Pyhäinpäivänä muistellaan edesmenneitä läheisiä – Orivedellä alkaa sururyhmä tammikuussa

Lauantaina 31. lokakuuta vietetään pyhäinpäivää, jolloin perinteisesti muistellaan edesmenneitä läheisiä. Tapana on, että omaiset vievät haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia. Kuolleiden muistele­misen lisäksi pyhäinpäivä muistuttaa jälleennäkemisen toivosta.

Jumalanpalveluksissa muistetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleita seurakuntalaisia. Kuolleiden nimet luetaan jumalanpalveluksissa Oriveden, Längelmäen, Eräjärven ja Juupajoen kirkoissa.

Pyhäinpäivä on ollut maanlaajuisesti kirkoissa viime vuosina neljänneksi tai viidenneksi suosituin kirkkovuoden pyhistä. Haudoilla käynti pyhäinpäivänä yleistyi Suomessa toisen maailmansodan jälkeen.

Pyhäinpäivän juuret ulottuvat ensimmäisille kristillisille vuosisadoille. Uskonsa tähden kuolleiden kristittyjen muistopäiviä vietettiin heidän kuolinpäivinään. Yhteistä kaikkien pyhien päivää ryhdyttiin lisäksi viettämään 300-luvulla. Nykyään pyhäinpäivässä yhdistyvät kaikkien pyhien päivä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä.

Oriveden seurakunnassa on alkamassa alkuvuodesta 2021 uusi sururyhmä, joka kokoontuu Oriveden seurakuntakeskuksessa. Sururyhmässä käsitellään surun vaiheita, jaetaan erilaisia suruun liittyviä tunteita ja ajatuksia. Ryhmässä sitoudutaan luottamuksellisuuteen.

Pyhäinpäivän jumalanpalvelusten jälkeen kirkoissa on mahdollista jättää ilmoittautumislomake, jos on kiinnostunut osallistumaan sururyhmään. Tuolloin on mahdollista jättää myös yhteydenottopyynnön, jos toiveena on kahdenkeskinen keskustelu seurakunnan työntekijän kanssa.

Ilmoittautumislomakkeen tai yhteydenottopyynnön voi jättää myös kirkkoherranvirastoon. Ilmoittautumisen voi tehdä myös suoraan Oriveden seurakunnan verkkosivuilla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?