Esimerkillinen Erkkotarttuu toimeen kuin toimeen

PSL Merosen myöntämän tunnustuksen esimerkilliselle ja huomaavaiselle juupajokelaisnuorelle pokkasi vasta 13-vuotias Erkko Ojainmaa.

Vaatimaton nuorimies on huomionosoituksesta hämmentynyt.

— Oli se yllätys. Iskä oli houkutellut minut joululahjamessuille, jossa tunnustus annettiin. Kun palkintoperusteluissa mainittiin VPK, minulle tuli heti parikin nimeä mieleen. En ajatellut, että se olisin minä. Enkä ensin kuullutkaan kunnolla, että se oli minun nimeni, joka sanottiin, Erkko juttelee.

Erkko on ollut mukana kolmisen vuotta VPK:n nuoriso-osastossa. Parasta siellä on kaikki tekeminen alkusammutuksesta ensiapuun ja savusukellukseen.

— Kyllä minusta palomieskin voisi isona tulla. Auttaminen on tärkeää, Erkko pohtii.

Lylyssä asuva seitsemäsluokkalainen on toiminnan ihminen. Satunnaisesti hän auttelee vanhempiensa Naapuri-ravintolassa esimerkiksi kärräämällä astioita.

— Asiakkailta on tullut palautetta, että olen hyvä työntekijä. Kohteliaisuus on asiakaspalvelussa tärkeintä, ja tykkään jutella asiakkaiden kanssa. Kaikki asiakkaat on otettava samanlailla huomioon, Erkko tietää.

Osansa Erkon avuliaisuudesta on saanut myös naapurin rouva, jonka nurmikkoa Erkko on leikannut.

Koulussa Erkko tykkää teknisestä työstä ja liikunnasta, matikastakin. Palokuntaharrastuksen lisäksi hän käy mielellään laskettelemassa Juupavaarassa. Myös 4H on mieluinen harrastus Erkolle.

— Parasta siellä on ollut kokkaaminen, koska tykkään laittaa ruokaa. Yleensä teen makaronilaatikkoa, koska se on niin helppo tehdä.

Kotona Erkon huolenpidosta saavat nauttia myös perheen lemmikkieläimet.

Erkon vanhemmat Senni Ojainmaa ja Keijo Laakso kiittelevät, että Erkko on esimerkillinen ja huomaavainen myös kotioloissa.

— Ei välttämättä aina, mutta pääsääntöisesti kyllä. Erkko tarttuu toimeen kuin toimeen, vanhemmat iloitsevat.

Avuliaisuus ja ystävällisyys mainitaan myös palkitsemisperusteissa, samoin VPK- ja 4H-harrastukset.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?