Oriveden Sanomien entinen kesätoimittaja Esa Keskinen aloittaa Koti-Lapin päätoimittajana

Esa Keskinen aloittaa Koti-Lapin päätoimittajana touko-kesäkuun vaihteessa. Toimitus sijaitsee Kemijärven ydinkeskustassa. Kuva: Sami Kasurinen.

 

Orivedeltä kotoisin oleva Esa Keskinen on keskellä melkoista elämänmuutosta. Juuri Kemijärvelle Tampereelta muuttanut journalisti aloittaa kesä-toukokuun vaihteessa Koti-Lapin päätoimittajana. Ilmaiseksi jaettava kaupunkilehti kattaa levikkialueeltaan Kemijärven, Sallan, Pelkosenniemen ja Savukosken.

– Lääniä riittää. Pohjoinen kiinnostaa ja tarjottu pesti oli erityinen, hän toteaa.

Oriveden Sanomissa Keskinen on työskennellyt kolmena kesänä kesätoimittajana Lisäksi hän on kirjoittanut lehdelle kolumneja ja ollut lehden avustajana ja tuuraajana pienemmissä pätkissä. Edelliset kuusi vuotta Tampereella asunut Esa Keskinen on työskennellyt Satakunnan Kansassa määräaikaisuuksia tehden ja freelancerina.

– Asuin puoliksi aina siellä missä töitä teki, ja puoliksi Tampereella, hän naurahtaa.

Vuosi sitten Keskinen siirtyi Aamulehteen, josta hän nyt siirtyy Koti-Lappiin. Tuoreella päätoimittajalla on kokemusta myös tietokirjojen toimittamisesta ja kirjoittamisesta, viestinnästä ja sisällöntuotannosta.

Paikallislehdet luovat painetta päättäjille

Keskinen toteaa, että hän on ollut aina ”paikallislehtityyppi”. Hän korostaakin paikallislehtien tärkeyttä yhteisön näyttämönä. Keskinen kokee, että vaikka Koti-Lappi on virallisesti kaupunkilehti, on se kuitenkin luonteeltaan enemmän paikallislehti, jossa alueen kunnat ja kaupungit ilmoittavat lakisääteisistä asioista.

– Tuntuu, että paikallislehdille hihitellään paljon. Kerrotaan kuinka tuuli kaatoi puun seurakuntatalon edessä tai vastaavaa. Minua on kiinnostanut paikallislehden merkitys yhteisölle itselleen. Se on paikka missä yhteisö manifestoituu olevaksi, hän selostaa.

Keskistä on huolestuttanut uransa aikana paikallislehtien ja toimittajien määrän väheneminen. Paikallislehdillä on hänen mukaansa suuri merkitys paikallisdemokratian toteutumiselle eli sille, että on media, joka seuraa asioita ja antaa painetta päättäjien suuntaan.

– Jos kukaan ei ole Orivedellä kyselemässä, mitä valtuutetut mahtavat puuhata, niin ei heidän silloin tarvitse välittää vastuustaan, hän kuvailee.

Vaikka kuluttamisen ja median käyttämisen tavat ovat muuttumassa, Keskinen kokee tärkeäksi edelleen sen, että on olemassa toimittajia, jotka pureksivat ja kokoavat tietoa. Ja tietysti toimivat vallan vahtikoirina.

Keskisen mielestä Suomen mediakentässä on ongelmallista, että on muutama suuri konserni, jotka omistavat suuren osan julkaisuista. Yle tekee mitä pystyy paikallisesti, mutta kaikkeen se ei riitä.

– Kun omistajuus keskittynyt harvemmille ja toimittajia vähennetään, niin se vähentää väkisinkin median moniäänisyyttä, hän muotoilee.

Monista asioista kiinnostunut sopii toimittajaksi

Keskisen isä on tehnyt työuransa Oriveden Sanomien myynti- ja ilmoituspuolella. Keskinen arvioi, että kipinä alalle lähtöön on syttynyt siitä, että häntä kiinnostavat niin monet eri asiat.

