Valtuutetut pääosin ahkeria kokoustajia

Suurin osa valtuutetuista
hakee jatkopaikkaa

Suurin osa Oriveden nykyisistä valtuutetuista aikoo asettua ehdokkaaksi kevään kuntavaaleissa. Vaihtuvuutta valtuustoon on kuitenkin luvassa, sillä nykyisistä valtuutetuista kymmenkunta kertoo jo nyt, ettei lähde ehdokkaaksi.

Luopujia ovat ainakin Matti Autio (vas), Marjatta Jokipolvi (ps), Jussi Järvinen (sd), Erkki Jääskelä (kd), Kirsti Kontio-Ollila (kesk), Veikko Laamanen (ps), Päivi Nikkilä (kok) ja Marita Palomäki (vihr). Heidän lisäkseen luopumista harkitsee muutama muukin valtuutettu.

Oriveden Sanomat tiedusteli nykyisiltä valtuuteuilta, aikovatko he asettua ehdolle tulevissa kuntavaaleissa. Suurin osa valtuuetuista lähtee hakemaan paikkaa myös tulevaan valtuustoon. Eivät kuitenkaan kaikki.

Luopumisen syynä on useimmiten tilan tekeminen nuoremmille. Pisin katkeava valtuustoputki lienee takana Jussi Järvisellä (sd).

— En lähde enää ehdolle. 9 valtuustokautta riittää, Järvinen sanoo.

Pitkään palvellut on myös Antti Nieminen. Hänellä on kunnallisissa luottamustehtävissä takana kuusi kautta, joista kaksi Längelmäellä ja neljä Orivedellä. Nyt luopuminen on ainakin lähellä.

— Työni ja luottamustehtävien yhteensovittaminen on käynyt vaikeammaksi, siksi olen harkinnut pois jäämistä tulevissa vaaleissa, Nieminen vastaa.

Konkareihin lukeutuu myös Erkki Jääskelä. Hän kertoo kokeneensa luottamustehtävät erittäin mielenkiintoisiksi, mutta nyt on vuoro antaa aikaa läheisille ja itselle.

— Hyvät muistot valtuustotyöstä jää. Olen saanut tehtävissäni uusia ystäviä niin kaupungin viranhaltijoista kuin myös luottamushenkilöistä, Jääskelä kertoo.

Matti Aution luopumisen syynä ovat työkiireet, jotka haittaavat yhteisiin asioihin perehtymistä.

Ensikertalaisista paikkansa jättävät vapaaehtoisesti Marita Palomäki ja Veikko Laamanen. Laamanen kertoo turhautuneensa politiikkaan jo ensimmäisellä kaudellaan.

— Neljän vuoden aikana en tuntenut saaneeni aikaan mitään, Laamanen kertoo.

Ensikertalainen on myös Oriveden valtuuston jättävä Marjatta Jokipolvi. Hän on viihtynyt yhteisten asioiden parissa ja kertoo harmittelevansa sitä, että lähti politiikkaan vasta vanhemmalla iällä.

— Muut asiat vievät minut lähipiirin avuksi muualle. Jos tilaisuus tulee, saatan lähteä mukaan politiikkaan jossain muodossa siellä, Jokipolvi kertoo.

Oriveden kaupunginvaltuutetut ovat osallistuneet pääosin ahkerasti valtuuston kokouksiin. Pari poikkeusta läsnäololistasta kuitenkin erottuu. Eniten poissaoloja on Päivi Nikkilällä (kok), Hannu Nevalalla (ps, kok) ja Markku Arantilalla (vihr).

Oriveden Sanomat listasi valtuutettujen poissaolot kokouksista kahdelta viime vuodelta. Kokouksia pidettiin kahden vuoden aikana yhteensä 12. Suurin osa valtuutetuista osallistui kaikkiin kokouksiin tai oli poissa vain 1—2 kokouksesta.

