15.2.2003 järjestettiin kansalaisjärjestöjen yhteinen kansainvälinen toimintapäivä Irakin sotaa vastaan. Järjestin tuolloin Tampereen Vanhassa kirkossa rauhanrukouksen osana paikallisten rauhanjärjestöjen yhteistyössä organisoimaa tapahtumaa. Rukoushetken jälkeen olin ilmoittanut ohjelmaan rauhankynttilöiden sytyttämisen ennen siirtymistä Keskustorilla järjestettyyn mielenosoitukseen.
Järjestelyihin liittyi pieni, hieman huvittavakin, yksityiskohta.
Kun päivän ohjelma oli julkaistu, soitti tuomiorovasti hädissään minulle ja kysyi: ”Ette kai aio sytyttää kynttilöitä kirkossa”. Hän oli toki aiheellisesti huolissaan kirkon paloturvallisuudesta. Kerroin, että kynttilät sytytetään turvallisesti torilla, kirkon ulkopuolella ja tapahtumasta on myös tiedotettu viranomaiselle asianmukaisesti.
Tuo tuomiorovastin kysymys palautui mieleeni, kun ryhdyin pohtimaan tätä kirjoitusta, jossa aiheena on tuleva kynttilänpäivä. Entisaikoina kynttilä oli tavanomainen ja erittäin yleinen valaisin. Toki sen mukanaan tuoma tulipaloriskikin tunnistettiin, mutta kynttilöiden kanssa osattiin yleensä toimia turvallisesti.
Kynttilät ovat olleet myös osa kirkollista perinnettä läpi vuosisatojen. Paitsi valon lähteenä, ne ovat toimineet rukoukseen liittyen yhtäältä toivon ja toisaalta edesmenneiden pyhien muistamisen symboleina.
Kynttilänpäivä ei juuri näy nykyisessä juhlaperinteessämme. Korkeintaan se noteerataan tietynlaisena taitekohtana, jossa valon lisääntyminen ja kevään tulo havahduttaa meidät talven horroksesta.
Viime päivinä on kuultu useita puheenvuoroja, joissa on nostettu esiin huoli aseellisten konfliktien mahdollisesta laajenemisesta eri puolilla maailmaa. Nyt voisi jälleen olla tarpeen sytyttää kynttilöitä rauhan ja toivon merkiksi. Eivät ne tosin 20 vuotta sitten estäneet Irakin sodan syttymistä, mutta olivat kuitenkin yhteinen yritys muistuttaa siitä, että me tavalliset ihmiset emme halua sotaa vaan rauhaa.
Rauha on tahdon asia, totesi edesmennyt presidentti Martti Ahtisaari aikanaan Nobel-puheessaan Oslossa. Vaikka ympärillämme maailmassa kuohuu ja väkivalta tuntuu nostavan yhä enenevässä määrin päätään, me kristityt voimme toimia rauhan ja tulevaisuuden toivon puolesta, jos vain tahdomme.
Siksi voisimme sytyttää tulevana kynttilänpäivänä ainakin symbolisesti oman rukouskynttilämme rauhan puolesta. Kristitylle rukous ei ole taikakeino, vaan jättäytymistä Jumalan tahdon ja huolenpidon varaan. Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä (Hepr.11:1).
Ollaan kuitenkin varovaisia, ettei kynttilämme aiheuta tulipaloa!
Ilkka Hjerppe
Rovasti
