Antti Saramäki, 44, johdattaa pieneen, talon ulkorakennuksessa sijaitsevaan verstaaseensa. Sinne, jossa hän on jo 15 vuoden ajan nikkaroinut pienoismalleja ajoneuvoista. Sinne, jossa nämä aidonnäköiset aarteet ovat viivasuorassa rivissä. Mutta ihan mitä tahansa pienoismalleja nämä eivät ole.
– Siis toimivatko nämä ihan oikeasti?
Tähän kysymykseen Saramäki on tottunut vuosien saatossa vastaamaan lukuisia kertoja, kun hän on käynyt rekkanäyttelyissä esittelemässä teoksiaan.
– Kyllä ne toimivat, hän vastaa nytkin.
Ei voi kuin mykistyä, kun hän päräyttää käyntiin rekan nupin. Sen lisäksi, että se tosiaan lähtee käyntiin täysin aidoin äänin, se esimerkiksi vaihtaa ja pitää peruutusääntä. Siinä on valot, ja muutenkin se näyttää niin aidolta kuin rekka vain voi näyttää ollakseen todellisuudessa kuitenkin leikkikalu.
Tämän jälkeen ei enää yhtään ihmetytä, kun Antti Saramäki kertoo lapsista, jotka jämähtävät tuntikausiksi ihailemaan näitä ajoneuvoja.
Toimintatavat hämmästyttävät
– Onko näissä polttomoottorit?
Tätäkin kysytään paljon.
–Vauhti ei ole tärkeää, joten näissä on sähkömoottorit, Saramäki kertoo.
Työkoneiden, kuten kaivureiden, kohdalla kiinnostaa, toimivatko ne paineilmalla.
– Kyllä täällä ihan oikea öljy on, Saramäki näyttää ja joutuu kuin sanojensa todisteeksi puhdistamaan öljyiset kätensä.
Hän vitsaileekin, etteivät nämä ajoneuvot sovellu persialaismatoilla ajettaviksi.
– Ihan yhtä sotkuista tämä on kuin oikeidenkin koneiden kanssa, ja letkuja menee, hän hymyilee.
Haave jo pikkupojasta
Päästäkseen Antti Saramäen harrastuksen alkulähteelle on mentävä hetkeksi ajassa taaksepäin aina 80-luvulle saakka.
Antti Saramäki muistelee, kuinka hän pikkupoikana pääsi käymään isänsä kanssa tamperelaisessa pienoismalliliikkeessä.
Hän iski silmänsä erääseen autoon.
– En saanut sitä, koska sen hinnaksi paljastui 5 000 markkaa. Sen sijaan sain pienen pienoismallikirjasen, jota luin kuin Raamattua ja haaveilin.
Haave omasta pienoismallista eli aikuisuuteen saakka.
– Näin sitten kerran, että tällaisia oli myytävänä. Ostin ensimmäisen autoni. Sitten huomasin, että olin ostanut jo toisen.
Hiljalleen määrä alkoi kasvaa, kun Saramäki hankki ensiksi ostettuihin myös peräkärryt.
Tällä hetkellä hän ei kelpuuta enää valmiita pienoismalleja, vaan hän nikkaroi ne alusta asti itse rakennussarjoista, joita tilaa pääasiassa ulkomailta.
– Niitäkin kyllä muokkaan niin, että lisään niihin esimerkiksi akseleita ja renkaita. Viila, akkuporakone ja rautasaha ovat tärkeimmät työkaluni.
Usein hänellä on etukäteen mielessään ajatus, minkälaista lähtee tekemään.
– Pikkuhiljaa se siitä lähtee muotoutumaan. Ikinähän nämä eivät ole valmiita, vaan aina tulee mieleen jotakin, mitä vielä voisi lisätä tai muokata.
Vain täydellinen kelpaa
Ensimmäisenä työvaiheenaan Antti Saramäki kokoaa rungon.
– Rakennussarjat ovat tulleet jo niin tutuiksi, ettei ohjeita enää juurikaan tarvitse. Vaihteistojen kokoamisessa ohjeet sen sijaan ovat tarpeen.
