Suomi on soinen maa. Sanonta: Suo siellä – vetelä täällä tarkoittaa ylipääsemätöntä tilannetta. Sellainen on syntymässä.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan aiheutti talouden ja energian saannin ongelman. Suo on kuitenkin supisuomalainen energian lähde. Sieltä nostettua turvetta on iät ja ajat käytetty maataloudessa moniin tarkoituksiin. Turve on tässä olevassa maailman tilanteessa pelastus. Turpeen nostolla energian tuotantoon on pitkät perinteet ja laitteistot ovat vielä käyttökelpoiset.
Turpeen käyttöä on laitettu jäihin, koska sen on päätelty rikkovan päästötavoitteiden rajan. Suomen päästötavoitteet ovat tässä mielestäni ankarat. Niiden asettaminen yleiseurooppalaiselle tasolle on nykyisessä tilanteessa välttämätöntä.
Siihen liittyen turpeen käyttöönotto energian lähteenä ei aiheuta ongelmaa. Käyttöehdoissa pitää huomioida käytetyn suon uusiokäyttö. Siitä pitää lainvoimaisesti tehdä bioenergiaa tuottava viljelys. Viljelykasviksi sopii paju. Kun maatunut turve käytetään energiaksi, loppuu sen aiheuttama metaanipäästö suosta.
Paju monine lajeineen on Suomen nopeakasvuisin puu tai pensas. Sitä voi hyvällä syyllä verrata lämpimien alueiden bambuun. Paju kasvaa kesän aikana puolitoista metriä korkeaksi. Silloin se on korjuukypsää.
Aiemmin tänä vuonna on uutisoitu, että EU:n jäsenmaille on tulossa jakoon tukirahaa ympäristön parannustarkoituksiin. Tuota rahaa on kohdistettavaa pajun kasvatukseen soilla. Sen avulla ottaa vanhat turvesuot kuivatukseen ja siten edistää pajun kasvua. Samalla poistuu niiden soiden mahdollisesti aiheuttama hiilidioksidin nousu, sillä päällä kasvava pajukerrossa sitoo sen kokonaan.
Turpeen maatumaton osa sopii viherrakentamiseen. Näin menetellen korvataan energian puutetta monipuolisella tavalla. Vuosien kuluttua todetaan soiden tuottavan pajun kasvun yhteyttämistapahtumassa happea ja sitovan hiilidioksidia.
Eelis Pulkkinen
geologi, eläkkeellä
