Entinen Korkeakosken kenkätehdas, nykyisin Walleniuksen Wapriikki, avaa suunnitelmien mukaan ovensa kesäkuussa. Paikalla on eletty suomalaista kenkäteollisuuden historiaa 1800-luvun lopulta lähtien. Tehdas on ollut tyhjillään vuodesta 2008.
Wapriikin omistaja, Adooria Kiinteistöt oy, tuo Korkeakosken näyttävän maamerkin suojiin ensi vaiheessa ainakin kahvilan ja taidegallerian. Kevään muutostyöt tuovat sisätiloihin pientä uudistusta ja ehostusta, mutta tavoitteena on säilyttää paikan henki entisellään.
Hannele Eerola-Jämsénin ja Jasmin Jämsénin kokoama lyhyt historiikki ulottuu menneisyydessä aina vuoteen 1869, jolloin Edward Wallenius syntyi Orivedellä. Hänestä tuli sittemmin teollisen kenkien valmistuksen uranuurtaja.
Wallenius pääsi 15-vuotiaana oppiin tamperelaiseen Koskisen nahkuriverstaaseen. Hän suoritti kisällitutkinnon ja lähti harjoittelemaan ruotsalaisiin ja saksalaisiinnahkatehtaisiin. Palattuaan Wallenius rakennutti Korkeakoskelle uudenaikaisen nahkatehtaan. Kolme vuotta myöhemmin paikalla aloitti toimintansa Suomen ensimmäinen kenkätehdas.
Tehtaan paikan valintaan vaikuttivat vesivoimaa antava koski ja vuonna 1882 valmistunut Pohjanmaan rautatie. Aluksi koneet toimivat vesivoimalla mekaanisen voimansiirron välityksellä, mutta tehtaalle saatiin sähkövoima jo vuonna 1899. Sähkövalo tuli tehtaalle vuonna 1895 ja tehtaan työntekijöilleen rakentamiin asuntoihinkin jo 1900-luvun alussa.
Wallenius haki jalkinetyöntekijöitä ilmoituksilla, joissa luvattiin pitkäaikainen työpaikka ja hyvä palkka. Ensimmäisessä lehtimainoksessa Wallenius kertoi, että tehdas on varustettu kaikkein uusimmilla ja parhaimmilla patenteeratuilla koneilla, joilla pystyttiin valmistamaan päivässä jopa 500 kenkäparia.
Kun nahka muokattiin itse ja maahantuontitulli koski kaikkia ulkomaisia jalkinetavaroita, tehdas totesi pystyvänsä kilpailemaan ulkomaalaisten kenkätehtaitten kanssa. Suomen Kenkätehtaalla valmistettiin viime vuosisadan lopussa sekä hienompia että yksinkertaisempia jalkineita.
Nahkatehtaassa valmistettiin pääosin pohja- ja päällisnahkaa. Alkuaikoina tehtiin saappaita ja hienojakin miesten kenkiä, joissa oli “portikat lakeeria ja varret laikkanahkaa”, mokkanahkaa käytettiin myös paljon kenkien varsiosiin.
Tehtaan kenkien kehuttiin ”saavuttaneen maassamme erityisen hyvän maineen kestävyydestään samalla ollen hyvin sieväkuosisia”.
Aamulehti kertoi kesällä 1898, että kenkätehdasta varten oli rakennettu 760 neliömetriä käsittävä tehdas, jossa oli 80 nerokasta erikoiskonetta. Työvaiheiden moninaisuus oli hämmästyttävää. Esimerkiksi perinteinen naisten kenkä kulki kolmenkymmenen henkilön käsissä ennen sen pääsyä maailman markkinoille.
Huvufudstadsbladet kutsui Walleniusta 1899 selfmade-mieheksi. Lehti kertoi, että ”erämaahan” nousseessa tehtaassa oli käytössä jo Singerin automaattiompelukoneita ja kaksi mahtavaa pohjanneulomakonetta.
Tehtaalla oli alkuaikoina omat kenkäliikkeet Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa. Tämä oli tuohon aikaan teollisuusyritykselle poikkeuksellista.
Vuoden 1899 alussa Wallenius muutti tehtaansa osakeyhtiöksi nimeltään Finska Skooch Läderfabriks Aktiebolag – Suomen Kenkä- ja Nahkatehdasosakeyhtiö. Korkeakoskella oli vuosisadan vaihtuessa nahka- ja kenkätehdas, sähkölaitos, rautatie ja puhelimet sekä asuntoja puolelletoistasadalle työntekijälle. Kenkätehdas ja rautatie olivat todennäköinen syy siihen, että Juupajoen kunta itsenäistyi vuonna 1913.
Wallenius joutui luopumaan tehtaistaan pääomien puutteessa vuosisadan vaihteessa.
Suomen Kenkä- ja Nahkatehdas selvisi rahoittajapankkinsa, Suomen Maanviljelys- ja Teollisuuspankin konkurssista vuonna 1902. Samana vuonna tehtaan johtoon tuli vanhan kaartin upseeri Otto Ehrström. Tästä alkoi vahva nousu. Tuotanto kääntyi kannattavaksi uusilla amerikkalaisilla Unitedin vuokrakoneilla. Tappiolliset vuoden alkoivat 1920-luvun alussa, ja yhtiön osakkaat myivät tehtaansa Emil Aaltoselle vuonna 1926. Tehtaan nimeksi tuli Korkeakosken Kenkätehdas.
Suomen kenkäteollisuus ajautui todellisiin vaikeuksiin 1980-luvulla Neuvostoliiton viennin hiipuessa ja tuontikengän vallatessa markkinoita. Myös Aaltosen kenkätehtaat lopettivat toimintansa vuosikymmenen puoleenväliin mennessä. Korkeakosken kenkätehdas sulki ovensa vuonna 1983.
Nahka-asujen valmistus jatkui tehtaan tiloissa Luhdan Big-L-tuotemerkillä vuoteen 2008. Luhta-kiinteistöt oy omisti tehtaan viime syksyyn asti.
Korkeakosken kenkätehdasta kutsuttiin erityisesti sen toiminnan alkuvuosikymmeninä suutarien yliopistoksi, sillä siellä saivat oppinsa monet kotimaiset kenkäalan vaikuttajat. Korkeakoskelle kehitetyllä osaamisella oli suuri vaikutus suomalaisen kenkäteollisuuden nousuun. Kun uusia valmistajia tuli markkinoille erityisesti 1910-luvulla, kotimainen tuotanto pystyi jo laajasti syrjäyttämään ulkomaiset tuotteet.
Perinteikkäissä tehtaan tiloissa aloitetaan remontointia kevään aikana. Korjaustöitä tehdään useassa eri vaiheessa pidemmällä ajanjaksolla.
Tyhjät tuotantosalit, toimistot, portaikot ja varastotilat henkivät vielä tunnelmia menneiltä vuosikymmeniltä. Luvassa on, että tehdas kertoo tarinaansa aidolla tavalla kävijöille tulevaisuudessakin.
Teksti sisältää lainauksia Hannele Eerola-Jämsénin ja Jasmin Jämsénin kokoamasta Korkeakosken kenkätehtaan historiikista, jonka koostamisessa on käytetty useita eri lähteitä.
