Torstai on aivan erityinen päivä Oriveden Särkänkodissa, sillä silloin lähihoitaja Anu Airasmaa ottaa kotitilaltaan töihin mukaan usein parikin lammasta ja vaikka vasikan.
– Kannustamme asukkaita ulkoilemaan ja aktivoidaan Särkänkodin hienoa piha-aluetta käyttöön. Joka torstai koko kesän ajan Esko ja kaverit tulevat siis viettämään Särkänkodille päivän ihmisten kanssa siellä piha-alueella, se on nimetty pihatorstaiksi, hän kertoo.
Siihen liitetään lettukestejä, musisointia ja mitä milloinkin aina keksitään. Eläimistä on laitettu viestiä myös palvelutalolle ja Orvokkikodille, että mahdollisimman moni ottaisi ilon niistä irti. Muutkin siis saavat niitä tulla katsomaan ja rapsuttelemaan.
Toukokuun lopulla asukkaat yllätettiin perin pohjin, kun pihaan ilmestyi kolmen päivän ikäinen musta karitsa, jolla ei vielä ollut nimeäkään. Ketterästi se kuitenkin pomppi pitkin pihaa vielä honteloilla jaloillaan.
Lampaista ja Sade-paimenkoirasta innostui myös alle kaksivuotias Viljami Nieminen, joka jopa tarjosi karitsalle omaa tuttiaan.
Sateisesta aamusta sää parani niin, että iltapäiväkahvit pystyttiin juomaan ulkona.
Omien lampaiden nimet muistaa vieläkin
Ihan aluksi paikalla on vasta muutama asukas, jotka innostuvat muistelmaan omia lampaitaan. Nimetkin tulevat kuin apteekin hyllyltä:
– Matilda, Matleena, Ulriikka ja Eleonoora. Pässit olivat nimeltään Viljo ja Jussi.
– Olipas niillä ihan kuninkaallisia nimiä, tuumaa vieressä Matti Lehmusto.
Maila Leskinen istuu hiljaa katsellen, kun hoitaja Laura Salminen pitelee rauhallisesti sylissään nukkuvaa kolmen päivän ikäistä karitsaa. Aiemmin Salminen on sylitellyt lähinnä kissoja, mutta samalla lailla siihen uinahtaa karitsakin.
Tämä karitsa syntyi hyvin pienenä, ja emä ilmeisesti arveli, ettei siitä ole eläjäksi, joten pikkuinen päätyi Anu Airasmaalle pullokaritsaksi. Jos uuhelle syntyy useampi kuin kaksi karitsaa kerralla, niistäkin se usein keskittyy hoitamaan vain paria ja jättää kolmannen sikseen.
Silloin tarvitaan ihmisten apua ja huolenpitoa. Karitsoille on omia lampaanmaidonvastikkeita, vaikka äidinmaidonvastikekin niille kelpaisi. Menekki on kuitenkin melko kova.
– Karitsat juovat sitä parin kuukauden ikäisiksi, ja sen ohella lisäävät koko ajan kiinteän ravinnon nauttimista, Airasmaa kertoo.
Mikäs pienelle nimeksi, miettivät pihalle ehtineet.
– Jos vaikka Sauli, heittää joku.
Tämä yksilö on kuitenkin tyttökaritsa, asiasta tietävä huomauttaa, joten ehdotus vaihtuu Jenniin.
– Ei kuitenkaan meidän talon keittäjän, vaan Jenni Haukion mukaan, ehdottaja täsmentää.
Hoitajat saattelevat yhä uusia ihmisiä pihalle, ja penkit täyttyvät nopeasti. Lammaspäivänä on hauska lähteä ulos katsomaan eläinten touhuja. Tosin moni ikäihminen palelee herkästi, eli vähän suostutteluakin tarvitaan.
Esko innostuu viinimarjapensaista, myös voikukat herkkua
Vaan sitten riemu repeää, kun paikalle tulee talon hoitajiin kuuluva Sari Mäkinen vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäisen poikansa Viljami Niemisen kanssa. Viljami tekee innokkaasti tuttavuutta pienen mustan karitsan kanssa, joka on tällä välin herännyt ja pomppii sinne tänne välillä vienosti määkäisten.
Vanha tuttu Esko-karitsa ei ole nyt kovin seurallisella tuulella, vaan hamuaa ruohikolla yhä uusia voikukkia. Se innostuu kovasti myös viinimarjapensaiden lehdistä, joissa onkin varmasti hieno aromi.
Lopulta Esko, joka varttui sellaista vauhtia, että vastikeruokailu sai jäädä jo kuusiviikkoisena, kellahtaa lepäämään varjoon pensaan juurelle, grillikatoksen viereen. Vähän aikaa sitä oikein porukalla haetaan.
Anu Airasmaa tuumaa, että ensi kerralla pääseekin sitten mukaan joku seurallisempi yksilö. Olisiko vaikka Arvo Jalmari, Eskon edeltäjä Särkänkodissa. Sisätiloissakin ne ovat talvemmalla mennä kopistelleet, silloin tosin vaippa takapuolessa.
Jossakin vaiheessa vierailua pikkuinen laiheliini on pudottanut oman vaippansa, joten nyt sitä ei voi ottaa syliinsä kuin Järvensivun väkeen kuuluva, Särkänkodin tuleva kesätyöntekijä Elli Andersson. Karitsoiden tuotokset kun saattavat välillä yllättää.
– Vielä on viisi uuhta karitsoimatta. Vuosi sitten oli niin kylmä kevät, että tällä kertaa tahallamme ajoitimme karitsointia vähän myöhemmälle, Anu Airasmaa kertoi helluntain alla.
Lampaiden touhuja katsellessa aika kuluu kuin huomaamatta. Ensi viikolla sitten taas!
