Veljekset Topi ja Timo Vainio ovat iso osa orivesiläistä kilpamoottoripyöräilyn historiaa. Kun he istahtivat kertaamaan vuosikymmenien takaisia tapahtumia, moottoripyörät olivat luontevasti pääosassa. Paljon muutakin tarinaa kumpusi menneitä muistellessa.
Veljesten äidin isä rakensi perheen kotitalon Uotilantien varteen vuonna 1935. Topi asuu lapsuudenkodissaan yhdessä kumppaninsa Onerva Tuomisen kanssa. Timon asumus on muutaman sadan metrin päässä hänen vaimonsa Tuulan kotipaikalla.
Topin moottoripyörä- ja autoharrastus alkoi jo vuonna 1950. Veljesten isä Aleksi Vainio sai siskojensa kertoman mukaan ainoana poikana isältään melkein mitä halusi.
– Isän ensimmäinen auto oli kanttikupee hoppa-Ford. Sota-aikana hän omisti Graham-merkkisen auton, joka oli sotaa piilossa varastossa vanhaa paloasemaa vastapäätä. Hän oli ottanut autosta pyörät pois, jotta sitä ei vietäisi sotilaskäyttöön.
Topi sai ensimmäisen kosketuksensa moottoripyöriin, kun isä osti vuoden 1938 Excelsiorin.
– Se oli käsivaihteinen, ja ”kapula” oli sijoitettu tankin viereen. Isä nosti minut tankin päälle ja lähti liikkeelle. Hän käski heittää kakkoselle, mutta en ihan käsittänyt mitä se tarkoitti. Jotain tein ja sitten rytisi vaihdelaatikossa.
Seuraava hankinta oli Hirsilästä ostettu Tähti-merkkinen pyörä, joka tunnettiin myös nimillä Mocba ja Kulkurin Kaiho.
Timon ensimmäinen ajokki oli kaksisylinterinen Jawa, ensimmäisiä maahantuotuja yksilöitä 1940-luvun lopulla.
– Se oli jonkinlainen sporttimalli, jolla voisi ajaa kisaakin. Isä oli ajanut kilpaa jo ennen sotia New Imperial -pyörällään. Silloin ajettiin Tampereen vanhalla hippoksella.
Juuri Aleksi-isä istutti poikiinsa moottoriurheilun kipinän ja kilpailuvillityksen. Hän halusi, että pojilla on harrastus, joka pitää heidät poissa pahanteosta.
– Isä sanoi, että jos jotain pitää hankkia pyörähommaa varten, pankista saa lainaa. Hän ymmärsi, että kun koulu ei meitä kiinnostanut, lainojen maksu oli hyvä yllyke mennä töihin, Timo muisteli.
Kuorevesi, Pyynikki, Eläintarha, Imatranajot
Oriveden Moottorikerho perustettiin vuonna 1949. Topi osallistui perustamiskokoukseen 12-vuotiaana.
– Silloin oli kova innostus päällä ja ajamaan piti päästä. Topi kilpaili ensimmäisen kerran jääradalla ilman minkäänlaisia lupia. Isän Jawa oli alla ja lentäjän turkisasu päällä, Timo kertasi veljensä otteita.
Kun veljekset aloittivat kilpailemisen, Kuoreveden Hallin TT-ajot olivat lähitienoon ensimmäisiä ratakisoja. Myös heidän isänsä kisasi Kuorevedellä.
Tie Pyynikin ajoihin avautui vuonna 1956, kun Topi osallistui Velocetillaan 350-kuutioisten alokasluokkaan. Eläintarhan ajot seurasivat kaksi vuotta myöhemmin. Isä oli ostanut edellisvuonna Turusta aidon kisapyörän, 350-kuutioisen AJS:n.
Timolla oli Eläintarhassa allaan satapiikki-Honda. Veljesten kaveri Yrjö Kylmälä kaasutteli NSU:lla.
– Emme päässeet ajamaan asvaltilla ennen Eläintarhaa. Sijoituksemme olivat jälkipäässä, mutta se oli jo paljon, että pääsimme mukaan kisaan, Timo muistutti.