– Hoksasin, että tässä työssä ei tarvitse mennä niin syvälle yhteen asiaan, vaan voi perehtyä kaikkiin, Keskinen kertoo.

Lukuisille journalistisille julkaisuille kirjoittamisen lisäksi Keskinen on ollut mukana tekemässä Hyvän sään aikana -tietokirjaa ja -verkkomediaa.

Maisterintutkinnon kanssa Keskisellä on ammatille tyypillinen tauti, sillä työt veivät mennessään ennen valmistumista. Gradu on viime silausta vaille valmis.

– Ajauduin vähän liikaa hommiin, hän naurahtaa.

Lappiin muuttanut Esa Keskinen on ollut kirjoittamassa myös tietokirjoja. Kemijärven keskustassa opastetaan kelkkailijoita kesät talvet. Kuva: Johannes Nousiainen.

Oriveden nykymahdollisuudet ja kesäsuunnitelmat

Oriveden nykytilanteeseen Keskinen kommentoi, että kaupungilla on mahdollisuuksia kehittyä, mutta paremmin voisi yrittää päästä Tampereen imuun. Tässä olennaista olisi järkevän kaavoittamisen lisäksi raideliikenteen ja Ysitien parantaminen.

– Voisin kyllä asua ja työskennellä Orivedellä. En koe koskaan täysin muuttaneeni pois, korkeintaan olen fyysisesti siirtynyt eri paikkaan, hän toteaa.

Keskinen on kotoisin maaseudulta, tarkemmin sanottuna Oriveden Pitkäjärveltä. Esimerkiksi viime kesänä Keskinen ajeli myös välillä Aamulehden iltavuoron jälkeen suvun rantasaunalle rentoutumaan.

– Kaveripiiri lapsuudesta on pysynyt ihmeenkin hyvin kasassa, hän mainitsee.

Kesä kuluu tuoreella päätoimittajalla paljolti töiden parissa ja Lappia kiertäen, mutta suunnitelmissa on pistäytyä myös kotiseudulla. Koronan salliessa Purnun savusaunalla ja kesänäyttelyssä on ehdottomasti poikettava.

– Myös Rönnin tanssipaikalla pitää päästä käymään. Kuuluu perinteisiin, hän lisää.

Retkeilyä ja vaelluksia harrastava Keskinen kuluttaa aikaansa myös näyttelyiden, elokuvien ja muun kulttuurin parissa. Myös hieman yllättävä harrastus löytyy.

– Kesällä pitäisi ehtiä keittelemään ainakin yksi erä sahtia erään nimeltä mainitsemattoman pitkäjärveläisen maatalousyrittäjän kanssa, hän toteaa naurahtaen.

 

Esa Keskinen

  • Ikä 30 vuotta.
  • Aloittaa Koti-Lapin päätoimittajana touko-kesäkuun vaihteesta lähtien.
  • Aamulehden design-tiimissä ja monimediatoimittajana toukokuusta 2020.
  • Satakunnan Kansassa toimittajana 2018-2020.
  • Hyvän sään aikana -työryhmä / kirjoittaja ja toimituspäällikkö.
  • Porin ylioppilaslehden päätoimittaja 2013–2015.
  • Oriveden Sanomien kesätoimittaja 2014–2016.
  • Journalistiikan ja viestinnän maisteriohjelma Tampereen yliopistossa 2016–
  • Ludwig-Maximilian Universität München / Communication and media studies, syyskuu 2014–helmikuu 2015.
  • Turun yliopisto / Digitaalinen kulttuuri, humanististen tieteiden kandidaatti 2011–2015.
  • Harrastaa retkeilyä, kulttuuria, pyöräilyä, hiihtoa ja laskettelua.
  • Avoliitossa.

Leave a Comment