Vähän kuin ammuu, narahtaa Nina ja Jari Virkin lehmäauton torvi.
Pitihän se nyt torvikin laittaa ulkokuoren mukaiseksi, Jari Virkki naurahtaa.
Muuten lehmäauto sai alkunsa puolivahingossa. Juupajokelaiset Virkit olivat käyneet ostamassa Ähtäristä 1998 vuosimallin valkoisen Volkswagenin. Pääasia oli, että seitsemänpaikkaisessa autossa olisi vähän enemmän tilaa reissuille kuin henkilöautossa.
– Emme ole leirintäaluelaisia, vaan missä on kiva paikka stopata, niin stopataan. Halusimme isomman auton reissaamiseen, ja sitten siitä tulikin reissulehmä, Nina Virkki taustoittaa.
Yksi kaunis päivä Jari Virkin päähän nimittäin pälkähti idea.
– Valkoinen auto oli niin tylsä, joten annoin pensselin ja maalipurkin Ninan pojalle ja sanoin, että maalaa se lehmäksi, hän kertoo.
Teini katsoi ensin vähän pitkään, että oikeastiko tässä käskettiin luvan kanssa lehmänläikkiä autoon maalaamaan.
– Ensin läikät näyttivät vähän vaaleilta, mutta kun ne valmistuivat, olimme kaikki, että voi kun se on söpö, Nina Virkki lirkuttelee.
Sarvet ja silmäripset, ehkäpä joskus myös vähän vaaleanpunaista
Kun Karjaalta kotoisin oleva Nina Virkki sittemmin bongasi sikäläisestä Roskalava-ryhmästä sarvet, ampaistiin niitä heti hakemaan.
– Antenni katolta oli hajalla, joten pitihän sitä ruuvata sarvet paikoilleen, Jari Virkki virnistää.
Lehmän sarvia tosin ei saatavilla ollut, vaan tyytyminen oli peuran sarviin. Mutta sarvet kuin sarvet, väliäkös sillä.
Jari Virkki kuvailee autoa projektiksi, joka elää koko ajan.
– Koululla lapset ovat kyselleet, milloin tulee häntä ja utareet. Olen sanonut, että kyllä me jotain keksitään, vihjaa Pienten lasten koululla Juupajoella työskentelevä Nina Virkki.
Hän on itse maalannut reissulehmälle ajovaloista lähtevät silmäripset.
– Lapset ovat myös ehdottaneet, että lehmän kuono maalattaisiin vaaleanpunaisella. Olen ajatellut, että pitäisikö minun viedä tämä joskus kouluun, jotta lapset saisivat maalata sen, Nina Virkki pohtii.
Reissu näytti remppatarpeen
Auto tuli pariskunnalle huhtikuussa, ja heinäkuussa he suuntasivat sillä viikoksi Lofooteille Norjaan. Lehmälle tuli mittariin 3 900 kilometriä.
– Vähän jänskätti kyllä, koska auto oli ollut meillä niin vähän aikaa, että lähteä nyt johonkin Norjan vuoristoon kiipeilemään. Mutta mitään ongelmaa ei ollut, ei todellakaan mitään, Nina Virkki iloitsee.
Auton takakontissa on levitettävä sohva ja trangiakeittiö. Pöydän virkaa toimittaa vanha silityslauta.
– Tämä on ihan niin basic reissuauto kuin olla ja voi, mutta viime vuonna majoituimme farmarissa, joten siihen verrattuna tämä on tilaihme, Nina Virkki hämmästelee.
Pari remppatarvettakin reissu kuitenkin näytti.
– Tarkoitus on eristää ainakin katto. Vesisateella ei ollut kauhean kiva nukkua, kun sisällä kaikui. Ja vähän paremmat valot voisi tehdä, Jari Virkki suunnittelee.
Reissujen lisäksi auto on käytössä myös ihan arkisessa ajossa; sillä suhautetaan töihin ja kauppaan.
– Juu, juu, se on meidän käyttöautomme, Virkit hymyilevät.
– Reissussa olimme kahdestaan, mutta kyydissä ovat olleet muksut ja koirat. Se on aika jännä, että jos johonkin mennään, niin aina mennään tällä. Siitä on tullut koko perheen lemmikki, meidän lehmästämme, Nina Virkki kertoo.
Peukkuja, hymyjä ja kuvia
Myös kanssakulkijat ovat reissulehmän noteeranneet.
– En todellakaan olisi uskonut, että tällainen vanha perusvolkkari voi tuoda näin paljon iloa, Nina Virkki toteaa.
Jari Virkki kertoo, kuinka viimeksi Karjaalta kotiin päin ajaessa vastaan tuli samanlainen auto yltä päältä ruosteessa ja näytti peukkua.
– Paljon tulee positiivista palautetta, ja onhan se ihan mukavaa, Jari Virkki sanoo.
– Ihan tavallisella parkkialueellakin kaikenikäiset näyttävät peukkua, hymyilevät, ottavat kuvia ja kääntyvät katsomaan perään. On tämä ollut pieni piristys, vaikka ei meidän ollut tarkoitus tätä pelleksi laittaa, vaan vain vähän ekstraa, Nina Virkki jatkaa.
Nyt hän on ratissa puolisoaankin useammin, vaikka alkuun ajatukset olivat toisenlaiset.
– Ensin ajattelin, että voi jestas, tuollako minun pitää liikkua yleisillä paikoilla, mutta nyt se on vain kivaa. Jos me ohi ajamalla saamme näin helposti hymyn jollekin, voimme sen kyllä ihan hyvin tarjota.
Jari Virkki puolestaan toteaa, että koskaan aiemmin hän ei ole istunut näin paljon repsikan paikalla.
– Minä todellakin tykkään ajaa, Norjassakin ajoin suurimman osan, Nina Virkki vahvistaa.
Reissulehmästä on tullut hyvä kaveri.
– Tykkään siitä. Siinä on ison auton ominaisuudet ja tuntuma, sieltä näkee hyvin ja on autoa ympärillä, eikä ole vain pienessä kuoressa, hän kuvailee.
Kiitos, kun toit kotiin
Virkit eivät myönnä juttelevansa autolle, mutta taputuksia reissulehmä sen sijaan saa.
– Paijauksia ja taputuksia se kyllä saa kiitoksena siitä, että vei meidät kotiin. Kun auto on vanha, vikoja voi ilmestyä ja vähän ylimääräisiä ääniä kuulua, mutta se kuuluu asiaan, Nina Virkki kertoo.
Jari Virkki uskoo, että 291 000 kilometriä ajetulla lehmällä on vielä pitkälti kilometrejä edessään.
– Kojetaulua on tullut monta kertaa siliteltyä, hän kuitenkin myöntää.
Uusi ulkomaanreissukin reissulehmän kanssa on jo suunnitteilla. Matkan toivotaan suuntautuvan tällä kertaa Eurooppaan, mutta muuten lehmä saa ajaa lajityypilleen tutulla tavalla.
– Vältämme aina isoja teitä. Haluamme katsella kauniita paikkoja ja maisemia.
