Hengen eväitä: Jeesus-lapsesta aikuiseksi?

Joulun aikaan on muisteltu Jeesuksen syntymää tuttujen laulujen myötä: Jeesus-lapsi on saanut syntyä uudelleen sydämiimme; lapsi on syntynyt kaiken sen keskelle, mitä eläinsuojassa näkyi, kuului ja tuoksui; enkelikuoro on kaiuttanut uutista kauan odotetusta lapsesta; ja tuo lapsi tuli maan päälle erityistä tehtävää varten – kärsimään ja kuolemaan ihmiskunnan valintojen vuoksi.

Joululauluista pääsee jyvälle siitä, mistä on kysymys. Raamattu kertoo laulujen aiheesta tarkemmin. Aikuisena Jeesus paransi sairaita, teki tunnustekoja ja opetti kohtaamiaan ihmisiä.

Noissa kohtaamisissa ihmisiä ja asioita muuttui ihmeellisillä tavoilla! Hänen opetuslapsensa saivat olla eturivissä näkemässä, kokemassa ja oppimassa.

Eräässä tilanteessa muille näkyvä muutos koski Jeesusta itseään. Tuolloin Jeesus oli noussut vuorelle rukoilemaan Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa (Matt. 17:1–8; Mark. 9:2–10; Luuk. 9:28–36).

Opetuslapset saivat nähdä, kuinka Jeesuksen kasvot loistivat, samoin kuin hänen vaatteensa hohtivat kirkkautta, joka ei sekään voinut olla lähtöisin tästä maailmasta, vaan niiden täytyi edustaa jumalallista kirkkautta. He näkivät Jeesuksen keskustelevan Mooseksen ja Elian kanssa, jotka olivat elossa, vaikka heidän oma aikansa maan päällä oli ollut paljon aikaisemmin. Lisäksi he saivat kuulla Jumalan vakuuttavan Jeesuksen olevan Jumalan Poika.

Tuon kokemuksen on täytynyt vahvistaa opetuslasten uskoa siihen, kuka todella Jeesus oli. Pian tuli aika, jolloin Jumalan Poika kuoli ihmisten syntien tähden, heräsi kuolleista ja nousi takaisin taivaaseen Isän luo.

Myöhemmin Pietari todisti (2. Piet. 1:16–18) tuon vuorella tapahtuneen kokemuksen myötä Jeesuksen jumalallisesta suuruudesta, kunniasta ja kirkkaudesta.

Jeesus on itse luvannut palata takaisin maailmaamme (Joh. 14:3) , mutta sillä kertaa hän ei synny uudelleen pieneksi lapseksi, vaan hän palaa kuningasten Kuninkaana ja herrojen Herrana (Ilm. 19:16) , mutta se on jo toisen hartauskirjoituksen aihe.

Saako Jeesus-lapsi kasvaa aikuiseksi sinun sydämessäsi ja olla sinun elämäsi Herra?

Anne Vrcelj

Oriveden adventtiseurakunta

seurakuntatyöntekijä

Leave a Comment