”Pellavamällejä” (kuivausaidalta talteen kerättyjä loukuttamattomia pellavia) on vielä Talviaisten talossa: Mäkelässä, Kukkoniemessä ja meilläkin. Mutta tätä isän ja äidinajan rahakasvia ei enää ole viljelty Längelmäelläkään, niin kuulu pellavapitäjä kuin tämä joskus olikin. Haluamme kuitenkin elvyttää viljelyn edes pienoiskoossa, vaikka pellava, erityisesti kuidun käsittely liottamisineen ja moninaisine välinekäsittelyineen onkin suuritöistä ja aikaaviepää puuhaa. Ja senkin takia, kun neuvonta-asemamme Längelmäellä potee raaka-ainepulaa. Ja pellavankukka on paitsi vaakunakukkamme, Luojan kasvattamien kukkasten kauneimpia, kertoi Talviaisten puuhakkaiden marttojen puhenjohtaja, emäntä Anna Pohja kun kolmisenkymmentä marttaa ja jokunen mieskin oli repimässä Hartolan peltoon kylvettyä pellavaa tiistaina illan hämärässä. –
Lue lisää: Kaikki 50 vuotta sitten -jutut löytyvät Silloin ennen -sivustolta.
Oli juhlallinen ja lämmittävä näkymä moinen talkoo- ja yhteistyörupeama. Ja ripeästi työ joutui, kun talojen väkeä alkoi päästä ilta-askareiltaan. Pellavatöitä aikoinaan paljon tehnyt aviopari Liisa ja Uuno Saarinen sekä Anna Soimasuo, Aune Ulonen, Siiri Tuominen, Lahja ja Mikko Anttila, niinikään Toivo Syväsen talon isäntä ja kolme naista, myös 2-3 marttaa Länkipohjasta oli mukana – muutamia nimiä mainiten. Harolan (Vuollekosket) isäntätalon koko väki ja olihan tietenkin Tarkkalan tilan kaksi salskeaa poikaakin, joista Antti (Pohja) kävi kesken kaiken noutamassa työhön toisen välineen rohkan, kun yhdellä ei olisi pärjätty; niin ripeästi kävi repiminen.
”Alan koulussa innostuin asiaan. Tutkin meidän pellot, ennenkuin päädyin tähän sivumoisioon. Muokkasin sen hyvin, lannoitin kalin ja fosfaatin sekoituksella. Toivo Syvänen sitten kylvi 10 kiloa siementä, alaa on kuusi aaria. Siemen sekoittamisessa oli tulla pulma, mutta meiltä kotonurkista löytyi ns ”satapiikkinen” (äeslaji) jonka yhtä lohkoa Toivon kanssa köysillä vetäen sekoitustyö sujui. Sanoivat että ennenvanhaan kylvettiin, ”katettiin” lampaanlannalla siemen kylvön jälkeen. Vaikka meillä onkin lampaita jäi se lannoitus tekemättä. Martat kitkivät oraan, joka kasvoi hyvin kuivasta kesästä huolimatta. Ja varsihan on lujaa, pitkää ja varsihan on lujaa, pitkää ja eikä mennyt sateellakaan pahasti lakoon.” – Suuritöistä tämä on, eikä talossa tahdo tällaiseen aikaa riittää, arveli mv Martti Vuollekoski, jonka työ kantoi näin kauniin sadon. – Mv. Toivo Syvänen tuumi, että hyvin kylvö ensikertalaiselta, häneltä luontui, ja tiheyskin oli sopiva: ”Pellavansiementä pitää olla niin tiuhassa, että lude ulottuu astumaan siemeneltä toiselle. Silloin ovat siemenkodat, ”sylkyt kuin mulkkuja, korsi, se tärkein varteva.”
KERÄYSKIN TALKOIN
Iltamyöhässä oli pelto puhdas, pellavat kauniissa ristikoissa, kussakin 12 pioa. Keskiviikkona Hartolan ja Tarkkalan väki rohkii, riipii lopuista siemenkodat, ja sitoo loput piot. Sitten ne viedään Harolahteen likoomaan arviolta kahdeksi viikoksi. Uuno Saarinen ja Anna Pohja, Maija Vuollekoskikin, seuraavat korren pehmiämistä. Sitten tavara kuivumaan maalle, joko aidalle tai kokostamisen tapaan pystyyn, jos sää suosii tätä vaihetta. Ellei, sisälle. Edessä ovatkin sitten jälkikäsittelyn monet vaiheet: mm, loukutus, vitominen, näkilöinti, harjaus, lihtaaminen ehkä nuputuskin, tavaran käytöstä riippuen, – Mutta tämä onkin ”toinen asia” (sanoi Kipling), johon palaamme aikanaan. –
Ja kun oltiin virkeässä ja toimeliaassa Talviaisten kylässä, tuli talkookahvivaiheessa Harolan pirtissä mukaan kuulut pelimannit op. Hilkka Nikkilän tahdittamina. Oli mukava juoda pirtinlämpimässä kahvia ja natustaa voileipää ja kuunnella hyvää kansan- ja pelimannimusiikkia. Yhden ja toisen jalka siinä alkoi kummasti polkea tahtia, emäntä Saara Mäkelän erityisesti. Pirtin ovesta puikahti joku saunaankin. –
Oli talkoot, joista puhutaan, ja joita oli jo ehditty varrotakin. Kohta on ahkerilla ja valtakunnallistakin tunnustusta saaneilla Längelmäen pellavankutojilla omasta takaa raaka-ainetta. Ja kasvoihan sitä pikkuinen ala Länkipohjassakin, myös Aino Sepän tontilla. – EP.
Juttu on julkaistu Oriveden Sanomissa 6.9.1973. Se julkaistaan uudestaan juuri sellaisena kuin se on 50 vuotta sitten lehdessä ollut.
