Ensin oli tarkoitus hankkia vain auto. Joku menopeli, jolla pääsisi kylille pyörimään. Ja että olisi tarpeeksi paikkoja.
Seitsemänpaikkainen Volkswagen Transporter vuosimallia 1993 löytyi lopulta Hämeenlinnasta.
– Onko tämä ollut meillä nyt pari vuotta, laskeskelevat Ville Ylä-Lyly, 19, Akseli Pylväinen, 18, Eero Ylä-Lyly, 19, Maija Salo, 20, ja Antti Salo, 18.
Toive nuorten yhteisestä menopelistä toteutui, mutta:
– Aika huono löytö se oli, nauraa Ville Ylä-Lyly.
Häntä komppaa Akseli Pylväinen, joka korostaa, ettei ollut edes mukana autonhankintareissulla.
– Välttämättä ei ollut tarkoitus ruveta tätä laitteleen, hän aloittaa.
– Ja sen jälkeen on tehty moottoriremontti, maalattu, hitsattu neljä neliötä peltiä, Ville Ylä-Lyly listaa ja Pylväinen jatkaa:
– Kaiuttimia on tullut laitettua aika paljon.
Aika paljon tarkoittaa, että yksistään kaiutinkaapelia on vedetty viime aikoina lisää noin 50 metriä.
– Oikeastaan autossa on laitettu vähän kaikki, Antti Salo summaa.
Sävy tölkistä
Nälkä siis on kasvanut syödessä, nuoret myöntävät, kun auto on heidän käsissään muuttanut muotoaan, joskin korostavat, ettei täysin valmista taida tulla ikinä.
Tekniikasta päävastuussa ovat olleet Ville Ylä-Lyly ja Antti Salo. Viimeisimpänä Akseli Pylväinen on tehnyt oviin kaiuttimet.
– Akseli on painottanut tekemistään tuohon äänentoistoon. Minä ja Antti olemme tehneet teknisiä hommeleita, ja hitsasin ja maalasin auton. Vähän niin, että se tekee, joka parhaiten osaa, Ville Ylä-Lyly kertoo.
Autosta on yhteistuumin haluttu saada Sandels-tölkin kaltainen. Tähän on nähty jopa niin paljon vaivaa, että väri on sävytetty prikulleen tölkin sävyllä. Myös auton takaosassa olevat tekstit ovat suoraan oluttölkistä.
– Tämä on tärkein. Koska tämä on tölkin takaosa, pitää olla tuo teksti. Fontit, värit ja mallit ovat Sandelsin omia. Kysyimme mainosfirmasta, voisivatko he tehdä meille tällaiset, nuoret kertovat takaluukun edessä seistessään.
Auton alkuperäinen väri oli sininen.
– Epäilimme ensin, voiko tämä väri olla hyvä, mutta päädyimme siihen silti.
Enää ei ilmassa ole hitustakaan epäluuloa. Mutta miksi juuri kyseinen merkki?
– Maun takia. Se on suurkulutustuote tässä autossa, he nauravat.
Kysymykseen, sponsoroiko kyseinen valmistaja teitä, vastaus on lyhyt ja paljon puhuva.
– Sponsoroispa.
Kaljahana ja parkettilattia ylpeydenaiheet
Ilojuomaa virtaa autossa paitsi tölkeistä myös hanasta.
– En tiedä, voiko autosta muuten olla ylpeä, mutta toi kaljahana on erityisen hieno, Pylväinen miettii.
– Joo, ja parkettilattia! Ville Ylä-Lyly jatkaa.
Jos eivät tuunausideat synny illan mittaan, etsitään niitä netistäkin.
– Toi kaljahana taitaa kyllä olla Eeron päästä, Pylväinen veistelee.
Juupajoen puliukkomatkat mainostaa teksti auton kyljessä. Idea tähän on lainattu Nokialta.
– Olemme tutustuneet nokialaisiin, joilla on vastaavanlainen lonkerobussi. Sen kyljessä lukee Nokian puliukkomatkat. Varastettiin heiltä tämä homma, kun he kutsuivat meidät niiden retkille ja reissuille mukaan, Pylväinen taustoittaa.
