Oriveden sisääntuloa maisemoitiin Ysitien ramppialuiden hakkuilla – liito-oravien kulkureiteille jäi puita pystyyn

moto Ysitien rampilla
Moto ja ajokone harventamassa Ysitien rampin metsikköä Oriveden sisääntulon kohdalla maanantaina. Kuva: Sari Heliövaara

Valtatie 9:n neljällä ramppilohkolla Oriveden keskustan kohdalla tehtiin maisemahakkuuta alkuviikosta. Alun pitäen työn piti valmistua maanantain ja tiistain välisenä yönä,  mutta hakattavaa riitti vielä  tiistaiaamunakin.

– Viimeisen lohkon hakkuu on käynnissä, puuta on kertynyt kohtuullisen paljon, kertoi tiistaiaamuna korjuuesimies Jere Aalto Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Pirkasta.

Taukoa hakkuussa pidettiin maanantai-illasta tiistaihin aamuyöhön kello kolmeen asti. Aamuyöstä koneita päästiin siirtelemään ramppilohkolta toiselle hiljaisen liikenteen aikaan.

– Pariin kertaan jouduttiin liikenne pysäyttämään Tampereen suuntaan johtavalla rampilla, muutoin ei liikenteelle koitunut juurikaan haittaa työmaasta, sanoo Aalto.

Hakkuu tehtiin teloin varustetulla motolla, ja puiden ajossa oli niinikään teloin varustettu metsätraktori.

Jätettäviä puita merkitty nauhoin

Ramppialueiden puuston harvennuksen teetti Oriveden kaupunki yhteistyössä ely-keskuksen kanssa.

Ramppialueet kuuluvat ely-keskukselle, mutta ovat Oriveden kaupungin hoidossa. Hakkuutyön suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi MHY Pohjois-Pirkka.

Kaupungilta saadun tiedon mukaan ramppialueilta harvennettiin tiheää puustoa maisemallisista syistä, jotta sisääntulo kaupunkiin saataisiin siistimmäksi.

Kaupungin puutarhaosasto kävi etukäteen merkitsemässä ramppialueille vihrein nauhoin sinne jätettäviä puita. Jääviä puita valittiin siten, että niitä jää liito-oravien kulkureiteille ja että ne mahdollistavat liito-oraville myös valtatien ylityksen.

Oriveden kaupungin vuonna 2016 teettämän liito-oravaselvityksen mukaan kaupungin keskustaajaman länsipuolella valtatien läheisyydessä on liito-oravan esiintymisalue.

Selvityksen mukaan on tärkeää, että liito-oravien kulkuyhteydet säilytetään myös varsinaisten elinalueiden läheisyydessä.

Tampereen suunnasta keskustaan nouseva ramppi
Kaupungin puutarhaosasto merkitsi etukäteen vihreillä nauhoilla jätettäviä puita ramppialueille. Kuva: Sari Heliövaara
Rekka alittaa sillan Oriveden keskustan kohdalla
Neljällä ramppialueella Ysitien molemmin puolin Oriveden keskustan kohdalla tehtiin alkuviikolla maisemahakkuuta. Kuva: Sari Heliövaara

Juttua päivitetty 30.3. klo 9.50: Otsikko muutettu, tekstiin lisätty tieto hakkuun tilanteesta ja lisätty kuva hakkuutyömaasta.

 

Leave a Comment