Kauppiaasta kuoriutui metallitaiteilija

Jari Merosen käyntikortissa on titteliksi merkitty Metallitaiteilija. Kortti on kohtuullisen uusi, sillä vielä viime kesänä Jari oli kauppias. Kaupanpidon Meroset lopettivat kesän lopulla.

— Kyläkauppaa on kaivattu jonkin verran. Vanhemmat perustivat sen aikoinaan ja me lapsetkin ehdimme sitä pitämään yli 30 vuotta, Jari kertoo.

Kauppa lopetettiin elokuun lopussa. Sen jälkeen Jari piti parin viikon loman, ensimmäisen vähän pitemmän loman siitä lähtien, kun otti kaupanpidon siskonsa Helin kanssa hoitaakseen vuonna 1985. Lomareissu suuntautui Espanjaan, jossa hän kyläili vanhan tuttavansa luona.

— Kutsu on ollut pitkään voimassa, mutta en ole ennen juuri lomaa pitänyt, Jari kertoo.

Taidetta Jari tekee hitsaamalla. Hänen veistoksensa syntyvät kierrätysmateriaaleista, joista hän suunnittelee ja valmistaa pääasiassa eläinveistoksia. Materiaaliksi sopivat muun muassa ruokailuvälineet ja sytytystulpat ja oikeastaan kaikenlaiset hitsattavat esineet, mitä verstaalta löytyy.

— Kissoja olen tehnyt eniten, muutamia kymmeniä, Jari kertoo. Kissaveistosten perusmateriaalina ovat vanhat hevosenkengät.

Sytytystulpat käyvät puolestaan rungoksi vaikkapa koppakuoriaiselle tai skorpionille. Moottoripyörän ketju on käärmeaihio ja moottorisahan teräketjusta puolestaan saa pyöriteltyä kilpikonnan. Miten kaikki nuo hahmot oikein syntyvät?

— Vaikea sanoa. Hahmo tulee, kun pyörittelee materiaalia jonkin aikaa. Teen yleensä useamman samanlaisen, kun olen ensin keksinyt toimivan hahmon.

Taiteilijana Jari on itseoppinut. Taiteellisuus kulkee Merosella suvussa, sillä Jarin kaksossisar Heli tekee maalauksia öljy- ja akryyliväreillä ja myös mosaiikkitöitä.

— Isä teki puutöitä ja veli Jouni on myös puuseppä, Jari kertoo.

Metallitaiteilija on käyttänyt kaikki omat ja sukulaistenkin ylimääräiset lusikat ja haarukat taideteoksiin. Raaka-aineista ei ole päässyt kuitenkaan syntymään pulaa, sillä monet kyläläisetkin ovat tuoneet tavaraa tarjolle.

— Moottoripyöräilevä kaveri toi kasan moottoripyörän ketjuja ja toinen kasan moottorisahan teräketjuja tarjolle. Vaimo on maatalouslomittaja, ja hänelle on laitettu taloista matkaan hevosenkenkiä, Jari kertoo.

Jarin metalliveistoksia on myyty toreilla ja markkinoilla. Ne kävivät hyvin kaupaksi muun muassa Talviaisten kylätalolla viime kesänä.

Nyt valmiita veistoksia on päässyt kertymään kotiin sen verran, että Jari pitää taukoa taideharrastuksesta.

Usein hän laskeutuu alakerran metallipajalle siitä huolimatta, mutta suuntana on viime aikoina ollut autoverstaan puoli. Siellä on kunnostettavana vuoden 1951 Mersu. Toinen kunnostettava auto on vuoden 1965 Kupla-Volkkari.

— Toistaiseksi aika on kulunut näissä harrastuksissa. Kyläläisille teen aina välillä jotain pieniä hitsaushommia, taiteilija kertoo.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?