Rippikoululaiset istuivat Kärsimys-aiheisella tunnilla Mäntän seurakunnan Eskolan leirikeskuksessa.
Minulle rippikoulun opettajana lankesi yleensä tämä tunti pidettäväksi. Rippikoululaisten pohdinnoissa kärsimyksen ongelma muotoutui usein kysymykseksi: Miten hyvä ja rakastava Jumala voi sallia sodat ja ylipäätään ihmisen pahuuden?
Itse pidin aihepiiristä, koska se auttaa ymmärtämään ihmisyyttä ja ihmisen pahuutta suhteessa Jumalan anteeksiantoon ja armollisuuteen.
Jaoin nuorille laput ja pyrin luomaan heidän tarkasteltavakseen tilanteen, jossa heitä on kohdeltu todella julmasti jonkun ihmisen taholta ja kuinka he vihoissaan haluaisivat sylkäistä suustaan ulos tekijälleen sen, mitä hänestä ajattelisivat. Käytettävissä oli vain yksi lause, eikä enempää.
Kun laput oli kirjoitettu, nostin ryhmän keskelle tyhjän tuolin ja sanoin, että nyt he saisivat asennoitua tilanteeseen, jossa tyhjällä tuolilla istuisi itse Kristus ottamassa vastaan sen, mikä ei hänelle oikeasti kuuluisi eli äärimmilleen kiusatun ihmisen pahantekijälleen osoittaman tuskaisen vihanpurkauksen.
Kirjoitetut laput sekoitettiin ja jaettiin nuorille uudelleen. Tässä vaiheessa he luulivat, että esittäisivät vihanpurkauksensa tyhjälle tuolille, mutta asetinkin heidät vuorollaan aistimaan sen, miltä syyttömästä Jeesuksesta ehkä tuntui joutuessaan kantamaan ihmisten pahuutta.
Osa nuorista eläytyikin asiaansa hyvin, ja tuolilla istuvat joutuivat vastaanottamaan tuskanparahduksia tai äärimmäistä vihaa. Kun oli edetty ehkä kaksi kolmasosaa nuorten tunteenpurkauksia, tuli erään pojan vuoro. Hän nousi ylös tuolistaan ja sanoi:
– Minä en suostu! Minä en aio sanoa mitään.
Aavistin, että nyt liikutaan tässä oppitunnissa sellaisella alueella, että tilanne on purettava jollakin tavalla. Tunti oli onneksi edennyt siihen pisteeseen, että olisi sopiva hetki pienelle tauolle, jotta asia voitaisiin ottaa käsittelyyn toisesta näkökulmasta.
Tarkalleen en enää muista, miten tilanne lopulta eteni, mutta varsin pian minulle selvisi, että kyseessä oli poika, joka oli joutunut koululuokassaan syrjityksi ja jäänyt osittain ryhmän ulkopuolelle.
Usein ennenkin olen näitä rippikoulutunteja eri tavalla toteuttaessani huomannut, että kun ollaan hengellisessä ilmapiirissä, Jumala ottaa Pyhän Henkensä kautta tällaiset tapaukset hoitoonsa, niin, että rikkinäinen ihminen löytää uuden polunpään. Tärkein tehtävä opettajana ja vastuunkantajana on etsiä viisautta rukouksen kautta. Sanat eivät ole tärkeitä, vaan aito välittäminen.
Edellisenä vuonna omalta leiriltään uskon siemenet poiminut Juho-isonen otti kiusatun nuoren tuettavakseen, ja seuraavana vuonna he olivatkin yhdessä järjestämässä kanssamme seuraavaa rippileiriä uusille nuorille. Satutettu ja syrjitty nuori sydän sai vähitellen kasvaa ehjemmäksi.
Rippikoulutyöstä Jumalalle kiitollisena…
Juha Hakonen
Juupajoki
Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. – Tulkaa, selvittäkäämme, miten asia on, sanoo Herra. (Jes. 1:17-18)
