Kun somen keskustelussa käsitellään mitä tahansa kirkkoon liittyvää asiaa, viimeistään viides kommentoija vastaa pelkällä raamatunlauseella. Se voi liittyä aiheeseen, mutta yleisemmin sitä käytetään tukahduttamaan keskustelu.
Lause saatetaan myös kirjoittaa kokonaan isoin kirjaimin, jotta kommentin lukija varmasti ymmärtää, että nyt on kysymys ”Totuudesta”.
Lukija ei ymmärrä. Raamatusta otetuilla pätkillä, raamatunjakeilla, huutelu on sitä samaa ”Raamatulla päähän lyömistä”, mikä ennen jäi näkymättömämmäksi. Vaan ei vaikutuksetta.
Jos Raamatun lauseilla on haavoitettu kysyjää tavalla tai toisella, luottamuksen palauttaminen on pitkä prosessi. Siksi sillä on väliä, miten me toisemme kohtaamme.
Kun ihminen haluaa tietää, kyseenalaistaa tai avata keskustelun, silloin kristityn keskustelukumppanin tulisi asettua samalle tasolle: kysyä, kuunnella ja kuulla. Ei antaa valmiita vastauksia, eikä varsinkaan raamatunlauseita heitellen.
Jakeilla vastaaminen ei tuota toivottua lopputulosta. Jos joku haluaa tietää kasvusta, hänelle voidaan näyttää yhden siemenen ihme. Ei ole mitään järkeä näyttää koko peltoa ja kertoa miten hommat siellä eri vuosina hoidetaan monenlaisten satojen saamiseksi.
Meidät on kutsuttu puhumaan kirkosta ja kristinuskosta itsenämme. Sellaisina kuin olemme. Kun antaudumme keskusteluun ilman etukäteen valittuja esteitä, pääsemme pidemmälle. Se miten pitkälle päästään, riippuu aina molemmista keskustelijoista.
Vaan päivän matkan kerrallaan se – innostunut, avoin ja vastaanottava keskustelu – kotiin täältä vie, sanotaan jo virressäkin.
Annmari Salmela
Kirjoittaja on Helsingin Kallion seurakunnan vs. viestintäpäällikkö ja kirkon tekemän auttamistyön, diakonian, vankkumaton ihailija