Poissaolojen kärjessä on Päivi Nikkilä, joka ei ole nyt osallistunut valtuuston kokouksiin lainkaan. Hänen poissaolonsa syynä ovat suuret henkilökohtaiset vastoinkäymiset, joiden takia hän ei ole pystynyt osallistumaan yhteisten asioiden hoitamiseen.

— Ensin sairastuin itse ja sitten sairastui tyttäreni, jonka myös menetin, Nikkilä kertoo.

Lisäksi Nikkilöiden omakotitalossa sattui paha vesivahinko, jonka takia koko talosta tuli asumiskelvoton. Vahinko johtui viemäriverkon tukkeutumisesta, jonka takia jätevesi nousi lomamatkan aikana asunnon lattioille. Viemäriverkon tukkeutuminen johtui naapuritontilla tapahtuneesta roskien polttamisesta, joka vahingoitti viemäripumppaamoa. Sen seurauksena vesi nousi naapurissa lattioille.

Nikkilät ovat käräjöineet asiasta Oriveden kaupungin kanssa, ja käräjäoikeuden keväällä 2015 antaman päätöksen mukaan kaupunki on korvausvelvollinen asiassa. Korvausten määrästä käräjäoikeus päätti joulun alla. Korvausten määrä nousee useisiin satoihin tuhansiin euroihin. Kaupungin vakuutukset kattavat kuitenkin vahingot.

Käräjöinti saattaa vielä jatkua, mikäli osapuolet eivät tyydy käräjäoikeuden tuomioon, vaan valittavat hovioikeuteen.

Hannu Nevala on ollut poissa seitsemästä kokouksesta. Hän kertoo poissaolojen syyksi työkiireet.

— Teen 15—16-tuntisia työpäiviä, pääasiassa Tampereella. Lomaa en ole pitänyt koskaan. En ole yksinkertaisesti ehtinyt sen takia valtuuston kokouksiin, Nevala kertoo.

— Olen tuntenut huonoa omaatuntoa tästä. Olisin ollut valmis luovuttamaan paikkani varamiehelle, mutta perussuomalaisten ryhmän kanssa sovittiin, että he lähettävät varamiehen aina, kun en itse pääse paikalle, Nevala kertoo.

Nevala erosi perussuomalaisten valtuustoryhmästä viime vuoden loppupuolella ja siirtyi kokoomuksen leiriin. Hän on kiinnostunut ehdokkuudesta myös kevään kuntavaaleissa.

— Tarkoitus on lähteä yrittämään jatkokautta, kun tuo yrittäminen on verissä, Nevala naurahtaa.

— Valtuustotyö kiinnostaa, haluan olla vaikuttamassa asioihin. Aloitan nyt myös Pirkanmaan Yrittäjien hallituksessa, se on toinen väylä vaikuttamiseen, Nevala kertoo.

Riittääkö aikaa valtuustotyölle sitten jatkossa paremmin? Nevala uskoo pystyvänsä hellittämään työtahtiaan ja ottamaan enemmän aikaa yhteisille asioille jatkossa.

Kova työtahti on näkynyt myös omassa terveydessä veriarvojen heittelemisenä, ja siksi hän on hakemassa apuvoimaa rakennusalan yritykseensä.

— Olen myös teknisen lautakunnan jäsen. Sen kokouksiin olen osallistunut ahkerammin kuin valtuuston kokouksiin, Nevala kertoo.

Kolmantena poissaololistalla on Markku Arantila (vihr). Hän osallistui kuuteen kokoukseen vuosina 2015 ja 2016. Valtuusto myönsi Arantilalle paikkakunnalta muuton vuoksi eron valtuuston jäsenen tehtävistä 13.6. 2016.

Kolmen poissaolon valtuutettuja olivat Matti Autio, Ilkka Hjerppe ja Jere Ojanen. Kaikilla heillä syynä poissaoloihin olivat työkiireet.

— Kokouksia osui pahimpaan kylvöaikaan. Viljelijän on oltava pellolla keväällä ja alkukesästä tiettyihin aikoihin, Jere Ojanen kertoo.

— En lähde enää ehdolle. Yhdeksän valtuustokautta riittää

Jussi Järvinen

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?