SuviDesign on peruttu tältä kesältä – järjestäjät suuntaavat katseensa jo kesään 2021

SuviDesign-tapahtumaa ei järjestetä tänä kesänä.

Tapahtuma on peruutettu yhteisellä päätöksellä Taidekeskus Purnun kanssa. Syynä on koronavirusepidemian vuoksi vallalla oleva tilanne.

– Me järjestäjät olemme tehneet päätöksen haikein mielin, onhan SuviDesign ollut meille ja monelle muulle yksi kesän kohokohdista. Tänä vuonna nautimme kesästä jokainen omalla tavallamme, ja muistamme tukea ostoksilla paikallisia pienyrittäjiä ja käsityöläisiä, tapahtuman järjestäjät tiedottavat SuviDesignin Facebook-sivulla.

SuviDesign keskittyy jo vuoden 2021 tapahtuman suunnitteluun. Taidekeskus Purnun kesänäyttelyn toteutuminen on puolestaan vielä avoinna, ja Purnu tiedottaa asiasta toukokuun aikana.

SuviDesign oli tarkoitus järjestää 11.-12. heinäkuuta Taidekeskus Purnussa. Jo huhtikuun puolivälissä järjestäjät tiedottivat, että tapahtuman järjestelyt olisivat normaalisti jo hyvässä vauhdissa, mutta nyt he ovat eläneet samassa odotuksessa kuin moni muu tapahtumajärjestäjä. Vielä tuolloin he toivoivat, että SuviDesign voitaisiin järjestää, mutta samalla he kertoivat odottavansa viranomaisten ohjeita kesän tapahtumista.

SuviDesign on jurytettu designtuotteiden myyntitapahtuma, jonne osallistuvilta edellytetään laadukkaita ja omaperäisiä tuotteita. Esillä on ollut käyttö- ja taide-esineitä lasista, puusta, metalleista, keramiikasta, tekstiileistä ja eri kierrätysmateriaaleista.

Se on syntynyt muotoilu- ja taideteollisuusalan ammattilaisten tarpeesta esitellä tuotteitaan asiakkaille, tavata ammattitovereitaan ja luoda uusia kontakteja. Tapahtumassa on kuultu myös puheenvuoroja muotoilusta ja siellä on esitetty myös nykytanssiesityksiä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?