Hengen eväitä: Kuka Jeesus on?

09.07.2023 06:00

Aina silloin tällöin julkisuuteen putkahtaa ihmisiä, jotka herättävät poikkeuksellisen laajaa kiinnostusta. Tällaisia voivat olla vaikkapa menestyneet urheilijat, filmitähdet, poliitikot, taiteilijat ja keksijät. Tunnettavuutta voi saada myös negatiivisella julkisuudella.

Tarkasti seuratut ihmiset ovat yleensä kiinnostavia sen vuoksi, että he tekevät tai sanovat jotakin tavanomaisesta poikkeavaa. Monilla kuuluisuuksilla voi olla median eri kanavilla jopa miljoonia seuraajia. Kohteesta halutaan tietää kaikki mahdollinen. Henkilöstä ja tilanteesta riippuen, osasta seurattuja voi tulla kestojulkkiksia, toisten suosio kestää vain hetken.

Raamatussa kerrotaan Jeesuksesta. Hänestä tuli toiminta-aikanaan laajalti seurattu henkilö. Jeesuksen terävät ja kohti käyvät kannanotot ravistelivat erityisesti uskonnollisista maailmaa. Uskonto ei saa olla hurskailta näyttäviä muotomenoja eikä ihmisten keksimiä oppeja ja selityksiä. Sen tulee näkyä Jumalan sanan seuraamisena ja lähimmäisistä huolehtimisena.

Mielipiteet jakautuivat. Aika ajoin Jeesuksella oli seuraajia tungokseen asti, toisinaan vain muutamia. Lopulta Jeesuksen opetuksiin suivaantuneet uskonnolliset johtajat saivat vallanpitäjät tappamaan hänet.

Mutta tapahtui todellinen superihme: Jeesus nousi kuolleista! Hän antoi 12 opetuslapselleen tehtävän kertoa siitä kaikille. Ja, mitä onkaan tapahtunut? Tänään Jeesuksella on kaikkialla maailmassa reilut kaksi miljardia kristityksi nimitettyä seuraajaa!

Mutta kuka Jeesus todella on? Monet Jeesuksen aikalaiset ajattelivat hänen olevan jonkun kansan keskuudessa aikaisemmin vaikuttaneen profeetan uusi tuleminen (Kts. Matt. 16: 13–19).

Jeesuksen lähimmät opetuslapsetkin joutuivat ottamaan kysymykseen kantaa. Opetuslapsi Pietari ehätti ensimmäisenä vastaamaan: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.”

Vastauksessa paljastuu Jeesuksen maailmaan tulon todellinen tarkoitus. Jeesus on ihmiseksi tullut Jumalan Poika. Hän ”pelastaa kansansa sen synneistä” (Matt.1:21). Tälle totuudelle kirkon ja jokaisen yksityisen kristityn uskon tulee rakentua.

Tunnustaudutko sinä jo Jeesuksen seuraajaksi? Ellet vielä, kannattaa liittyä joukkoon!

Hyvää kesää!

Taisto Hillberg

Pastori

Oriveden adventtiseurakunta

Lue lisää

  1. Seurakunnalta
    09.02.2025 09:00

    Tilaajille

  2. Seurakunnalta
    02.02.2025 09:00

    Tilaajille

  3. Oriveden Sanomat
    Seurakunnalta
    26.01.2025 09:00

    Tilaajille

  4. Marko Kaikula
    Seurakunnalta
    19.01.2025 09:00

    Tilaajille

  5. Juho Simojoki
    Seurakunnalta
    12.01.2025 09:00

    Tilaajille

Leave a Comment