”Kyllä se Jeesus oli olemassa, kun niin lukee Wikipediassakin”; näin kommentoi sukulaispoika ja sai ainakin minut ilahtumaan.
Jeesuksen olemassaolo on vähän epävarmaa monelle ja siksi opettajana aloitan 8. -luokan uskonnonkurssin siitä, miten voidaan todistaa Jeesuksen varmasti olleen olemassa: että ei-kristityt, roomalaiset historioitsijat Tacitus ja Suetonius ovat maininneet Chrestuksen ja juutalainen historioitsija Josefus puhuu Jaakobista, Kristukseksi sanotun Jeesuksen veljestä.
Lisäksi on tietysti kristittyjen kirjailijoiden laatimat lähteet eli evankeliumit sekä Paavalin kirjeet. Tiedämme siis, että Jeesus oli varmasti olemassa.
Mutta entäpä Jeesuksen ihmeet ja ylösnousemus? Ne ovat nykyihmiselle hankalia asioita uskoa, koska niitä ei tiede voi koskaan todistaa. Monet Jeesuksen aikalaiset kuitenkin uskoivat hänen olevan Messias nimenomaan hänen tekemiensä ihmeellisten asioiden takia: sokea uskoi, kun sai näkönsä, rampa kun parani kävelykykyiseksi.
Useissa evankeliumien kuvaamissa kohtaamisissa korostuu henkilökohtainen usko ja henkilökohtainen todistus: Rooman armeijan sadanpäällikkö pyytää, että Jeesus sanoo vain sanan, jotta hänen palvelijansa paranee. Hän ei tunne olevansa sen arvoinen, että Jeesus tulisi käymään hänen talossaan, ja Jeesus ylistää silloin sadanpäällikön uskoa.
Sykarin kaivolla Jeesus pyytää vettä samarialaiselta naiselta vastoin kaikkia juutalaisia puhtaussääntöjä ja tietää naisen koko elämän historian. Ja ”monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt. – Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.” (Joh. 4:39, 42)
Olisiko minustakin tullut uskovainen, jos olisin kuullut Jeesusta ihka elävänä? Ehkäpä, koska hän ilmeisesti oli karismaattinen ja taitava puhuja: ihmiset ”olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan, sillä hän puhui niin kuin puhuu se, jolla oli valta.” (Luuk. 4:32)
Entä mitä tarvittiin, että minusta tuli Jeesus-uskovainen vajaat 2000 vuotta myöhemmin? Varmasti se, että sain uskomisen mallin jo kotoa. Rippileirillä sain samanikäisiä Jeesus-uskovien roolimalleja ja opintojen aikana piti sovittaa tieteellinen tieto omaan uskoon.
Tärkeimpänä tekijänä on kuitenkin ollut alkuperäislähteiden eli Uuden testamentin tekstien lukeminen, joskus ahkerammin ja useimmiten laiskemmin. Tutut evankeliumikertomukset ja Paavalin opetukset eivät lukiessa tunnu tavalliselta proosatekstiltä, vaan niissä on aina jotain uutta löydettävää, ja ne puhuttelevat eri tavalla eri ikäisenä.
Olisiko se sitten Pyhän Hengen työtä? Uusi testamenttihan on ”kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh. 20:31)
Kirkkoisä Augustinuksen mukaan usko on tietämistä, luottamusta ja kuuliaisuutta. Tietooni Jeesuksesta yhdistyy luottamus siihen, että tekstit kirjoittaneet ihmiset olivat tosissaan puhuessaan ihmeistäkin: Paavali oli niin vakuuttunut Jeesuksen ylösnousemuksesta, että oli jopa valmis kuolemaan sen takia kristittyjen vainojen aikana, niin kuin sitten kävikin.
Jeesus sopii kenelle tahansa esikuvaksi ja hänen opetuksiaan kannattaa kuuliaisena noudattaa: ennakkoluulot ylittävä lähimmäisenrakkaus, heikompien puolustaminen, nöyryys, oikeudenmukaisuus, kostamattomuus ja anteeksiantaminen pitäisi olla kristittyjen tunnusmerkkinä.
Tärkeimpänä uskomisen kohteena on kuitenkin Jeesuksen sanoma siitä, että koko maailmankaikkeuden suurin olento, Jumala, haluaa hyvää pienille luoduilleen. Usko Jeesuksen ylösnousemukseen tuo toivon ja kiitollisuuden: olen saanut ainutkertaisen elämän lahjana ja vielä sen jälkeen ikuisen ilon taivaassa!
Kirsi Mäkinen
uskonnonopettaja
