Autoalan Tiedotuskeskus tutkii, minkälaisia autojen huoltajia me suomalaiset olemme

Kiinnipito- ja viestintäpäällikkö Totte Raivisto, että kun Suomen keliolosuhteet ja tiestön kunto ovat tavanomaista vaativammat, niin nimenomaan huoltamalla autot pysyvät paremmassa kunnossa.
Kiinnipito- ja viestintäpäällikkö Totte Raivisto sanoo, että kun Suomen keliolosuhteet ja tiestön kunto ovat tavanomaista vaativammat, niin nimenomaan huoltamalla autot pysyvät paremmassa kunnossa.

Autoalan Tiedotuskeskuksen liikenteen erityisasiantuntija Hanna Kalenoja sanoo, että kysymys ”minkälaisia autojen huoltajia me suomalaiset olemme?” saa tutkittuun tietoon perustuvan vastauksen vielä tämän vuoden aikana. Autoalan Tiedotuskeskus työstää parhaillaan Huoltotapatutkimus-nimellä uutukaista hankettaan. Kalenoja huomauttaa, että muun muassa Saksassa tehdään esimerkillistä autojen säännöllistä huoltotutkimusta. Vastaavanlaiselle tutkimukselle olisi hänen mielestään käyttöä Suomessakin.

Erityisasiantuntija Hanna Kalenoja toteaa, ettei tällä hetkellä ole relevanttia tietoa siitä, miten suomalaiset huollattavat autojaan. Hänen muistissaan on vuosien takainen iso kuluttajatutkimus, jossa selvitettiin muun muassa autojen huoltokulttuuria.

Kalenoja odottaakin mielenkiinnolla pian käynnistyvän tutkimuksen tuloksia. Huoltotapatutkimus-työnimellä parhaillaan valmisteltava tutkimus piirtää kuvan meistä suomalaisista autojemme huollattajina.

Huoltotapatutkimus toteutetaan perinteisenä paperisena kyselynä, joka lähetetään osoitteellisena valitulle kohderyhmälle. Otospohja kootaan autojen iän perusteella.

Kalenoja lupailee uutta punnittua tietoa vielä tämän vuoden loppupuolella.

Huoltointo vaipuu auton ikääntyessä

A-Katsastuksen tekninen johtaja Hannu Pellikka, joka vastaa myös Ajovarman toiminnasta, on seurannut jo 1980-luvulta lähtien ajoneuvotekniikan ja liikenneturvallisuusasioiden kehittymistä.

– Etenkin uusien autojen ja eritoten leasing autojen huoltaminen tapahtuu oikea-aikaisesti ja autovalmistajan ohjeiden mukaan, Pellikka sanoo.

– Mitä vanhemmaksi auto tulee, sitä suurempi todennäköisyys on auton huollon siirtäminen tulevaisuuteen tai kunkin huollon tekeminen niukempana.

Pellikan mukaan autojen omistajat käyttävät uskollisesti merkki- ja brändihuoltojen palveluja, kun autot ovat uusia.

– Kun autolle kertyy ikävuosia, huoltoja aletaan teettää helpommin monimerkkihuolloissa ja -korjaamoissa.

Pellikka kertoo, että tavallisesti ikääntyvien autojen omistajat panttaavat huolto- ja korjaustoimia siihen saakka, kunnes ne on pakko tehdä tai kun auton katsastaja määrää toimenpiteet tehtäviksi.

Autovalmista kehittää huoltoturvaa

Suomessa on eniten Toyota-merkkisiä henkilöautoja. Toyota pitää kärkisijastaan kiinni myös tämän vuoden uusien autojen myyntitilastossa.

Toyota Auto Finland Oy:n kiinnipito- ja viestintäpäällikkö Totte Raivisto tarkentaa, että karkeasti sanottuna maassamme on reilut 450 000 Toyotata ja vajaat 10 000 Lexusta.

– Pitkän historiansa takia Toyotalla onkin Suomen suurin autokanta, Raivisto muistuttaa.

Maassamme henkilöauto päätyy romutukseen keskimäärin 21-22 vuotta palvelleena. Raiviston mukaan Toyotilla romutusikä on vielä astetta korkeampi.

