Äitiyspakkauksen nimi säilyy ennallaan

Kela teki marraskuussa kyselyn 80-vuotiaan äitiyspakkauksen mahdollisesta uudesta nimestä. Lähes 60 % vastanneista halusi säilyttää nimen äitiyspakkauksena. Tuloksen valossa nimenvaihto ei ole perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon mukaan ajankohtainen.

Vajaassa 6 viikossa Kelan kyselyyn saatiin lähes 308000 vastausta.

Saarikko pitää kuitenkin tärkeänä, että asiasta käytiin rohkea keskustelu. Ehkä se jo itsessään muistuttaa meitä äitiyspakkauksen merkityksestä.

Äitiyspakkauksen jälkeen eniten ääniä saivat vauvapakkaus (2 777 ääntä), perhepakkaus (875), avustuspakkaus (482), vanhempainpakkaus (394), rakkauspakkaus (335) ja ensipakkaus (283).

— Äitiyspakkauksella on oma historiansa, joka vaikuttaa siihen, että kysymys pakkauksen nimestä koskettaa vahvasti. Perinteiset nimet vetoavat, kertoo Kelan kielenhuoltaja Jenni Viinikka.

Hän kuitenkin muistuttaa, ettei äitiyspakkaus ole nimenä täysin ongelmaton, koska kyseinen etuus on tarkoitettu koko perheelle.

Ehdotuksia pyydetiin myös ruotsiksi, ja vastauksia tuli vajaat 500. Nykyisen nimen moderskapsförpackningen säilyttäisi joka viides vastaajista. Suosiota saivat myös babylåda (161), babybox (61), babyförpackning (13), föräldraskapsförpackning (6) ja familjelådan (7).

Äitiyspakkauksen nimi on kirjoitettu äitiysavustuslakiin. Siksi pakkauksen nimen voi vaihtaa vain eduskunta.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?