Luontomatkailua luonnon ehdoilla

Uiherlan entinen koulu sai kesäkuussa uudet omistajat. Jaana Toivanen ja Artem Kukanov tekevät vähitellen muuttoa vuoden vanhan Otso-poikansa kanssa Tampereelta maaseudun rauhaan.

Pariskunta on nähnyt Suomea ja maailmaa monipuolisesti. Petroskoissa syntynyt Artem suuntasi Suomeen opiskelemaan vajaat 20 vuotta sitten, ja sille tielle hän myös jäi.

— Vaarini oli suomalaista Sinisalon sukua. Hän jäi talvisodasta Neuvostoliiton puolelle. Äitini juuret ovat Suomessa, Karjalassa.

Artem opiskeli ensin ohjelmapalvelujen tuottamista ja myöhemmin ammattikorkeakoulussa kulttuurituottajan ammattia. Aikomus hakea Turkuun lukemaan poliittista historiaa jäi, kun mies lähtikin vastaanottovirkailijaksi Leville.

Muutto Tampereelle tapahtui vuonna 2006. Artem aloitti yliopistossa slaavilaisen filologian opinnot. Hän meni töihin Pub Ukko-Nooaan, josta on nyt meneillään aikuiskoulutusvapaa.

Jaana on vanhempainvapaalla työpaikastaan, Helsingissä sijaitsevasta Huoltovarmuuskeskuksesta.

— Jatko on työpaikan suhteen vielä auki.

Jaana työskenteli viimeksi johdon assistenttina. Sitä ennen hän toimi valtiovarainministerin sihteerinä, ja sisäministeriökin on tullut työpaikkana tutuksi.

Aiempiin kokemuksiin sisältyy matkustaminen maailman ympäri. Jaana kirjoitteli reissultaan lehtiartikkeleita ja blogikirjoituksia.

Muutto Eräjärvelle on nyt tervetullut elämänmuutos, joka vie kummankin pois kaupungin kiireestä ja ruuhkaisuudesta. On aloilleen asettumisen aika.

Kun ajatus maalle muutosta oli kirkastunut, Jaana ja Artem tutkailivat mahdollisia uusia asuinpaikkoja. He ajoivat Uiherlaan myynti-ilmoituksen perusteella.

— Emme tienneet tänne tullessamme, mitä odottaisimme. Paikka teki meihin vaikutuksen, ja jätimme tarjouksen heti seuraavana päivänä, Jaana kertoo.

Entinen koulu ja pihan toisella puolella sijaitseva entinen opettajien asuintalo ovat kohtalaisessa kunnossa. Omistajaperhe asuu koulurakennuksessa. Toisen talon kolmessa huoneistossa asuu vuokralaisia.

Päärakennuksen hirsirunko on säilynyt terveenä. Muutoin talossa riittää pientä ja isompaa remontoitavaa.

— Täällä riittää meille työmaata pitkäksi aikaa, kun teemme tästä oman näköisemme asumuksen. Kai sitä pitää vähän hullukin olla, että tällaiseen paikkaan tulee, Artem tuumii hymyillen.

Pariskunta haluaa antaa lapselleen rauhallisen ja luonnonläheisen kasvuympäristön. Nyt Otsolla on riittämiin tilaa liikkua sisällä ja ulkosalla. Piha, pellot ja metsät tulevat pian tutuiksi.

Pikkumies on jo hyvä kaveri Sinkku-kissan kanssa. Aiemman omistajan lemmikki sai jäädä taloon, koska tämä ei halunnut viedä Sinkkua Uiherlan vapaudesta pieneen kaupunkiasuntoon.

Uiherlan isäntäväki haluaa kunnioittaa luontoa ja elää kestävällä tavalla. Talon mailla on vajaat kaksi hehtaaria peltoa, joka on vuokrattuna naapurissa toimivalle luomuviljelijälle. Taloon oli jo aiemmin toteutettu maalämpöjärjestelmä.

Tulevaisuuden suunnitelmat liittyvät luontomatkailuun. Artem opiskelee Karkun evankelisen opiston erälinjalla. Eräopastaidot ovat tarpeen, jos kaavailut tulevasta elinkeinosta toteutuvat.

— Olen kaupunkilainen, mutta olen viettänyt elämässäni paljon aikaa myös mökkimaisemissa ja eräpoluilla. Luonnon läheisyys on minulle tärkeää.

Tavoitteena on kehittää Eräjärvelle räätälöityjä luontomatkailun ohjelmapalveluja. Artem pitää luontevimpana suunnata tulevan markkinoinnin pääosin itärajan taakse, venäläisiin yrityksiin ja venäläisille.

— Osaan heidän kielensä ja tunnen heidän ajatusmaailmansa. Kulttuuriero ei ole lopulta kovinkaan suuri. Venäläisilläkin on läheinen suhde luontoon, ja heissä on samaa melankoliaa kuin suomalaisissakin. Luonnon antimet ovat samoja.

Venäläisten kanssa ei tarvitse lähteä luonnossa liikkumisessa aivan alkeista. Vaikkapa kiinalaiset matkailijat eivät ymmärrä, mikä ero on 5 ja 30 pakkasasteen välillä.

— Venäläisille ei tarvitse sanoa, milloin pitää laittaa pipo päähän.

Suunnitelmissa on houkutella paikalle pieniä matkailijaryhmiä, ja maltillisessa määrin. Artem haluaa elää luonnon ehdoilla ja välttää elinkeinon rakentamista massaturismin varaan.

Toiminnan suunnittelu alkaa syksyn mittaan. Ensimmäiset asiakasryhmät voisivat tulla Eräjärvelle ensi vuoden aikana.

Artem uskoo, että alueen yritykset ja yhteisöt pystyvät tarjoamaan useimpia ryhmien kaipaamia palveluja. Kylällä on paikkoja kokoontua ja majoittua. Ateriapalvelutkin löytyvät läheltä. Verkottuminen ja yhteistyö ovat tarpeen.

Jokunen idea saattaa toteutua piankin. Puutarhan omenapuiden katveessa Artem kertoo, että hän on kaavaillut peltoaukean laitaan, avaran maiseman äärelle rakennelmaa, jossa on läpinäkyvät seinät ja katto.

— Voimme tarjota mahdollisuuden katsella rauhassa ja mukavasti pimeinä iltoina ja öinä näkyvää upeaa tähtitaivasta, täällä hiljaisuuden keskellä. Jo se on monelle kaupunkilaiselle elämys.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?