Monen tuntemalle juupajokelaiselle linja-autonkuljettajalle Kari Mäkiselle tulee tänä vuonna täyteen 35 vuotta auton ratissa. Tuossa ajassa Veikko-isänsä jalanjälkiä ammatinvalinnassa seurannut Mäkinen on ehtinyt tehdä monenmoista reissua.
Hän oli Neuvostoliitossa elokuun vallankaappauksen aikaan vuonna 1991. Eri reissulla rajan takana kerran hän huomasi jo kaukaa, että loivan mäen alla ojassa on hirvi.
– Hiljensin, ja kun pääsimme lähemmäs, aloin katsoa, ettei hirvi voi olla noin suuri. Se oli biisonihärkä. Ajattelin vain, että toivottavasti se ei ole pahalla päällä ja kaada meidän onnikkaamme, Mäkinen nauraa nyt.
Sittemmin hänelle on selvinnyt, että eläin oli karannut läheisestä kansallispuistosta.
Mäkinen oli Silja Europalla, kun sen peräsinakseli katkesi vuonna 2009. Auton kanssa vakavia vaaratilanteita ei ole tullut, vaikka rattiraivo kokenutta kuljettajaa välillä järkyttääkin.
– Välillä tuntuu, että on isolla autolla tykkänään toisten jaloissa tuolla. Ihmiset eivät ymmärrä sitä, että iso auto vaatii tilaa, eikä se pysähdy eikä kiihdy nopeasti. Välillä on sellainen anteeksi, että olen täällä -olo.
”Autolla ajaminen on kaikkein mieluisinta”
Kari Mäkinen ei lähde vertailemaan, kumpi on mukavampaa työtä tilaus- vai vuoroajot. Kokemusta hänellä on molemmista, mutta pääasia kuitenkin on, että saa ajaa.
– Autolla ajaminen on kaikkein mieluisinta, hän toteaa.
– Onhan tämä sellainen maisemakonttori. Aina on erilaiset maisemat. Saariston rengastie on aina hieno, ja jos Norjan korkeuseroja ja vuonoja pääsee katselemaan, se on jo luksusta, joskin nykyään harvinaista.
Moni asia onkin muuttunut 35 vuoden aikana: niistä yksi ovat ulkomaanreissut. Niitä tehdään vähemmän. Siellä suunnistaminen navigaattorin korvanappiin antamilla ohjeilla sen sijaan on tänä päivänä helpompaa kuin niillä ohjeilla, joilla Mäkinen aikoinaan lähti ensimmäistä kertaa Neuvostoliittoon.
– Sain sellaiset ohjeet lähtiessä, että Viipurista kun menet vähän matkaa Leningradiin, tulee pitkä suora. Suoran yli menee iso voimalinja. Vähän sen jälkeen, kun olet mennyt voimalinjan alta, käänny vasemmalle.
Autojen Mäkinen tuumaa kehittyneen, mutta ei aina parempaan suuntaan.
– Liikenne on vilkastunut huomattavasti ja tiet huonontuneet huomattavasti.
Mies ei kuitenkaan kaihda haasteita.
– Siinä olen vähän kieroon kasvanut, että mitä kamalampi keli, sitä hienompi on lähteä ajelemaan. En pelkää liukkaita enkä pyryjä, myrskyjä enkä mytereitä, hän hymyilee.
Lupsakan luonteensa ansiosta hän on selvittänyt rauhallisesti myös ne tilanteet, joissa asiakas on käynyt kurkkuun kiinni tai huutanut, että etkö sinä saatanan kloppi saa meitä nopeampaa pois täältä kaupungista.
Juttu luistaa koulumatkoilla
Sellaiset tilanteet ovat olleet kuitenkin onneksi harvassa, ja pääsääntöisesti matka taittuu joutuisasti rupatellen, olipa kyydissä sitten eläkeläisporukka tai koululuokka.
– Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä, Mäkinen vahvistaa.
Juupajoen suunnalla hänet tunnetaankin ennen kaikkea koulubussin kivana ja kaikkia morjestavana kuljettajana, jonka kyytiin pääsemisestä haaveilevat myös he, jotka eivät satu Mäkisen reitin varrella asumaan.
