Elämme adventin aikaa, minkä merkityksen jokainen on varmaan ehtinyt jo tänäkin jouluna kuulla – odotuksen aikaa siis. Odotus pian palkitaan, pääsemme viettämään joulua.
Joulun aika on, ainakin vielä, pyhitetty yhdessä ololle ja rauhoittumiselle. Joulun täyttää erilaiset tavat, toiveet ja perinteet. Tuskin kukaan kyllästyy voivottelemaan nykyjoulun kaupallisuutta tai kauhistelemaan missä vaiheessa vuotta joulusuklaat jo saapuvat kauppojen hyllyille.
Uskallan väittää, että suurempi osa taas on jo kyllästynyt keskusteluun mahtuvatko tontut ja Enkeli taivaan -virsi yhdessä enää suomalaiseen jouluun. Itse toivon, että mahtuvat, ja vielä oikein sulassa sovussa.
Päässäni on soinut viime päivinä Antti Tuiskun kappaleen sanat, missä lämmin lumi peittää maan. Kappaletta kuunnellessa tulee väistämättä mieleen, että onpahan siinä hassut sanat. Kaikki lunta kokeilleet tietävät sen tuntuvan kylmältä.
Pohtiessani kielikuvaa tarkemmin, en päätynyt lumikieppiin lämmittelemään pakkassäässä, vaan tunnistan sen lämpimän tunteen, kun takkatulen ja kuusen kynttilöiden loisteessa olen paksuun villapaitaan kääriytyneenä katselemassa pimeään yöhön ulos ikkunasta, ja raskaat isot hiutaleet leijailevat maahan.
Juuri sillä hetkellä olo tuntuu oikein syvällä sisällä lämpimältä. Samalla tavalla koen Jumalan rakkauden täyttävän ihmisen syvältä sisältä. Se, että hän on antanut ainoan poikansa meille Vapahtajaksi, on ihmisen ymmärryksen ulkopuolelta. Sen ajattelemiseen tarvitaan uskoa.
Joulu antaa meille tilaa uskoa asioihin lapsenomaisesti. Tonttuihin, rauhaan, joulupukkiin ja jopa Jeesus-lapseen seimessä. Jumalan rakkauden lämpö on kuitenkin mahdollista kokea joka päivä, kuten laulussa sanotaan ”jos vain joulun lapsi saa, sydämessäs asustaa, niin silloin joulu luonas aina on.”
Itselleni tässä laulussa joulun lapsi ei tarkoitakaan sitä lapsenmielistä jouluttajaa, joka ostaa marraskuussa ensimmäiset joulusuklaat kaupasta vaan Jeesusta, joka on joulun todellinen juhlasankari.
Sanni Pesonen
kasvatuksen työntekijä
Oriveden seurakunta
