Koko koulu sukkasillaan – olivatko Niklaksen yhdeksät sukat ennätys?

Tekikö Niklas Montonen (edessä) villasukkapäivän ennätyksen? Jalassa hänellä oli yhteensä yhdeksät sukat, joista viidet villaiset. Kuva: Anne Kotipuro

Maanantai oli Kultavuoren koulussa silkkaa villasukkamenoa, sillä koko koulu juoksenteli päivän villasukissa – tai itse asiassa useammissa, koska niissä oltiin myös välitunnit ulkona. Joka luokalle oli merkitty myös tunti–pari ulkoilua villasukissa.

Onkos tämä nyt sitten liikkatunti, kysytään 3B:n opettajalta Ulpu Siposelta.

– Ei, kun tämä on villasukkatunti, hän naurahtaa.

Uusi aine paikalliseen opetussuunnitelmaan, mikäs siinä.

Siposen luokka on etupihalla, missä harrastetaan niin estejuoksua villasukissa. Tänään pääsivät keppihevosetkin kouluun, ja niillä juostaan vauhdikkaasti esteradalla. Samaan aikaan toiset heittelevät polttopalloa.

Viestikisa tyylistä tinkimättä

Opettaja puhaltaa pilliinsä, jakaa kolmoset kuuteen porukkaan ja pistetään pystyyn viesti. Mutta nyt ei kisatakaan nopeudessa, vaan tyylissä. Kohti vastapäätä odottavan läpyä edetään laukaten, leijuen, tuuletellen, koikkelehtien ja jopa kärrynpyörää heittäen.

Viestikisassa erikoislaatuisin etenemistapa taisi olla Tessa Kanervalla, joka teki useamman kärrynpyörän perätysten.

Villasukkailua katsomaan tulleet villasukkakoordinaattori Ulpu Aho ja toimittaja pannaan tuomareiksi. Millä joukkueella oli paras tyyli? Tasapeliksihän se meni, sillä näyttäviä suorituksia oli kaikissa joukkueissa niin monta.

Vielä on aikaa 3B:llä lähteä Paltanmäelle juoksentelemaan. Osa näyttää varautuneen myös termarilla, jossa useimmiten kuuluu olevan kaakaota.

– Kävimme melkein tunnin lenkillä SM-poluilla ja meuhkasimme syvässä hangessakin, se oli hauskaa! raportoi opettaja jälkikäteen.

Esterataa on paljon kivempi kiertää kepparin selässä, tuumasi osa 3B:n tytöistä. Oman keppihevosen oli saanut tuoda mukana kouluun, ja moni käytti tilaisuutta hyväkseen.

Ennätysmies Niklas päätti, ettei ainakaan palele

Toinen luokka kolmosia on suunnannut villasukkatunnille takapihan liukumäkeen, sillä heillä on ruokailu jo runsaan puolen tunnin kuluttua. Siinäkin ajassa ehtii jo monet laskut liukureilla, jotka on lainattu eskareilta.

3A:n kanssa ehdimme paneutua myös välinepuoleen, kun he odottavat jonossa laskuvuoroaan. Luokan omaa opettajaa sijaistanut Tarja Syrjäsalo paljastaa pukeneensa sukkien väliin yhdet pohjalliset, koska on kuullut niiden eristävän kylmää. Toistakymmentä astetta pakkasta ei kuitenkaan jalkoja viilennä, oppilaat vakuuttavat, kun heiltä taajaan kysellään: – Eihän palele?

Tästä porukasta löytyy myös ehkä koko koulun ennätyksen tekijä. Niklas Montonen on pukenut päälleen yhdeksät (9) sukat! Niistä neljät ovat tavallisia perussukkia ja loput viidet villasukkia. Hän vakuuttaa ihan itse päättäneensä niin, ja pukeminenkin kävi kohtuullisen helposti.

Liukurin pohjan naarmut hidastavat?

Liukurit antavat hyvät vauhdit, ja yhdelle kierrokselle pannaan pystyyn kisa: kuka laskee kauimmas? Yksi pojista käy pyytämässä opettajalta liukurin vaihtoa keltaiseen. Värillä ei kuulemma ole väliä, mutta hän perustelee, että kulunut liukuri ei vie yhtä pitkälle kuin naarmuttomampi.

Siellä täällä juoksentelee luokkia ympäri koulunmäkeä. Ekaluokkalaiset etenevät Maija Ylistalon perässä reipasta vauhtia käytyään jo umpihangessakin.

Myös rehtori Jenni Ristimäki poikkeaa pulkkamäen laella. Jottei hyvä meininki kaatuisi varusteiden puutteeseen, hän varautui päivään kokonaisella kassillisella villasukkia. Kiitettävästi oppilaat ovat itsekin teeman muistaneet.

Kepparit ovat saaneet esteradalla tarpeeksi liikuntaa, ja myös 3B-luokan ratsastajat pitävät pienen lepohetken. Villasukissa näyttävät pastellisävyt olevan valttia, kutojana usein kummitäti, isomummu tai joku muu tuttu. Kuvat: Anne Kotipuro

Leave a Comment