Raivisto puolestaan kiittelee, että suomalaiset autoilijat huoltavat autojaan hyvin säännöllisesti, mikä on lähtökohtaisesti erittäin tärkeää, kun autoilla ajetaan pitkään.

– Into auton huollattamiseen alkaa hiljalleen hiipua, kun autolle kertyy ikää ja kun auton omistajat vaihtuvat tiheään, Raivisto toteaa.

Toyota on jälleen liikkeellä uudenlaisella huoltotuotteella, joka on nimetty Relax-turvaksi. Vastaavaa palvelua ei ole vielä tarjolla muilla autovalmistajilla.

– Kun Suomen keliolosuhteet ja tiestön kunto ovat tavanomaista vaativammat, niin nimenomaan huoltamalla autot pysyvät paremmassa kunnossa, Raivisto muistuttaa.

– Toivottavaa olisi, että muutkin automerkit tarjoaisivat vastaavia huoltoturvapalveluja ja -tuotteita. Tällä varmistettaisiin autojen turvallisuus ja toimivuus muidenkin automerkkien osalta, Raivisto perustelee.

Suomalaisilla on monta läppää Toyotan kestävyydestä. Toyota luottaa perinteisesti tuotteidensa laatuun, ja sillä on vahva tuote- ja palvelukehitystahto. Uutukainen Relax-turva on asiakkaalle aina veloitukseton, ja se aktivoituu määräaikaishuollosta seuraavaan huoltoon aina 10 vuoteen ja 160 000 kilometriin saakka.

Raivisto sanoo, että nykyautoilijan on vaikea itse havainnoida autoon syntyviä iän tai kilometrien tuomia vikoja.

– Huollossa tarkistetaan turvallisuuteen liittyviä elementtejä, kuten alustan tai jarrujen kunto. Samalla minimoidaan riskit, ettei esimerkiksi vesipumpun vuotaminen tai joku hiljalleen syntyvä alustan vaurio jättäisi autoa tielle. Ammattitaitoiset ja koulutetut mekaanikot osaavat ennakoivat tulevia vaurioita, joten heidän käsiensä kautta tulleilla autoilla on turvallista jatkaa ajoa seuraavaan huoltoon. Jos kuitenkin huoltojen välillä syntyisi joitain yllättäviä vikoja, Relax-turva korvaa kustannukset. Tämän ansiosta uudenlainen huoltoturva vähentää osaltaan autoilun kuluja, ja huoltoturva antaa asiakkaille ylimääräistä mielenrauhaa, Raivisto kertoo.

Turva lkannustaa huollattamaan

Suomalaisetkn reissaavat paljon omilla autoillaan omassa maanosassa. Totte Raiviston mukaan Toyota- ja Lexus Relax-turva ovat valmistajan tuottamia palveluja koko Euroopassa. Eli myös ulkomailla tehdyt määräaikaishuollot aktivoivat turvan.

– Vastaavaa valmistajan tarjoamaa veloituksetonta turvaa ei tietääkseni ole saatavilla muualla Euroopassakaan.

Millainen asia tällainen turvamahdollisuus on koko autoilun kehittämisen historiassa? Raivisto teroittaa, että palvelulla on todella iso vaikutus, ja tuote on merkittävä pitkän aikavälin satsaus jälkimarkkinoinnin saralla eurooppalaisen autoilun historiassa.

Toyota lanseerasi Relax-turvan vajaa vuosi sitten, joten Raiviston mukaan kaikki turvaan soveltuvat autot eivät ole käyneet vielä huollossa.

– Olemme kuitenkin jo nyt havainneet, että huoltojen määrät ovat kasvaneet, joten olemme erittäin tyytyväisiä palveluun. On hyvä muistaa, että ensimmäisen huollon jälkeen autoille määrittyy kuukauden karenssi. Seuraavan huollon jälkeen tuota ei enää tule, jos auto huolletaan määräaikaisohjelman mukaisesti, Raivisto kertoo.

– Tämän takia on hyvin tärkeää, että asiakkaat käyttävät auton huollossa, ennen kuin auton huolto-ohjelma menee pitkäksi. Jos huolto-ohjelma on esimerkiksi 15 000 km per vuosi, niin näistä rajoista pitää muistaa pitää tarkasti kiinni, jotta karenssia ei synny uudestaan, Raivisto tarkentaa.

MATTI PULKKINEN

Leave a Comment