Oriveden seudun kiintoisimmat luontonähtävyydet ovat retkeilijän ulottuvilla talvisissakin olosuhteissa. Näkymät ovat monissa kohteissa pelkistetympiä kuin kesäaikaan, mutta istahtaminen nuotiotulille hiljaisen luonnon keskellä on monelle kulkijalle elämys vuodenajasta riippumatta.
Pieni testikierros helmikuun loppupuoliskolla ja maaliskuun alkupäivinä antoi esimerkinomaiset tuntumat siitä, miten suosituimmat käyntikohteet ovat saavutettavissa talvioloissa. Testaus tapahtui pääosin jalkaisin, koska tarkoituksena oli tutkailla, onko tienoon ykkösnähtävyyksien äärelle pääsyä ilman liikunnallisia lisävälineitä.
Retket suuntautuivat Orivedellä Eräpyhään, Iso-Vuorijärvelle ja Pukalaan. Ruoveden puolelta kohteena oli Siikanevan suoalue.
Pukalaan parhaiten suksilla
Pukalassa tavoitteena oli päästä jalkaisin Roninmaan laavulle. Ajoreitti Roninmaalle kulkee Enokunnantieltä Juurakon ja Metsisianpolun kautta Valkealahdentielle ja siitä edelleen Roninmaa-tielle. Parkkipaikka sijaitsee Roninmaa-tien eteläisessä pohjukassa.
Mukavasti ajettavaa aurattua tietä riitti hyvin Valkealahdentielle asti. Sille paljasti, että auraus päättyi parin sadan metrin päässä sijaitsevan talon kohdalle. Siitä eteenpäin oli ajettu vain moottorikelkalla.
Autolle löytyi tilaa läheiseltä Siitinjärven pysäköintilevikkeeltä. Siitä alkoi jalkapatikkataival kohti Roninmaan laavua.
Kelkalla ajettu ura Valkealahdentiellä oli vaihtelevasti käveltävässä kunnossa. Parin kilometrin tarpomisen jälkeen eteen tuli Roninmaan risteys, josta lähti tallattu polku-ura kohti Roninmaan parkkipaikkaa. Matkaa oli vielä puolentoista kilometriä. Kävely upottavalla kelkkauralla oli sen verran rankkaa, että tuntui viisaalta kääntyä kesken matkan takaisin päin.
Pukalan Roninmaalle pyrkiessä kannattaa ehdottomasti ottaa vaikkapa sukset mukaan.
Iso-Vuorijärvelle astellen
Taivallus Iso-Vuorijärven kallioita ihmettelemään sujui monin verroin helpommin. Autolla pääsee kapeahkoa mutta kuitenkin hyvin aurattua reittiä pitkin 66-tieltä Vuorijärvi-tien kautta Rutajärventielle, jonka varrella tulee Iso-Vuorijärven pysäköintipaikka vastaan.
Parkkipaikkaa oli aurattuna vain pieni pätkä, niin että tilaa oli parille-kolmelle autolle. Parkkipaikalta lähti kävelyura kohti järven kalliorantaa. Puolen kilometrin kävelymatka oli sopivan lyhyt, kun kävelyura oli epätasainen ja välillä vähän upottava. Reitti rantaman korkeimman kallion laelle ja siitä edelleen kiemurrellen alas nuotiopaikalle löytyi helposti.
Suojassa korkean kallion alla sijaitseva nuotiopaikka ympäristöineen palkitsee tulijan tunnelmallaan ja näkymillään. Talviaikaan on helppoa tutkia jylhiä rantakallioita jäältä käsin ja ryömiä niiden allekin tutkimaan lukemattomia salaperäisiä sokkeloita.
Nuotiopaikalle oli tuotu moottorikelkkapelissä polttopuita, joten omat varulta mukaan otetut puut säästyivät myöhempään käyttöön.
Eräpyhän kaksi laavua
Eräpyhä on helposti kuljettava käyntikohde talvellakin. Autolla pääsee sujuvasti pysäköintipaikalle, josta on ahkerasti kuljettua polkua likeisemmälle laavulle reilut sata metriä. Laavulla on jatkuvasti polttopuita tarjolla, ja avaraa tilaa riittää isommallekin joukolle.
Tällä kertaa mukaan oli varattuna lumikengät. Tarkoituksena oli käydä katsomassa Eräpyhän rannan toista laavua, jolle on parkkipaikalta matkaa kilometrin verran. Mahdollisesti laavulle johtaisi polkujotoskin, mutta nyt ajatuksena oli kulkea tasaista ja suoraa tietä jäätä pitkin kävellen.
Längelmäveden jäällä oli lunta sen verran ohuelti, että kävely pelkällä kenkävarustuksella ei olisi ollut kovin työlästä. Lumikengät tarjosivat kuitenkin vähemmän upottavaa ja mukavan tasaista menoa rantaviivan läheisyydessä. Vartin rauhallisen taivalluksen jälkeen oli helppoa kiivetä loivaa rantatörmää ylös laavun eteen. Rannassa puuvaja oli tässäkin kohdin täynnä polttopuita.
Eräpyhän molemmat laavut ovat sujuvasti ja pienellä vaivalla saavutettavissa. Parkkipaikalta katsoen lähempi laavu sopii kulkuyhteydeltään myös liikuntaesteisille.
Siikanevallekin mielellään suksipelissä
Siikanevan suoalue Ruoveden puolella on ainakin kesäaikaan äärimmäisen suosittu retkikohde. Nyt talvisena arkipäivänä oli väki vähissä, mutta lupaava tallattu polku lähti parkkipaikalta kohti vajaan neljän kilometrin päässä odottelevaa näköalapaikkaa ja laavua.
Jälleen oli tarkoitus katsoa, mihin asti matka taittuu saapastellen. Alkuun kaikki meni oikein mukavasti, sillä polku oli tallautunut hankeen hyvin pitävän oloiseksi.
Ensimmäisen metsäsaarekkeen jälkeen meno alkoi hyytyä. Uran päällä oli ajettu moottorikelkalla, ilmeisesti hyvää tarkoittaen, jotta polku siitä tamppaantuisi. Käytännössä askel alkoi upota aina vain useammin. Jo hiukan lämmittävä auringonpaiste vielä pehmensi hangen pintaa.
Ennen pitkää oli pakko tehdä tiukka päätös ja kääntyä takaisin kesken matkan. Makkarat tuli kyllä syötyä, koska reitin lähin laavu löytyy jo ensimmäisen metsäsaarekkeen suojista.
Talviselle Siikanevalle on varminta lähteä suksilla tai lumikengillä varustautuneena. Silloin on mahdollista taivaltaa vapaasti suoaukeilla, ja matka taittuu kepeästi.
