Kerran eräs juhlavieraamme valitti jälkeenpäin siskolleen siitä, miten kaikki paitsi hän olivat olleet hienoissa vaatteissa. Sisko ihmetteli: ”Miksi sitten menit juhliin rumissa vaatteissa?”
Syynä saattoi olla se, että suomalaiset pelkäävät ylipukeutumista vielä enemmän kuin alipukeutumista. Liekö olemassa toista kansaa, joka murehtisi meidän laillamme sitä, että näyttäytyy juhlissa (tai lähikaupassa) liian hienona?
Matteuksen evankeliumissa (jakeet 22:1–14) Jeesus vertaa taivasten valtakuntaa hääjuhlaan, johon kutsutaan ihmisiä kaduilta ja toreilta. Kertomus päättyy surullisesti siihen, miten eräs mies tulee paikalle juhla-asun sijasta tavallisissa vaatteissaan, ja hänet heitetään juhlista ulos. Olen pohtinut usein tuon miespoloisen syitä olla laittamatta juhlapukua.
Ajatteliko hän, että hänen omien vaatteidensa pitää kelvata? Oliko hän boheemi persoona, joka pohdiskeli tärkeämpiä asioita kuin vaatteet? Halusiko hän kapinoida perinteitä vastaan?
Olisiko miehessä ollut ripaus suomalaisuutta ja hän epäröi juhlavaatteiden laittoa siksi, ettei kokenut olevansa niiden arvoinen?
Kutsu taivasten valtakuntaan on edelleen avoinna, ja kaikki muutkin kuin suomalaiset tulevat sinne alipukeutuneina, jos koittavat tulla omissa vaatteissaan.
Meidän vaatteemme, jotka voi nähdä vertauskuvana teoistamme ja pyrkimyksistämme, eivät riitä meitä pelastamaan. Jumala haluaa pukea meidät pelastuksen juhla-asuun, jonka Hän on hankkinut kuolemalla ristillä.
Tuo asu tekee meistä jokaisesta juhlan arvovieraita, eikä ole väliä sillä, mistä taustasta ja elämänvaiheesta kukin on kutsuttu.
Pukeudun itse mielelläni juhlavaatteisiin. Koen kuitenkin helposti ulkoasuni olevan sellainen, mitä voisi positiivisesti nimittää ”luonnolliseksi”, kun oikeasti tarkoitetaan homssuinen. Kun ompelijamummoni vielä eli, jännitin aina juhlissa, havaitseeko hänen haukansilmänsä roikkuvan langan, retkottavan kauluksen tai pölyiset kengät. Ja kerran ristiäisissä, varjelkoon, ettei minulla ollut lainkaan kenkiä – kunnes erhe korjattiin.
Taivasten valtakunnan asussa ei tarvitse hävetä hienoutta eikä huonoutta. Me kelpaamme – ei, vaan loistamme!
Jos mummoni on jo saanut pukeutua tuohon asuun, niin se on epäilemättä vaaleansininen ja moitteeton.
Sari Valkeajoki
Kirjoittaja rakastaa 1960-luvun mekkoja ja mummoaan, joka ompeli niitä
