päivän ongelmia. Kirjat myös tarjoavat jonkinlaista ulkopuolista näkemystä tähän maailmaan ja yhteiskuntaan, Seppälä summaa.
Rohkeutta omien rajojen ylittämiseen
Satumummo kertoo saaneensa hyvää palautetta toiminnastaan, mistä kertovat jo osallistujamäärätkin.
– Parhaimmillaan on ollut jopa useita kymmeniä lapsia kuuntelemassa. On ollut yllättävää huomata, miten lapset pystyvät rauhoittumaan ja keskittymään kuulemaansa.
Seppälä kuvaileekin kokemustaan satumummona rikastuttavaksi.
– Satuhetket ovat tietenkin vuorovaikutteisia tilanteita, jotka ovat antaneet myös minulle hirvittävän paljon.
Satumummous on Seppälälle yksi asioista, joiden avulla hän on poistunut omalta mukavuusalueeltaan.
– Olin nuorena varsinainen jännittäjätyttö, mutta Orivedelle tultuani minusta tulikin tällainen ekstrovertti jokapaikansohlaaja, Seppälä nauraa.
– Olen vain mennyt kaikkeen mukaan, mikä on laajentanut omaa ympäristöä, ja samalla olen saanut kohdata paljon erilaisia ihmisiä. Ennen saatoin myös hieman myötäillä muiden näkemyksiä, mutta nykyään olen rohkeampi sanomaan oman mielipiteeni asioista.
Seppälä onkin ollut niin kunnanvaltuuston, seurakunnan, kyläyhteisön kuin maatalousnaistenkin
toiminnassa mukana. Hän rohkaisee jokaista poistumaan omalta mukavuusalueeltaan.
– Se antaa yleensä sellaista tsemppiä elämään, eikä se niin kauhea asia lopulta olekaan, vaikka voi siltä aluksi tuntua.
Seppälän paras vinkki rohkaistumiseen on itsensä altistaminen uusiin tilanteisiin.
– Jostain se rohkeus täytyy kuitenkin hakea ja mennä uusiin tilanteisiin, vaikka olisi arka niin kuin minäkin olen ollut. Nuoriakin rohkaisen katsomaan maailmaa joka puolelta, ja tekemään kaikkia niitä asioita, jotka oikeasti kiinnostavat.