Kun runko on koossa, hän kiinnittää akselit, kasaa vaihdelaatikon ja asentaa moottorin.
– Yleensä esikasaan ajoneuvon ensin, sitten puran ja maalaan sen. Maalin pitää malttaa antaa kuivua parikin päivää, ettei jää sormenjälkiä. Pohjatyö on tärkeä, jotta maali tarttuu.
Maalauksen jälkeen hän kiinnittää valot ja suunnittelee sähköjohdoille sopivat reiät. Sisätilojen laittamisessa riittää näperrettävää kerrakseen.
Penkinpäälliset ovat kuin normiautoissa, ja autoista voi löytää esimerkiksi pienen tiekartan tai tupakka-askin. Kojetaulussa palavat ledivalot, ja keulamerkit ovat luonnollisesti paikoillaan. Ja kyllä: ajoneuvoissa on myös toimivat ajotietokoneet!
Saramäki kertoo, että muistikortille auton sisään voi ladata musiikkia, joka sitten kuuluu pienoismallin kajareista. Ladattavissa on myös juuri tietylle automerkille ominaisia äänimoduleita.
– Viimeistely ja valojen laitto ovat minulle kaikkein mieleisintä puuhaa.
Antti Saramäki tunnustautuu tässä melkoiseksi perfektionistiksi.
– Minulle on tärkeää, että kaikki on suorassa. Jos joku ei miellytä, puran sen heti ja teen uudestaan.
Huollettavaakin riittää
Kun Antti Saramäki uppoutuu harrastukseensa, ei hän laske työntunteja tai kulutettuja euroja. Pelkkä metallinen rakennussarja saattaa maksaa useita satasia, mutta perussarjalla ei pääse vielä edes liikkeelle.
Ohjaimet ja akut on ostettava nekin erikseen. Moottori tulee joskus mukana, mutta usein Saramäki haluaa vaihtaa senkin vääntävämpään.
– Kyllä yhden valmiiksi saattamisessa saa useita tunteja viettää. Pelkkä peruskasaus vie pari–kolme tuntia. Johtohommat vaativat erityistä tarkkuutta, että ne menevät oikein eikä oikosulkuja tule. Ohjauslaitteet eivät kestä virheitä.
Aina verstaalle ei kuitenkaan huvita edes mennä.
– Kyllä se tietyn fiiliksen vaatii. Töissä saattaa päivän aikana miettiä, mitä tekisi. Joskus into ehtii lopahtaa ennen kuin pääsee työpöydän ääreen.
– Saatan myös joskus jäädä tuijottamaan jotain rakenteilla olevaa autoa, eikä homma lähdekään etenemään. Silloin saatan huomata, että olisihan tuossa tuokin huollettava. Sitä voi kiinnittää vaikka irti lähteneen peilin.
Ajaa raskii, luopua ei
Antti Saramäki kertoo, että ideat autoihin syntyvät enimmäkseen omassa päässä.
– Jos esimerkiksi näen mielestäni kivannäköisen kuorma-auton, saatan tehdä siitä omannäköiseni version.
Myös muiden harrastajien yhteisissä ryhmissä ja tapaamisissa vaihdetaan niin ideoita kuin vinkkejä tekemiseen. Aika ajoin kokoonnutaan porukalla myös ajamaan yhdessä.
– Yksin on vähän tylsä ajella.
On pakko kysyä, raskiiko näillä oikeasti ajaa?
– Kyllä raskii, Saramäki vakuuttaa, mutta lisää, että luopua hän ei ajoneuvoistaan raski, vaikka ottajia olisi.
Saramäki haaveilee omasta koeajotilasta, jossa olisi esimerkiksi taloja ja voisi tehdä vaikka vähän pihatöitä. Näyttelyissä rinkiä heitetään asvaltilla.
– Sadesäästä näiden sähköt eivät tykkää.
Tässä on se lähes ainoa ero aitoihin.
