Länkipohjan seudun kyläyhdistys sai uuden hallituksen – samalla myös seuran puheenjohtaja vaihtui

Länkipohjan seudun kyläyhdistys
Länkipohjan seudun kyläyhdistyksen uusi hallitus. Oikealla Ilona Rantola, Riitta Lemmetty, Tuula Laurila, Antti Lähdesmäki ja Risto Ohralahti. Eki Lehto ei ollut paikalla. Kuva: Leena Lähdesmäki

Länkipohjan seudun kyläyhdistyksen hallitus koki perjantaina pidetyssä vuosikokouksessa muodonmuutoksen, kun puheenjohtaja Ville Erkkilä ja varapuheenjohtaja Jaakko Lindström olivat ilmoittaneet, etteivät jatka hallituksessa.

Myös erovuoroisten tilalle valittiin uusia jäseniä.

Kyläyhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Antti Lähdesmäki ja varapuheenjohtajaksi Eki Lehto.

Hallituksen uudet jäsenet ovat Riitta Lemmetty, Ilona Rantola ja Risto Ohralahti. Lähdesmäen ja Lehdon lisäksi entisestä hallituksesta jatkaa myös Tuula Laurila.

Länkipohjan seudun kyläyhdistys
Kokouksen puheenjohtajana toiminut Samuli Laurila onnitteli uutta hallituksen jäsentä Ilona Rantolaa. Kuva: Leena Lähdesmäki

Muistitietoa ja perinteistä historiankirjoitusta

Vuosikokoukselle kuuluvien asioiden lisäksi kuultiin professori Seppo Knuuttilan esitelmä Längelmäen suullisesta muistitiedosta.

Knuuttila aloitti esitelmän pohtimalla, onko suomalainen kulttuuri yhtenäisempää kuin muualla maailmassa. Jo parinsadan vuoden verran tätä keskustelua on käyty, mutta Knuuttila on asiasta hyvillään.

– Opettajalleni Matti Kuuselle esitettiin aikanaan kysymys, onko olemassa sellaista sananlaskua, joka tunnetaan ainoastaan Suomessa. Kyllä sellainen löytyi, mutta vain yksi: ”Kun on joulu, niin on joulu. Paas, akka, pöytään toinenkin silakka”. Niin kauan, kun kulttuurien vuorovaikutusta pohditaan, pysyy kulttuuri elävänä. Suomi on monikulttuurinen maa, mikä sisältää sekä ongelmia että hyviä puolia.

Knuuttilan esityksessä nousi esille myös muistitiedon ja perinteisen historiankirjoituksen ero.

Muistitieto on värikästä ja sisältää usein jopa juoruja tai ainakin kertojan henkilökohtaista väritystä. Paikallishistorioiden kerronta on usein tiettyyn kaavaan kangistunutta.

Seppo Knuuttila
Professori Seppo Knuuttila kertoi Maivian pidoissa pidetyssä vuosikokouksessa  suullisen historian ja muistitiedon merkityksestä. Kuva: Leena Lähdesmäki

Muistitietoa pitäisi tallentaa

Knuuttilan mielestä muistitietoa pitäisi paikallishistorioiden ohella tallentaa.

– Längelmäen alueelta on paljon muistitietoa aina 1960-luvulle asti. Uudempaa muistitietoa kaivataan, esimerkiksi 1990-luvun lapsilta ja nuorilta. Ajatuksena onkin nyt kerätä työryhmä, joka tallentaisi tätä paikallista muistitietoa.

Värikkäästä ja hauskasta muistitiedosta Knuuttila kertoi muutamia esimerkkejä.

– Esimerkiksi Hugo Hörtsänän muisteluksia on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa varmasti lähes hyllymetri. Marjatta Mäkinen taas taannoin muisteli lapsena tekemäänsä jekkua.

Lapset olivat yrittäneet myydä korissa olevaa sikaa naapurille. Kori oli peitetty liinalla, ja korista kuului kova röhkinä. Kun liina oli liikahtanut sivuun, olikin paljastunut, että korissa kyyristeli Marjatta.

Muisteluksessa oli Marjatta Mäkinen todennut, että ”täällä tämä sika 90-vuotiaana röhkii”. Muitakin muistitietoa tallentaneita Längelmäeltä löytyy.

Kokouksen lopuksi heitettiinkin ajatus, että historiasta kiinnostuneet tarttuisivat toimeen ja alkaisivat tallentaa muistitietoa paikallishistorioiden rinnalle.

Leave a Comment