
Arvokisaheittäjä Ari Mannion seurasta, Lehtimäen Jyskeestä on nousussa esiin tulevia huippuheittäjiä. Ponnistuksen sisulisäkisoissa P13 sarjan Suomen ykkösheittäjä Roope Mäkipelto kiskaisi 400-grammaista aivan ennätyksensä pintaan 52,56. Lisäksi vielä kolme muuta heittoa kantoi yli 52 metriä.
Toinen kova heittäjä Pohjanmaalta tuli Alavudelta. Patrik Jokela, M16, vetäisi 700-grammaisella keihäällä ennätyksensä 53,35. Hän sijoittui SM-kisoissa viidenneksi ja on tilastossa Suomen kuutosena.
Järjestävän seuran heittäjät nakkelivat joukolla keihäsennätyksiään kumoon. Anna Pyykkö paransi kolmella peräkkäisellä heitollaan ennätystään, joka nousi lukemiin 26,30. Moona-Maria Puputti, T15, heitti kevyempää 400-grammaista 28,74.
Poikien puolella P11-sarjassa eniten kohensi ennätystään Jonne Raitanen nakattuaan 26,33. Kuvaavaa oli, että heittojen pituudet venyivät kisan edetessä, kun Jaakko Hassi jakoi OrPon junnuille heittotekniikkaan vaikuttavia ohjeita.
JKU:n Kiira Kahilainen, T11, kolmiloikkasi 8,66. Korkeushypyn M16 SM-nelonen Teemu Laurikainen kokeili loikkahyppyä ja sai mukavan tuloksen 11,44. Teemu pyyhälsi 300 metriä leikitellen 42,40.
Kisaajia kauniissa kesäillassa oli 30.