Orivedeltä oli Eläintarhassa parhaimmillaan viisi kuskia. Vainioiden lisäksi mukana olivat Kylmälä sekä nyt jo edesmenneet Vesa Kuusisto ja Pentti Salminen. Viimeksi mainittu tunnettiin santaratojen kruunaamattomana kuninkaana.
– Radan pituus oli kolmisen kilometriä, ja kisaa ajettiin 20 kierrosta. Yleisöä oli enimmillään yli 80 000. Oli hienoa ajaa samassa kisassa maailman huippukuskien kanssa.
Topin paras saavutus oli Honda CR 93:lla ajettu Pyynikin satapiikkisten voitto vuonna 1968. Timon paras sijoitus oli neljäs. Viimeinen Pyynikin kisa ajettiin vuonna 1971, ja Timo oli tuolloin vielä mukana. Topi lopetti kisauransa vuotta aiemmin.
Pyynikillä ajettiin MM-osakilpailut vuosina 1962 ja 1963. Imatranajot alkoivat heti, kun Pyynikin ajot lopetettiin radan vaarallisuuden vuoksi. Veljekset ajoivat Imatralla uudella kalustolla, Timolla oli Yamaha ja Topilla AJS.
– Imatralla pääsimme ajamaan samoissa kisoissa Jarno Saarisen, Giacomo Agostinin ja Teuvo Länsivuoren kanssa. Minulla oli uudempi Yamahan ratapyörä, mallia -70, Timo kertasi.
Vainiot osallistuivat myös kahteen ulkomaiseen kisaan Ruotsissa ja Puolassa.
Takapenkkiläinen tuli ja jäi
Topi jätti pyörät parinkymmenen vuoden ajaksi kilpauransa jälkeen. Sittemmin veljekset ovat ajaneet vanhoilla kisapyörillään erilaisissa näytösajoissa.
Timon pojat Jukka ja Jari innostuivat hekin moottoripyöristä ja kilpailemisesta. Jarin osalta harrastus päättyi sairauteen, johon hän myös menehtyi.
Jukka keräsi menestystä voittaen sekä SM- että PM-kisoja. Hän oli aikoinaan Suomen ykköskuski 125-kuutioisissa. Hän ylsi kerran MM-pisteillekin.
– Se oli hienoa, että Jukka kilpaili ja menestyi. Pelkäsin kuitenkin aina, mitä kaikkea radalla voi tapahtua. Kun Jukka lopetti kilpailemisen vuonna 2001, se oli minulle helpotus, Timo tunnusti.
Tuntojen taustalla oli osaltaan Jarno Saarisen menehtyminen onnettomuudessa Monzan radalla vuonna 1973. Timo oli usein tekemisissä Saarisen kanssa, koska tämä hankki kisasaappaansa mittatilaustyönä Timon työpaikalta, orivesiläiseltä kenkätehtaalta.
Entiset kisapyörät majailevat veljesten talleissa viimeisen päälle laitettuina ja täydessä ajokunnossa. Ne saavat kuitenkin enää vain rauhallista kyytiä classic-pyörien näytösajoissa ja -tapahtumissa.
– Ei näissä pyörissä ole enää laittamista, mutta pitää niitä käydä aina katsomassa, jotta uni tulee. Tämä on ikuinen harrastus ja elämäntapa, Timo totesi.
– Tämä touhu on tuonut paljon hyviä kavereita, vaan ei yhtään huonoa. Se vain on haikeaa, että moni ystävä on jo mennyt pois.
Topi ja Timo eivät ole kokeneet olleensa Orivedellä erityisiä sankareita. Tosin tytöt noteerasivat veljekset ja heidän vauhdikkaan harrastuksensa.
– Olihan silloin yksi kiinnostunut takapenkille tulija. Tuula pääsi pyörän selkään ja ajamaankin, ja yksissä olemme edelleen, Timo myhäili hymyssä suin.
Topi ja Timo Vainion vauhdikkaita kertomuksia lisää Oriveden Sanomissa julkaistavassa sarjan seuraavassa osassa.
