
Täältä kyllä löylyä lähtee, kunhan kiuas kuumenee, Kari Pekonen ja Keijo Tikkanen vakuuttavat. Kuva: Juha Jäntti
Orivesiläiset yrittäjät Keijo Tikkanen ja Kari Pekonen ovat kehittäneet uudenlaisen telttasaunakonseptin. Yhteisyritys 4Seasons telttasauna oy aloittaa näinä aikoina tuotteen markkinoinnin, ja kaksikko on valmis tuottamaan saunoja tilausten pohjalta.
– Meitä oli tässä kaksi pöljää yrittäjää, ja vieläpä saunahulluja kumpikin. Siinä sitä uutta ideaa alkoi syntyä, kun näytti siltä, että markkinoilla olevissa telttasaunamalleissa on aika paljon toivomisen varaa, kaksikko tuumaili esittelysaunan matalilla lauteilla istuskellen.
Uudessa telttamallissa on ajateltu tukevuutta, toimivuutta ja ulkoasua. Kaarimallinen katto antaa teltalle omaa ilmettään. Ikkunat tekevät saunatilasta valoisan.
– Ikkunat antavat ehkä hiukan luksussaunan tuntua. Yksityisyys kuitenkin säilyy, koska ikkunat sijaitsevat sen verran korkealla, Tikkanen arvioi.
– Hyvät löylyt tämä antaa, eikä happi ainakaan lopu. Ilma kiertää, vaikka tässä ei ole mitään erillisiä räppänöitä.
Saunassa on tilaa kuudelle kylpijälle. Lauteet ovat matalan penkin malliset, ja ne on sijoitettu teltan molemmille pitkille sivuille. Ovea vastapäätä sijaitsee pienikokoinen kiuas.
Jatkokehitys tuo pian teltan oven vierustalle pienen seinämän, jonka suojassa saunojat voivat riisuutua ja pukea.

Telttasauna on valmis tuote, mutta yrittäjät Kari Pekonen ja Keijo Tikkanen tekevät sen äärellä jatkuvaa kehitystyötä. Kuva: Juha Jäntti
Kaikki tekotarpeet lähialueelta
Tikkanen ja Pekonen vastaavat saunatelttojen valmistuksesta. Tikkanen on tehnyt pitkään omassa verhoomoyrityksessään verhoilujen ohessa myös venekuomuja, joissa käytettävä kangas toimii telttojen materiaalina.
– Keijo hanskaa ompelemisen viimeisen päälle, Pekonen kehui.
– Kari on monitoimimies, joka kaavoittaa ja leikkaa kankaat sekä katkoo ja hitsaa teltan runkoputket, Tikkanen luetteli.
Telttojen kankaat tulevat paikalliselta Muotineuleelta. Lauteet valmistaa vilppulalainen yritys, ja kiukaat hankitaan mahdollisesti Kangasalla toimivalta valmistajalta.
– Teemme teltat itse, ja mietimme samalla koko ajan, miten voisimme parantaa tuotetta ja valmistustapaa. Tuotekehityksemme on jatkuvaa, se on aivan perusasia erityisesti näin alkuvaiheessa.
Kuuden hengen telttasauna on yrityksen päätuote. Tavoitteena on kehittää myös kevyempi kahden hengen sauna, joka on helposti liikuteltavissa. Tosin isompikin sauna nousee lämmityskuntoon puolessa tunnissa.
Valikoimaan kuuluvat jatkossa telttakatokset eli tarpit ja kankaiset laavut. Kehitteillä on myös unituubi, joka suojaa ulkona makuupussissa nukkuvaa ihmistä.

Telttasaunan varusteisiin kuuluvat pienikokoinen kiuas ja kevyet lauteet. Kuvan kiuas ei ole vielä lopullinen tuotantomalli. Kuva: Juha Jäntti
Missä tapahtuu, siellä telttasauna
Täysimittainen sauna mahtuu oheistarpeineen auton peräkärryyn tai vaikkapa moottorikelkan rekeen. Siten sauna liikahtaa helposti juuri sinne, missä on saunalle tarvetta.
– Telttasauna sopii rantaan, festareille, leirintäalueille ja erilaisiin tapahtumiin. Sauna on käytössä ensi talven villasukkajuoksuissa ja nyt loppukesän yrittäjäpyöräilyssä.
– Tämä on helppo viedä vaikka mökille silloin, kun siellä tehdään saunaremonttia. Teltta on ylipäätään helppo pystyttää aivan vesirajaan tai sitten esimerkiksi lautalle tai laiturille. Ja jos jossain on palju, siellä pitää tietysti olla myös sauna.
Saunan myynti on alkanut some-markkinoinnilla, ja yrityksen kotisivut avautuvat pian. Yksi sauna on kesän ajan nähtävissä ja kokeiltavissakin Taiston talon pihalla. Esittelysauna on luvassa myös yrityksen omaan pihaan Pasintehtaalle.
– Alkuun valmistamme saunoja vain tilauksesta, noin viikon toimitusajalla. Jos kysyntää alkaa tulla, teemme tuotteita myös varastoon, Pekonen lupaa.
Näkyvyyttä on tarkoitus hakea myös järjestämällä jossain vaiheessa kesää pienet kokoontumiskuhinat teltta- ja peräkärrysaunoille ja paljuille.
– Missä tapahtuu, siellä telttasauna. Siinä on meillä tavoite, ja tosissamme olemme tässä liikkeellä.

Ikkunat tuovat telttasaunaan valoa. Lauteille istahtivat Soile Yli-Pohja, Kari Pesonen ja Keijo Tikkanen. Kuva: Juha Jäntti
Viimeisimmät kommentit