Yleisöluennot ja näyttely Suojallavuoden 1918 tapahtumista

Tänä vuonna tuli 100 vuotta kuluneeksi vuoden 1918 tapahtumista, joiden vuoksi kansakunta on ollut enemmän tai vähemmän kahtia jakaantunut. Sotaa itsessään ei ole syytä juhlia, mutta muistella, muistaa ja tallettaa tapahtumat ja niiden esineistö, se on jälkipolvien tehtävä.

Viikonlopun 22.—23.9. Vapaussota-näyttely on koostettu Hämeen Asehistoriallinen Seura Arma Tawastican jäsenten yksityiskokoelmiinsa tallentamasta esineistöstä. Esillä on muun muassa aseita, miekkoja, pistimiä, varusesineitä, asepukuja, tunnuksia, merkkejä, punavankileirien puhdetöitä ja kirjallisuutta.

Näyttelyn esineistö on erittäin kattava ja antaa erinomaisen kuvan valkoisen ja punaisen osapuolen varustuksesta vuoden 1918 lyhyen sodan aikana. Mukana on myös ainutlaatuisia ja aiemmin missään esillä olleita harvinaisuuksia.

Näyttely lähtee liikkeelle jo itsenäistymistä edeltävistä sortovuosista ja aktivismin ajasta, etenee itsenäisyyssenaatin kautta sotatapahtumiin ja sodan jälkeisiin vankileireihin, sekä sodan jälkeen 1920—30-luvuilla julkaistuihin merkkeihin ja tunnuksiin sekä taiteeseen.

Vapaussodasta, punakapinasta, luokkasodasta, veljessodasta, sisällissodasta, mitä nimeä käytetäänkään, on kirjoitettu valtava määrä kirjallisuutta ja tutkimuksia viimeisen sadan vuoden aikana. Näyttelyssä on mukana myös hyvä otanta tästä kirjallisuudesta.

Lauantaina kello 13 yleisöluennoitsijana on historioitsija, filosofian tohtori Tuomas Hoppu aiheenaan ”Sisällissodan tapahtumat Orivedellä”.

Sunnuntaina kello 13 yleisöluennon pitää pitkän linjan keräilijä Hannu Lakee aiheenaan ”Militariaesineistön keräily ja tallentaminen”. Aihetta käsitellään niin jokamiehen kuin keräilijän näkökulmasta.

Sunnuntaina esitelmätilaisuuden jälkeen on näyttelyvierailla mahdollisuus tuoda esineistöä asiantuntijoiden tunnistettavaksi ja arvioitavaksi. Suvun valokuvia, merkkejä, pistimiä, miekkoja, kypäriä, tunnuksia, kunniamerkkejä; kaikkea sellaista vuoden 1918 tapahtumiin liittyvää, joka askarruttaa. Esimerkiksi vanhoista valokuvista asiantuntijat voivat kertoa hyvinkin paljon mielenkiintoista tietoa.

Ampuma-aseita tai räjähteitä ei yleisö saa tilaisuuteen tuoda tunnistettavaksi, mutta kun otat hyvät valokuvat aseesta ja myös aseen leimoista, niin ne auttavat tunnistamisessa.

On hyvä tiedostaa, että kaikki näihin tapahtumiin osallistuneet esineet ovat Museoviraston määritelmän mukaisesti antiikkia, yli 100-vuotiaita esineitä.

Näyttelyn järjestää Hämeen Asehistoriallinen Seura Arma Tawastica ry Oriveden seudun kansalaisopiston tilaamana. Arma Tawastica on yksityisten ase- ja militariakeräilijöiden ja sotahistorian harrastajien vuonna 1996 perustama yhdistys, jonka tavoitteena on edistää historiantutkimista ja -tallentamista sekä omaan alaansa liittyvien esineiden tuntemusta, säilyttämistä ja kulttuurihistorian vaalimista.

Näyttely on auki kello 12—18 ja luennot kello 13 molempina päivinä. Ei sisäänpääsymaksua. Kanttiini on auki molempina päivinä näyttelyn ajan.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?