Akkuongelma yleisin tielle jäämisen syy

Autoliiton tilastojen mukaan autojen yleisin tielle jäämisen syy on akkuperäinen ongelma. Usein matka ei ole tällöin päässyt edes alkamaan, vaan auto ei yksinkertaisesti käynnisty. Ongelmien välttämiseksi akun kunto kannattaa testauttaa säännöllisesti. Jos akku alkaa testin mukaan olla tiensä päässä tai se oireilee esimerkiksi autoa käynnistettäessä, kannattaa akku vaihdattaa, ennen kuin auto jättää ensimmäisen kerran tielle.

Akun elinikään voi vaikuttaa omalla toiminnallaan. Varsinkin pakkasilla lyhyiden matkojen ajamista pitää välttää. Lyhyessä ajossa akku ei ehdi latautua, ja jonakin aamuna auto ei vain käynnisty. Polttoainekäyttöinen lisälämmitin tyhjentää myös akkua.

— Polttoainekäyttöisten lisälämmittimien yleistyminen näkyy akkuongelmien määrässä. Harva tulee ajatelleeksi, että lisälämmittimen käytön jälkeen pitäisi ajaa vähintään yhtä kauan kuin lämmitin on ollut päällä, jotta akku ehtii latautua. Älykäs ylläpitolaturi, joka huolehtii varaustilan säilymisestä sekä kertoo, milloin akku on vaihtokunnossa, auttaa välttämään ongelmia, Autoliiton kenttäpäällikkö Tero Hartikainen sanoo.

Akun tilan ohella autoilijoiden olisi syytä tarkistaa jäähdytin- ja pesunesteen pakkaskestävyys, sillä liian laimeat nesteet voivat jäätyessään rikkoa muun muassa putkia ja letkuja. Dieselautoilijoiden pitää huomioida tankatessaan, että tankissa on riittävän pakkaskestävää polttoainetta.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?