Lohennahkaisia kalvosinnappeja ei olekaan joka miehellä – myös SuviDesign sukeltaa Purnun tavoin pintoihin

Elvi Kemppi Orivedeltä ja hänen lapsenlapsensa Sanni Partanen Nurmijäreltä Elina Korrin (vas.) uniikkimekkojen äärellä. Kuva: Anne Kotipuro

Orivesiläinen Elvi Kemppi on lähtenyt Purnuun yhdessä tyttären, vävyn ja tyttärentyttären kanssa. Naiset kai useimmiten näihin design-herkkuihin lankeavat, ainakin paperikassien määrästä päätelleen, mutta nytpä innokkain shoppailija löytyy seurueen miesväestä.

Vävy Panu Partanen kertoo hankkineensa lohennahkasta tehdyt korut, kalvosinnapit ja muutakin. Niiden materiaalia on mukava arvuutella kavereilla, eikä samanlaisia ihan äkkiä tule vastaan.

Moni SuviDesignin muotoilijoista kertoo muotoiluviikonlopun Längelmäveden rantanurmikolla olevan heille puoliksi kesälomareissu. Hyväntuulinen porina näkyy ja kuuluu kauas.

Tuupovaarasta asti tätä tunnelmaa on lähtenyt kokemaan Hannele Rusila, joka talviaikaan kutoo Finlaysonin vanhoilla koneilla pellavasta ja villasta pyyhkeitä, shaaleja ja vilttejä. Hänellä on myös muutama oma vaatemalli, kuten puolankielestä nimensä nimikilpailun kautta saanut kurtka. Se on takki, joita hän ompelee niin pellavasta kuin villastakin.

Kolmantena materiaalina Rusilalla on suloisen kevyt alpakka. Sidokset ovat vahvasti perinteistä ammentavia, ja niitä on ihan pakko silittää vähän. Kaupantekoon hän lähtee Saksan asti, sillä saksalaiset arvostavat pellavan ominaisuuksia.

Värejä, materiaaleja ja silmäkarkkia, jota jaksaa katsella pitempäänkin. Kuva: Anne Kotipuro

Poissaolo sai jo kaipaamaan

Vuoden koronapoissaolon jälkeen vaikuttaa siltä, että sekä muotoilijat että kävijät ovat kaivanneet tapahtumaa. Ilman sitä kun asiakkaiden kohtaaminen on jäänyt vähiin. Niinpä taahtuman taustajoukkoihin kuuluvat Elina Korrikin ideoi kollegansa kanssa sosiaaliseen mediaan työpajan, jossa he tunnin mittaisissa videosessioissa loivat uusia malleja. Ei se kuitenkaan ihan sama juttu ollut kuin että kävijä saa itse hivellä pehmeäksi kulunutta kierrätettyä farkkukangasta.

Tässä videotyöpajassa syntyi kuitenkin Elina Korrin nopeatekoinen ja tähän suveen mitä sopivin linjakas farkkutoppi, sekä syksylläkin käyttökelpoiset kotelomekkoja takki lyhyenä ja pitkänä. Se, miten vanhojen farkkujen hieman erisävyiset palat taiten yhdistetään uudeksi, vuosikausia kestäviksi vaatteiksi, on sitten asia erikseen – puhumattakaan aittakahviolle vievän polun vieressä kävijää tervehtivät uniikkimekot, joissa ei ole tunteja säästetty.

Kierrätys kunniassa täälläkin

Pinnoissa ja väreissä koreilevat vaatteiden lisäksi myös keramiikka, lasi ja muut kovat materiaalit – koruista puhumattakaan. Ideana on koko SuviDesignin ajan ollut, että mukana on niin vanhoja tuttuja kokoelmien täydentämiseksi kuin aivan uusia tekijöitä mielenkiinnon säilyttämiseksi. Mielenkiintoinen havainto lauantaipäivältä oli myös se, että nuorempi polvikin näyttää löytäneen tapahtuman. Ei vähiten siksi, että osa muotoilijoista on lähtenyt kekseliäästi kierrättämään, kuten vaikkapa Annina Laakso Akaasta.

Vaateompelijaksi valmistunut Laakso etsii materiaaleja Nextiilistä tai kierrätyskeskuksista, erityisesti vanhat, laadukkaat verhokankaat inspiroivat häntä. Mallit ovat rentoja, simppeleitä, sellaisia kotimekkoja, joissa kehtaa astua ovesta uloskin. Loppupaloista syntyy vaikkapa pannumyssyjä. Kyllä! Pannumyssyt ovat tehneet uuden tulemisen, ja toimivat esimerkiksi pressopannun päällä oikein hyvinkin.

Hyväntuulinen muotinäytös kesti runsaan vartin, ja sitten saattoi jo palata teltoille kiertelemään. Kolmas oikealta Hannele Rusila ja kerrospukeutumista omiin tuotteisiin. Kuva: Anne Kotipuro

Molempina päivinä kolmelta ohjelmassa on myös hyväntuulinen muotinäytös, jossa vaatteita esitellään kaikenkokoisten mallien päällä. Tänään sekin ehtii vielä nähdä.

Ja jos rahapussinsa on vielä rantakentällä saanut pidettyä kiinni, pois lähtiessä saattaa kiusaus käydä ylivoimaiseksi Kuvataiteen kesätorilla, jossa tekijät itse esittelevät pääasiassa grafiikan lehtiään. Vanhoja, tuttuja tekijöitä sielläkin asialla.

Samalla reissulla moni toki kiertää myös Purnun näyttelyhallit. Yksi tie, monta asiaa.

Leave a Comment