Juupajoki
Kunnanjohtaja esitti, ettei Koskenjalan yhdistyksen hakemaa avustusta työntekijän palkkaamiseksi hyväksytä. Kunnanhallitus päätti toisin.
Juupajoen alakoulun väistötilojen toimittaja on valittu – hintalappu on yli puoli miljoonaa euroa
Vielä ei ole täysin lyöty lukkoon, mitkä luokat väistötiloihin siirtyvät. Päätökseen vaikuttavat meneillään olevan työpajarakennuksen kuntotutkimuksen tulokset.
Juupajoella on nyt enemmän kuntavaaliehdokkaita kuin neljä vuotta sitten – tauon jälkeen myös Kristillisdemokraatit on mukana kahden ehdokkaan voimin
Juupajoen nykyisistä valtuutetuista viisi luopuu paikastaan.
Nyt kaivataan jälleen ideoita! – mihin yhteiseen hyvään Juupajoella tulisi käyttää 30 000 euroa?
Juupajoen kunta toteuttaa tänä keväänä toista kertaa osallistavan budjetoinnin, jossa kuntalaiset saavat ideoida ja äänestää hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Tatu ja Patu saapuvat Juupajoelle villeine unineen – teatteriesitys lupailee myös täydelliset vinkit hyvän yöunen takaamiseksi
Teatteriesityksen järjestää MLL:n Juupajoen paikallisyhdistys.
Alppihiihtäjä Saimi Oksa suuntaa arvokisoihin – Juupajoelta lähtöisin oleva urheilija on harrastanut lajia vuodesta 2017
Special Olympics -kisat alkavat Italiassa 8. maaliskuuta.
Juupajoen lähiasiointipiste otetaan käyttöön tänä vuonna – ensin asukkailta kerätään mielipiteitä työpajassa
Työpaja pidetään maaliskuussa Juupajoen koulukeskuksessa.
Juupajoelle syntyi viime vuonna aurinkoisia ja touhukkaita vauvoja – katso tästä kuvagalleria heistä!
Yhteensä vuonna 2024 Juupajoelle syntyi kahdeksan pikkuista.
Serkun esimerkki viitoitti siskosten tien yläkouluun – ”Ne olivat elämäni parhaat vuodet”
Eeva ja Anna Markkanen Juupajoelta lähtivät alakoulun jälkeen Anna Tapion sisäoppilaitokseen. Valintaa ei ole tarvinnut katua.
Serkun esimerkki viitoitti siskosten tien yläkouluun – ”Ne olivat elämäni parhaat vuodet” Lue lisää
Tässä ovat Juupajoen kuntavaaliehdokkaat – paikkaa valtuustosta hakee 42 ehdokasta
Juupajoen valtuustoon valitaan vaaleissa 17 valtuutettua.
Tässä ovat Juupajoen kuntavaaliehdokkaat – paikkaa valtuustosta hakee 42 ehdokasta Lue lisää