”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” (Matt. 28 KR 33/38)
Ensimmäisen loppiaisen jälkeisen sunnuntain aiheena on Jeesuksen kaste, loppiaisen vanhakirkollinen aihe. Jeesuksen kasteesta näkökulma laajenee kristilliseen kasteeseen yleensä. Kaikki Uuden testamentin tekstit keskittyvät tänä sunnuntaina kasteeseen ja sen merkitykseen kristityn elämässä. Jeesuksen kaste hänen kärsimystiensä alkuna on meidän kasteemme perusta.
Kasteessa meidät on liitetty Kristukseen ja hänen kirkkoonsa. Kristillinen kaste ei ole pelkkä vedellä valelu tai upotus veteen. Se on vettä, joka liittyy Jumalan käskyyn ja yhdistyy Jumalan sanaan. Usko ei tee kastetta oikeaksi, vaikka se pelastuksen kannalta on välttämätön. Siksi kastetta ei tarvitse eikä saa uusia.
On vain yksi kolmiyhteinen Jumala, jonka nimeen meidät kastetaan, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kristuksella ei ole kuin yksi ruumis. Hengellisesti se on hänen seurakuntansa. Raamattu opettaa, että yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
Jumalaan turvautuvien kristittyjen etuoikeus on viedä lapsensa kasteelle, kuten juutalaiset Joosef ja Maria veivät vastasyntyneen lapsensa ympärileikattavaksi. Samoin alkuseurakunnassa koko perhe kastettiin vanhempien vastaanottaessa Jeesuksen pelastajakseen. Lähetyskäskyn mukaisesti tämä ilosanoma kuuluu kaikille. Jeesuksen sanojen mukaan lapset ovat etusijalla uskon asiassa.
Kuten Pietari ensimmäisessä saarnassaan helluntaipäivänä Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen sanoi pelastusta etsiville juutalaisille: ”Kääntykää Jumalan puoleen ja tulkoon kukin teistä kastetuksi Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu.” (Apt. 2 Novum kreikkasuomi interlineaarinen käännös)
Tässä kristillisen kirkon ensimmäisessä saarnassa on jo sanottuna perusasiat uskosta ja kasteesta. Kääntyminen (kreik. metanoein) mielenmuutos sisältää katumisen ja uskon. Pietari kehottaa tässä synnintuntoisia ottamaan vastaan kasteen lahjan. Ihminen, aikuinen ja lapsi, on lahjan saaja, vastaanottaja, Jumala on lahjan antaja. Siksi kastaa, upottaa, peseytyä verbi (kreik. bapto) on tässä passiivissa. Lahja on Pyhä Henki. Näin opettavat myös alkukirkon kirkkoisät kuten Origenes. Johanneksen opetuslapsi ja sukunimemme kantaisä Polykarpos kastettiin lapsena.
Tässä on myös syytä tuoda esiin Tertullianuksen varhaisen kristikunnan uskonperinnön arviointiperusteet. ”Kirkon uskoa ja opetusta ohjaa traditio, mutta se ei ole ikään kuin jokin niitä ulkopuolelta määräävä normijärjestys, vaan sen ydin nousee itse pelastushistorian olennaisimmista tapahtumista. Sen keskeisimmät sisällöt ovat eläneet ja vaikuttaneet ennen Uuden testamentin kaanonia, mutta samalla ne ilmentävät sen uskontodistuksen ydintä. Tässä mielessä on mahdotonta asettaa Raamattua ja traditiota rinnakkain – ne ovat sisäkkäin.” (Tertullianus Periaatteet harhaoppien arvioimiseksi 2012, s. 29)
Pelastuksen jälkeen Augsburgin yhdeksännen artiklan toisessa lausumassa sanotaan: ”Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä.” Ilman armoa ei ole armoa ollenkaan. Raamattu opettaa myös, että kaikille, jotka ottavat Jeesuksen vastaan, hän antaa oikeuden tulla Jumalan lapsiksi. Lapset riensivät ensimmäisinä Vapahtajan syliin ja närkästyneille opetuslapsille, hän sanoi: ”Ellette käänny ja tule lastenkaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” Jumalan lapset eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta. (Joh. 1 ja Matt. 18).
Henrikki Kappeli
