Joonas Tokee menetti asemiaan rengasrikkoon

Viikonloppuna ajettu Sastamalan SM-ralli tarjosi jälleen mielenkiintoisen kattauksen SM2-luokassa. Joonas Tokeella ei ollut onnetar matkassa, sillä hän menetti rengasrikon vuoksi otteensa kärkiryhmän sijoituksiin.

SM2-luokan pistejohdossa kilpailuun startanneet Joonas Tokee ja kartanlukija Jani Salo saapuivat ensimmäiseen huoltoon neljännellä sijalla.

— Kisa lähti ihan kivasti käyntiin ja ajaminen tuntui hyvältä, mutta jäimme suhteessa kärkeen aika paljon. Tästä hieman sisuuntuneena lähdin kiristämään vauhtia ensimmäisen huoltotauon jälkeisille pätkille, Tokee kertasi.

Heti EK3:n alussa Subaru-kuski osui kiveen. Autosta hajosivat rengas ja vanne. Kuljettajapari päätti vaihtaa renkaan pätkällä, joka olikin siinä tilanteessa oikea ratkaisu.

— Rengassavotan myötä jäimme neljä minuuttia kärjestä, joten meidän kisamme oli kärkisijoitusten osalta ohi. Samassa rytäkässä auto kärsi muitakin vaurioita, jotka vaikuttivat ajamiseen. Seuraavat EK:t ennen huoltoa olivat sen vuoksi vaikeita.

— Päivän toisessa huollossa saatiin auto kuntoon. Sen jälkeen ajoimme puhtaasti maaliin, jotta saisimme kaikki mahdolliset pisteet kisasta. Vaikeuksien jälkeen tuloksena olivat sentään kuudenneksi korkeimmat pisteet, jotka nekin ovat tosi tärkeitä mestaruuskamppailun kannalta.

— Nyt nollataan tilanne ja lähdetään hyvillä mielin kauden viimeiseen kisaan Turkuun. Käytännössä kaikki on vielä auki mestaruuden suhteen, ja sitä lähdetään määrätietoisesti tavoittelemaan, Joonas Tokee sanoo.

Rallin SM-sarjan päätöskisassa syyskuun lopussa Turussa on vielä peräti neljällä SM2-luokan kilpailijaparilla mahdollisuudet SM-titteliin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?