– Kyllähän lapset aivan erityisiä kuljetettavia ovat, Mäkinen suorastaan herkistyy.
Välitön tunnelma koulumatkoille syntyy niitä näitä rupatellen.
– Kohtaan lapset kuten kaikki muutkin ihmiset, ihan samanlailla. Me juttelemme paljon. Monta kertaa ihan oikeistakin asioista sekä siitä, mitä päivän mittaan on tapahtunut, mitäs illalla ja harrastuksista. Välillä käydään vähän liikennesääntöjä läpi, ja mitä nyt matkan aikana kerkiää.
– Lasten kanssa on kauhean helppo keskustella. Jos ei eka aihe kiinnosta, niin ottaa seuraavan, Mäkinen nauraa.
Se, että lapset juttelevat asioistaan avoimesti, on Mäkiselle paras palaute työstään. Hän tuntee, että lapset luottavat häneen.
– Lapset ovat niin välittömiä ja vilpittömiä. He juttelevat sellaisiakin asioita, ettei heti uskoisi ventovieraalle juteltavan. Välillä kuulee huolestuttaviakin asioita ja joutuu herkälläkin korvalla kuuntelemaan.
Radio bussissa soi taustalla hiljaisella – kovemmalle laitetaan lasten toiveesta, jos tulee joku hyvä biisi. Kännyköitä ei koulumatkoilla käytetä.
– Jossain vaiheessa kuvattiin toisia salaa. Silloin ehdotin, että tehdään sopimus, ettei puhelinta käytetä kuin hätätapauksessa.
Turvavyöratsia tarvittaessa
Kari Mäkinen kiittelee, miten huolellisesti vanhemmat ilmoittavat, jos lapsi ei jonakin päivänä tule kyytiin.
– Minun ei sitten tarvitse huolestua, miksi lapsi ei ole aamulla pysäkillä. Heti sitä alkaa miettiä, onko sattunut jotain, jos lasta ei näy pysäkillä.
Joskus Mäkinen on käynyt herättelemässä lapset kouluun kotoakin.
– He olivat aina säntillisesti ilmoittaneet, jos eivät olleet tulossa. Yhtenä aamuna ilmoitusta ei ollut tullut, mutta ketään ei ollut tien varressa. Soitin isälle, joka sanoi, että mene herättelemään sieltä yläkerrasta. No minä menin, koputtelin ja huhuilin, onko kouluunlähtijöitä. Lapset tulivat kouluun, mutta aamupalaa ei ehditty syödä.
Liikenteessä ja monessa muussakin asiassa Mäkinen tietää olevansa esimerkki. Tärkeimmät periaatteet liittyvät turvallisuuteen.
– Liikennesääntöjä täytyy noudattaa aina. Vain näin annan lapsille oikean kuvan. Minulla on myös periaate, etten koskaan peruuta koulun pihassa, jos lapset ovat ulkona.
Ja sitten ovat vielä turvavyöt.
– Minulle on hirveän tärkeää, että turvavyöt ovat lapsilla aina kiinni ennen kuin auto lähtee. Tarvittaessa voin tehdä ratsioita, jos vähääkään tuntuu siltä, ettei joku laittanut vyötään kiinni. Jos joku ei saa vyötään kiinni, käyn laittamassa.
Kerran turvavyö aiheutti vähän enemmän työtä, Mäkinen muistelee. Hän oli viemässä Mustalahden satamaan ryhmää, joka oli lähdössä Tarjanteella Ruovedelle.
– Yhdellä rouvalla oli ohut silkkipusero, jonka helma kietoutui turvavyön rullan väliin. No ei mitään, sanoin rouvalle, että jos riisutaan pusero pois tässä ja menen tallille purkamaan turvavyön, tulen toivottavasti ehjän puseron kanssa vastaan Ruovedelle. Sain puseron ehjänä irti, mutta aika lailla siinä oli työtä. Mutta sitten vain pusero kädessä porukkaa vastaan, Mäkinen nauraa.
– Onhan näitä muistoja, vaikka kirjan kirjoittaisi.
