Pirkanmaalla luovutaan tartuntatautilain mukaisista eristyspäätöksistä ensisijaisena todisteena koronatartunnasta, tiedottaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.
Tartunnan saaneiden on nyt eristäydyttävä omaehtoisesti ja ilmoitettava altistumisesta henkilöille, joiden kanssa on ollut lähikontaktissa.
Syynä käytännän muutokseen on nopeasti huonontunut koronatilanne.
– Omikronmuunnos on moninkertaistunut päivittäisten koronatartuntojen määrän joulukuun alun jälkeen. Koska omikronmuunnos tartuttaa merkittävästi jo ennen oireiden alkua ja näytteenotossa on viiveitä, suurin osa jatkotartunnoista on jo tapahtunut testituloksen tullessa tartuntatautiviranomaisen tietoon. Henkilön eristykseen asettamisella ei ole tällöin epidemiologista perustetta, sairaanhoitopiirin tiedotteessa todetaan.
Jälkikäteen tehdyillä eristyspäätöksillä ei voida nykyisessä tilanteessa ehkäistä tartuntojen leviämistä. Lisäksi kotitestillä todetut tartunnat eivät tule lainkaan tartuntatautiviranomaisten tietoon.
Uusi toimintatapa otetaan Pirkanmaalla käyttöön perjantaina 21. tammikuuta. Vastaava toimintamalli otetaan käyttöön yhdessä pääkaupunkiseudun ja muiden suurimpien sairaanhoitopiirien kanssa.
Vältä kontakteja, tee kotitesti
Sairaanhoitopiiri ohjeistaa oireisia henkilöitä jäämään kotiin ja välttämään kontakteja muihin, kunnes oireet ovat lievittyneet.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeen mukaan koronavirusoireisen henkilön tulee välttää oman talouden ulkopuolisiin henkilöihin kontakteja vähintään viiden vuorokauden ajan.
– Jos yleisvointisi on hyvä, sinun ei tarvitse ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon tai hakeutua koronavirustestiin. Voit halutessasi tehdä koronakotitestin, tiedotteessa neuvotaan.
Terveydenhuollon testaus kohdennetaan nyt muun muassa vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluviin ja sosiaali- ja terveydenhuollossa työskenteleviin.
Positiivisen koronavirustestituloksen saaneille on toimintaohjeita Taysin verkkosivuilla.
Sairaanhoitopiirin tiedotteessa muistutetaan lisäksi, että oireettomien on myös noudatettava voimassa olevia suosituksia ja rajoituksia.
Viimeisimmät kommentit