Äidin ei tarvitse itse rakentaa piparkakkutaloa, sillä hän tietää saavansa sellaisen tyttäreltään ja tänä vuonna vieläpä kasvihuoneen kera – ensimmäiset talot pysyivät koossa kuumaliimalla, mutta sittemmin ne ovat valmistuneet syötävinä versioina

Minea Anttila innostui yläkouluikäisenä piparkakkutalojen tekemisestä. Tässä on rakenteilla tämänvuotinen taidonnäyte. Kuva: Minea Anttilan kotialbumista

Juupajoelta kotoisin oleva Minea Anttila, 21, pitää huolen, että äiti ja mummu ovat saaneet myös täksi jouluksi piparkakkutalot.

Orivedellä asuva äiti Heidi Vanninen iloitsikin Oriveden Sanomien nettikyselyyn vastatessaan, ettei hänen tarvitse tehdä piparkakkutaloa, koska tytär hoitaa tämän upealla tavalla hänen puolestaan.

– Yleensä olen tehnyt vain yhden piparitalon jouluksi, mutta tänä vuonna tein kaksi, Minea Anttila kertoo.

Ensimmäisen kerran hän innostui piparkakkutalojen tekemisestä yläkouluikäisenä. Hän katseli netistä kuvia erilaisista piparkakkutaloista, joiden myötä oli pakko itsekin kokeilla sellaisen rakentamista.

– Siitä asti se on ollut tapana. Yleensä se on nimenomaan talo, mutta yhtenä jouluna tein myös sellaisia lyhtyjä, joihin sai laitettua kynttilän. Niitä annoin lahjaksikin, Anttila kertoo.

– Ensimmäiset talot kokosin kuumaliimalla. Sittemmin olen tehnyt sellaisia, että ne voi syödä, hän naurahtaa.

– Ensimmäiset talot kokosin kuumaliimalla. Sittemmin olen tehnyt sellaisia, että ne voi syödä, Minea Anttila naurahtaa. Kuva: Minea Anttilan kotialbumista

Hyviin kaavoihin kannattaa panostaa

Viime joulun alla hän kertookin löytäneensä kaupasta erinomaiseksi osoittautunutta leivontaliimaa, jonka avulla saa talon pysymään hyvin koossa.

– Se on tosi näppärää: kovettuu nopeasti ja pitää hyvin, hän vinkkaa.

Tärkeää piparkakkutalon rakentamisessa ovat myös hyvät kaavat.

– Olen aina piirtänyt kaavat itse. Tänä vuonna käytin siihen vähän enemmän aikaa. Ensin leikkelin pahvista pienet palaset, kokosin niitä ja sommittelin, millainen talosta tulisi. Sitten vasta piirsin kunnolla kaavat. Käytin myös koristeluun aiempaa enemmän aikaa, Minea Anttila kertoo.

Koristelu onkin paitsi aikaavievin myös Anttilan mielestä kaikkein paras vaihe piparkakkutalon tekemisessä.

– Myös kokoamiseen kannattaa käyttää aikaa. Ja kun tekee pikeerin itse, sillä on sitten paljon helpompi koristella, koska sen paksuutta voi muutella, Anttila tietää.

Taikinaa hän sen sijaan ei tee itse, vaan on tavannut käyttää kaupan valmistaikinaa.

Minea Anttila vannoo hyvien kaavojen ja itsetehdyn pikeerin nimeen. Kuva: Minea Anttilan kotialbumista

Näyttävä sen olla pitää

Edelleenkin Anttila katselee netissä tosi paljon erilaisia taloja ja koristeluja, joiden pohjalta sitten yhdistelee sitten ideoita suosikeistaan.

– Taloni ovat aina aika isoja. Siihen pyrikin, että ne olisivat näyttäviä.

Tänä jouluna talo sai kylkeensä myös kasvihuoneen. Niin sen kuin talonkin ikkunat ovat liivatelehteä.

– Pienet jouluvalotkin taloon äidin kanssa viritettiin, Anttila juttelee.

Yhteensä talojen tekemiseen hurahti pari päivää per talo.

– Ensimmäisenä iltana tein kaavat ja paistoin osat, seuraavana päivänä kokosin ja koristelin.

Aika näyttää, raskitaanko näitä piparkakkutaloja joulun jälkeen syödä.

– Mummulla taitavat olla pari vuotta sitten tekemäni lyhdyt vieläkin hyllyssä, Minea Anttila hymyilee.

Minea Anttila tekee joka vuosi erilaisen piparkakkutalon. Ideoita hän katselee netistä ja poimii niistä parhaimmat muistiin. Kuva: Minea Anttilan kotialbumista
Tänä vuonna piparkakkutaloja syntyi kaksi. Tässä niistä toinen. Kuva: Minea Anttilan kotialbumista
Minea Anttila haluaa tehdä piparkakkutaloistaan isoja ja näyttäviä. Kuva: Minea Anttilan kotialbumista

Leave a Comment