Sumuinen yötaivas hehkuu vihreän eri sävyissä tummien puiden lomassa Tanja Merosen Eräjärveltä lokakuun alussa tallentamissa otoksissa.
Revontulien valokuvaaminen on Meroselle tyttärineen rakas harrastus, jolle hän on voinut pyhittää entistä enemmän aika oleskellessaan Eräjärveltä vuokraamassaan torpassa.
– Yksi toiveeni paikan suhteen oli, että sieltä olisi helppo lähteä valokuvaamaan. Kaupungista täytyy yleensä ajaa vähintään 20-30 kilometriä, että pääsee valosaastealueelta pois. Tampereen Rauhaniemeen on lyhyempi matka, mutta sinne löytää muitakin kuvaajia, kolmisen vuotta revontulia kameran kanssa jahdannut Meronen kertoo.
Usein revontulet liitetään Lapin talvisiin maisemiin, mutta huikaisevien hienojen valoilmiöiden perässä ei kuitenkaan tarvitse lähteä pimeimpään Pohjolaan asti. Potentiaalinen kuvauskausi revontulille on sitä pidempi, mitä eteläisemmässä Suomessa ollaan. Viime vuonna Meronen otti alkuvuoden viimeiset revontulikuvat Pirkanmaalla peräti toukokuun ensimmäisellä viikolla.
Paras kuvausaika on syksyn ja talven pimeinä öinä, mutta eteläisen Suomen innokkaimmat revontulikyttääjät alkavat toiveikkaasti vilkuilla aurinkotuulen hiukkasmääristä kertovia käyriä jo heinäkuun lopussa.
– Pilvettöminä öinä elokuun puolivälissä on moni jo saanut revontulista kuvia. Elo-syyskuun vaihteeseen sijoittuvat puolestaan kaikista ihanimmat, samettisen lämpimät ja pimeät yöt. Silloin on aloittelijoidenkin miellyttävää aloittaa taivaan kyttääminen lämpimään vuodenaikaan, Meronen vinkkaa.
Revontulien kuvaaminen onnistuu myös Oriveden seudulla
Meronen itse on onnistunut taltioimaan hienoja otoksia pitkin Suomea, eteläisimmät Saimaalta ja pohjoisimmat Utsjoelta. Näyttäviä kuvia hän saanut myös lähiseudulta Vihasjärveltä, Hirtolahdesta ja jopa Eräjärven keskustasta. Yhdeksi parhaimmaksi revontulien kuvauspaikaksi lähialueella hän nimeää nimeää Kuhmalahden uimarannan.
– Maljastenlahden sillalta olen myös saanut nättejä heijastuskuvia.
Revontulien kuvaamiseen soveltuvia paikkoja on kuitenkin yllättävän vaikea löytää. Sopivasta paikasta tulee olla avara näkymä matalalle pohjoiseen horisonttiin. Onnistuneen kuvan takaamiseksi horisontissa ei saa näkyä valosaastetta eikä kuvauspaikalla saa olla valoja.
Meronen ohjeistaa, että kuvauspaikan lähelle olisi myös hyvä päästä autolla, sillä mukaan tarvittava varustus voi painaa melkoisesti ja välillä on hyvä päästä autoonkin odottelemaan.
– Hyvin pääsee alkuun, jos on revontulikuvaukseen sopiva kameran runko, tukeva jalusta, riittävän valovoimainen objektiivi ja aimo annos kärsivällisyyttä. Revontulikyttääjien Facebook-ryhmää ja mittareita seuraamalla osaa olla ajoissa pelipaikoilla.
– Revontulien kuvaaminen on todellista kyttäämistä. Saatan istua kolme tuntia pimeydessä ennen kuin mitään tapahtuu ja sitten loimotus on muutamassa minuutissa ohi. Niin syntyy suurin osa kuvista täällä etelässä, Meronen paljastaa.
Järjestelmäkamera ei kuitenkaan pölyynny käyttämättönä kesän aikana, vaan Meronen on monien muiden revontulikuvaajien tavoin kiinnostunut valaisevista yöpilvistä.
– Valaisevat yöpilvet ovat yksi vähemmän tunnetuista kuvauskohteista. Näitä ylemmän ilmakehän jääkidepilviä näkyy erityisesti Etelä-Suomessa. Vielä ankarampaa kyttäämistä vaati ukkossalamoiden bongaaminen ja valokuvaaminen, mitä aion jatkossa harrastaa enemmänkin.
Juttua on muokattu 11.6.2021 kello 8.00: Kuvateksteihin on tehty korjauksia.