Nokialaiset puolestaan ovat keksineet Juupajoen väen autolle nimen. Se on Tuhkis.
– Autossa on edellisten omistajien jäljiltä hervottoman kokoinen tuhkakuppi. Nokian ihmiset alkoivat nimittää tätä autoa tuhkakupiksi, hän jatkaa.
Auto herättää huomiota
Tässä vaiheessa nuoret korostavat, että vaikka viettävätkin viikonloppuisin paljon aikaa autossa, ei ajelu aina liity auton ulkokuoreen. Ja kuljettajavuorotkin jaetaan, ei ehkä ihan tasan, mutta kuitenkin.
– Akseli! huudahtavat muut.
– Olen melkein aina kuskina. Kyllähän tolla nyt on ihan mukava ajaa. Välttämättä millään muulla autolla ei olisikaan niin mukavaa olla kuskina, Akseli Pylväinen kuittaa.
Hän kertoo, että auto herättää paljon huomiota ja sen myötä saa uusia tuttavuuksia.
– Katseita saa, ja porukka moikkailee, kuljettaja on pistänyt merkille.
– Ja jossain Tampereella tulee aina porukkaa ympärille kyselemään autosta, Ville Ylä-Lyly jatkaa.
Usein reissut suuntaavatkin Juupajokea suurempiin cityihin. Kesän suunnitelmissa on käydä ainakin Kalajoella ja Ruotsissa. Autotapahtumiakin on tavattu koluta.
– Puolen vuoden välein meillä on puliukkotour yhdessä nokialaisten kanssa. Kiertelemme paikkoja ja baareja, ja sitten tourilta saa tarran ikkunaan.
Moottori vaihtoon
Autossa kulkevat mukana paitsi sääntökirja myös retkikirja, jonne vieraskirjan tapaan laitetaan kyytiläiset kirjoittamaan. Oman porukan lisäksi muutakin väkeä takapenkillä on viihtynyt.
– Retkikirja on jo 2.0, koska edellinen tuli täytteen. Siihen tuli kyllä hyviä kirjoituksia, nuoret muistelevat.
Näin silti, vaikka jo ensimmäinen reissusta meinasi tulla viimeinen.
– Auto meinasi palaa Keskustorille, savu jo nousi. Kun selvisimme sieltä pois, Hirsilässä lähti sitten rengas irti, nuoret selostavat.
Viime joulukuussa Nokialla nuoret huomasivat, että jäähdytinnesteen valo vilkkui.
– Siellä vilkkuu välillä vähän kaikki valot, joten ajattelimme, ettei niihin kannata niin huomiota kiinnittää. Juurihan me nestettäkin lisäsimme.
Kotimatkalla Pylväinen kysäisi, että pitäisiköhän nesteet kuitenkin tarkistaa. Ei tarvitse, tuumivat muut.
– Ruutanan Shellin kohdalla sitten katsottiin eikä säiliössä ollut mitään. Lisäsimme kaikki, mitä meillä oli ja lisäksi lunta maasta. Pääsimme ajamaan kaksi minuuttia, kun valo syttyi uudelleen, Pylväinen kertaa.
Ja matka jatkuu…
Uusi moottori oli nuorten onneksi jo tallissa odottamassa. Se oli tarkoitus joka tapauksessa vaihtaa.
– Päätimme ajaa niin pitkälle kuin autolla pääsee ja Orituvalle pääsimme.
Muutaman päivän auto seisoi siellä, mutta maaliskuisen moottorinvaihdon jälkeen kilometrejä on taas kertynyt jo kymmenisentuhatta. Kaiken kaikkiaan autolla on ajettu noin puoli miljoonaa kilometriä.
Lisää kilometrejä lähti tulemaan heti haastattelun jälkeen, kun nuoret lähtivät viettämään lauantai-iltaa Tampereelle.
Ikkunat auki, kattoluukut auki (ovat kuulemma harvinaiset, ei suinkaan jokaisessa tölkkiautossa) ja kajareille töitä. Autossa soi kaikenlainen musa, riippuen vähän, keitä on kyydissä.
– Viime vuoden kuunnelluin oli Riki Sorsa, nuoret nauravat ja kaasuttavat matkaan.
