Tämä kevät on osoittanut mukavuuteen tottuneille suomalaisille, että elämässä on paljon arvokkaita asioita. Sellaisia asioita, jotka jäävät helposti varjoon tavallisen arjen sähellyksessä. Täällä pienen tien päässä Syrjänharjun takana Längelmäveden kainalossa on paha maailma pysynyt vielä kaukana. Lähipiiri on onneksi säilynyt virukselta suojassa ja edellisen sukupolven edustajakin saapui tänne maalle tapansa mukaisesti kuin keväisin saapuva muuttolintu.
Monipaikkaisuus ja hajautettu tapa elää ovat Suomen ja Oriveden mahdollisuus. Kun tietoliikenneyhteydet toimivat, moni meistä voi tehdä ainakin osan työstään mökin laiturilla laineiden liplattaessa tai pihalla puutarhakeinussa lintujen konserttia kuunnellen. Kaikki eivät halua pakkautua asumaan yksiöihin tai kaksioihin betonin ja asfaltin keskelle, missä ikkunaverhot on pidettävä kiinni yksityisyyden varjelemiseksi ja keväinen ikkunoiden peseminen alkaa rasvaisen mustan pölyn pyyhkimisellä ikkunoiden välistä.
Hajautettu yhteiskunta tarkoittaa vanhan sanonnan mukaisesti, etteivät kaikki munat ole samassa korissa. Kun yksi asia pettää, on muita asioita korvaamassa ja lieventämässä muutosta. Tätä kutsutaan myös lainasanalla resilienssi. Se tarkoittaa yksilön tai yhteiskunnan joustavuutta, kykyä selvitä vaikeista tilanteista. Meillä sähkön katketessa vakuutetaan vanhalle yläkertaan pakenevalle koiralle, ettei ole mitään hätää. Sitten katsotaan kännykästä tulevaa säätä ja Elenian nettisivuja. Löytyykö sieltä tietoa ennustamaan katkon kestoa? Katkon venyessä ruoanlaitto siirtyy puuhellalle ja aggregaatti laitetaan jauhamaan virtaa pakastimille ja muille välttämättömille sähkövempaimille. Ja elämä jatkuu sähköverkon virotessa ajallaan.
Kesän juhla on juuri nyt ja luonto on pukeutunut parhaimpiinsa. Mikä on sinusta parasta kesäisessä luonnossa? Ehkä lehtokertun laulu rantakoivikossa helteisenä kesäpäivänä? Kenties haarapääskyjen taitolentoesitykset pihan yläpuolella? Vaiko kuikan huuto Längelmävedellä, kun saunan jälkeen istut mökin verannalla? Omiin suosikkeihin lukeutuvat myös lehmuskujanteen surina, kun tuhannet ja taas tuhannet pölyttäjäöttiäiset vierailevat vanhojen lehmusten kukissa ja luovat osaltaan edellytyksiä kasvun ihmeelle ympäristössämme.
Meillä kesä alkaa jo huhtikuussa, kun idätetyt mukulat istutetaan muhevaan multaan harsopeiton alle. Jännitämme, pääseekö kova pakkanen yllättämään, kun pienet perunantaimet ovat nousseet maan pinnalle. Epätoivo hiipii välillä mieleen kylmän pohjoistuulen riepottaessa harsoja. Ilman lämmitessä toivo taas viriää. Ehkä nämä sittenkin valmistuvat juhannukseksi? Ja viimein koittaa se päivä, kun ensimmäiset, kauan odotetut, kullankeltaiset mukulat nousevat pintaan kuokan terän perässä.
Suomen luonnossa on parasta sen kierto – kasvun ihmeen ja kuolemisen jatkuva vuorottelu. Talven jälkeen vehreyden hidas lisääntyminen. Valoisten kesäöiden kasvun voima. Elokuussa kasvun hiipuminen ja sadon kypsyminen. Syksyllä uusien siementen tuottaminen elämän jatkumiseksi. Kasvin lakastuminen, kuolema ja liittyminen ravinteiden kiertokulkuun. Ja talven jälkeen seuraa jälleen uusi kasvun ihme.
Ihminen on myös osa kiertokulkua. Olemme kaikki osa luontoa ja tätä jatkumoa. Muistakaamme, että tekemisemme ovat yhteydessä muuhun luontoon asuimmepa sitten asfalttiviidakossa tai lehmusten keskellä.
Marjo Mäkinen-Aakula
Kirjoittaja on agronomi ja valtuuston 1. varapuheenjohtaja, joka uskoo kasvun ihmeeseen
