Pandemia siirsi suosikkimessut keväästä syksyyn

Asta-messuja tehdään täysillä. Asta-messujen toteutumisen voi estää vain tiukentuvat viranomaismääräykset. Messuilla terveysturvallisuudesta huolehditaan muun muassa järjestysmiehillä, jotka huolehtivat siitä, että esimerkiksi jonoissa säilyvät kahden metrin turvavälit. Messuilla on myös maskipakko, projektipäällikkö Heli Lempinen kertoo. Kuva: Tampereen Messut.

Asumisen, rakentamisen ja remontoinnin messutapahtuma Asta on järjestetty jo viidellä eri vuosikymmenellä. Korona ei onnistunut vuonna 1987 alkanutta perinnettä katkaisemaan.

– Edelliset Asta-messut järjestettiin helmikuussa 2020. Silloin korona oli jo ilmoilla maailmalla, mutta Suomessa se ei vielä vaikuttanut, projektipäällikkö Heli Lempinen Tampereen Messut -konsernista kertoo.

Uudistukset toivat kävijäennätyksen

Asta-messut teki vuonna 2020 uuden kävijäennätyksen suurten muutosten myötä. Kuva: Tampereen Messut.

Pirkanmaalaisten into rakentamiseen ja remontointiin on messutapahtuman historian aikana ainoastaan kasvanut. Tästä kertoo myös viime vuonna saavutettu uusi kävijäennätys.

– Aiheen suosio ei tosiaan ole laskussa. Teimme edellisiä messuja varten todella suuria uudistuksia ja saavutimme kävijäennätyksen. Tutkimuksen mukaan 98 prosenttia kävijöistä oli myös tyytyväisiä messuihin, Lempinen toteaa.

Suuret muutokset koskivat messujen sisustushallia eli E-hallia. Perinteisesti Astan käytössä on ollut kaksi hallia.

– Koska Asta siirtyi tänä vuonna helmikuusta syyskuulle, emme saaneet käyttöön kuin yhden hallin. Sisällöt on kuitenkin saatu pidettyä timanttisina, toivottavasti ne vetävät puoleensa kävijöitä. Aikataulumuutosten takia tapahtuman järjestämisajankohta ei tietysti sopinut aivan kaikille näytteilleasettajille, Lempinen harmittelee.

Ei toimisi etätapahtumana

Asta-messut on sataprosenttisesti paikan päällä toteutettava tapahtuma. Tampereen Messut järjestää osan tapahtumistaan hybridimessuina, mutta Astaan sellainen ei Lempisen mukaan sopisi.

– Joihinkin ammattimessuihin hybriditoteutus sopii, mutta kuluttajamessuilla se olisi vaikea. Ihmiset haluavat keskustella omista kodeistaan suoraan asiantuntijan kanssa. Asta-messuilla pitää päästä kokemaan kasvotusten ja nähdä livenä, miten esimerkiksi listojen laitto tapahtuu. En usko, että se onnistuisi etänä, Lempinen laskee.

Astan kävijä etsii vastauksia asiantuntijoilta

Astan kävijät asuvat pääasiallisesti omakoti-, rivi- tai paritalossa. Yhä useampi tulee paikalle myös saadakseen ideoita vapaa-ajan asunnolleen, Lempinen uskoo.

– Uusi teemamme on vapaa-ajan-asunnot. Mökit ovat pandemian alettua menneet kuin kuumille kiville ja mökkikauppa on kovassa kasvussa. Omaan kotiin ideoita hakevilla kävijöillä on nyt ollut etätöiden myötä aikaa perehtyä sisustukseen ja remontoida. He hakevat uusia ideoita, heitä varten Astasta löytyy sisustussuunnittelijoita ja urakoitsijoita. Asta palvelee ihmisiä, jotka hakevat asiantuntijoilta vastauksia, Lempinen tiivistää.

Korona vain lisännyt kysyntää

Astan kävijät ja näytteilleasettajat ovat 93-prosenttisesti Pirkanmaalta. Maakunnassa ostovoima kohoaa jatkuvasti, mikä näkyy myös rakentamisen ja remontoinnin palveluiden kysyntänä.

– Pirkanmaalla halutaan rakentaa ja remontoida koko ajan. Meillä näkyy jo tilastoissakin voimakas muuttovoitto, jonka myötä Astallekin löytyy kysyntää. Tutkimuksista huomaa, miten ihmiset ovat viime vuonna suunnitelleet oman kodin kunnostamista, ja tänä vuonna on lähdetty tekemään hankintoja. Kysyntäpiikki on näkyvissä, eikä se ole hiipumassa, Lempinen päättää.

Leave a Comment