Attendon hoivakodissa Ruusukujalla on jo kolmatta kesää kanoja. Aikanaan mietittiin, että jotakin eläimiä olisi kiva ottaa vanhusten iloksi. Aluksi vaihtoehtoina olivat kanat ja kanit. Kanojen arveltiin olevan helppohoitoisempia. Kissaakin on joskus harkittu, mutta tuolloin oli jollakin henkilökunnasta allergia. Niinpä on päädytty kesäkanoihin. Niitä varten on tietenkin hankittu asianmukainen eläintenpitolupa.
– Lehdon ja Saariston ryhmäkodit vaihtavat hoitovuoroa viikoittain. Meillä on myös kanavastaava, sairaanhoitaja Riina Pitkänen, joka on työn ohessa suorittanut maatalouden perustutkinnon, kertoo hoivakodin johtaja Carita Saarinen.
Koska kanoille ei ole talossa talviasuntoa, Riina Pitkänen otti viimekesäiset kanat itselleen. Täksi kesäksi tulivat uudet kanat Mikkelistä asti toukokuun alussa.
Ne ovat vähän harvinaisempaa rotua, brahma-kanoja. Ulkonäöltään ne ovat hyvin näyttäviä, ja erityisesti huomiota ovat kiinnittäneet joidenkin yksilöiden varpaisiin asti ulottuvat höyhenet. Kokoa niillä on parin maatiaiskanan verran, ja väritkin ovat erikoisen hienot.
Nämä kanat munivat harvemmin kuin viimekesäiset
Kanat myös munivat. Munat saadaan itse käyttää leivonnaisissa tai joskus niitä on paistettu tuoreeltaan. Tämä rotu munii kuitenkin harvakseltaan, kun ei ole kukkoakaan.
– Käyväthän meillä myös kaverikoirat säännöllisesti, ja niistäkin on paljon iloa. Joukossa on niin isoa kuin pientä koiraa, ja moni asukas innostuu myös kertomaan omia koiramuistojaan, Saarinen tietää.
Maanantaiksi oli sovittu oikein kanajuhlat ja kutsuttu vieraiksi Vuokkokujan päiväkodin lapsia naapurista. Kanoille äänestettiin samalla nimet, ja niistä tuli Miina, Manta, Alma, Käärijä (musta kana) ja Ruusa (mustanruskea kana).
Äänestystä varten oli oman talon väellä keksitty vaihtoehtoja, joista jokainen sai äänestää.
Kanojen luona käydään päivittäin
Kanatarhan edessä penkillä istuvat Yrjö Hanhilahti ja Pentti Hettula. Hanhilahti kertoo heillä kotona olleen aina viitisentoista kanaa yhtä aikaa, ja Hettulan kotitaloon Eräjärvelle niitä ostettiin kymmenen kerrallaan.
Kanat ovat muodostuneet miehille niin tärkeiksi, että niiden vointia käydään katsomassa päivittäin, usein parikin kertaa.
– Mustaa kanaa en ole kyllä koskaan aikaisemmin nähnyt, Hanhilahti tunnustaa.
On hauska katsella, kun kanat kilpaa nokkivat roikkumaan laitettua pitkää kurkkua. Myös voikukat ja muu tuoreruoka niille maistuu, ja tarhassa on lisäksi aina rehua ja vettä. Ennen vanhaan kanoille taidettiin syöttää myös monenlaisia tähteitä, mutta niiden kanssa ollaan nykyään melko varovaisia. Niistä kun menee herkästi vatsa sekaisin, eikä ylimääräistä sotkua haluta.
Kotona oli miesten aikaan monenlaisia eläimiä, aina jokunen joka lajia: muutama lehmä, pari hevosta, sikoja niin myyntiin kuin joulukinkkua varten, kanoja, kissoja ja koiria.
Hettula herkistyy vielä kertomaan, miten toimittiin, kun hän joutui luopumaan isänsä viimeisestä hevosesta. Siinä hetkessä hän ei kyennyt olemaan itse paikalla, vaan ostajan kanssa oli sovittu, että hevonen odottaa pihalla, ja riimu oli kiinnitetty rautakankeen. Metsästä palatessa jäljellä oli enää riimu pihassa.
