Jeesus huomasi, että heidän teki mieli kysyä häneltä. Hän sanoi heille:
”Sekö teitä askarruttaa, että sanoin: ’Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen’? Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi. Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa. Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan. Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää. Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään.” (Joh. 16:19–22)
Päivän teksti palautti elävästi mieleeni sen hetken, kun uusi ihminen, pieni lapsi saa syntyä tähän maailmaan. Kerron tässä nyt ensimmäisen lapseni syntymästä, vaikka olen ollut mukana kaikkien muidenkin lasteni synnytyksessä ja minusta jokaisen lapsen syntymä on yhtä ainutkertainen ja tunteita herättävä kokemus.
Ensimmäisen lapsen syntymän aikaan asuimme Vilppulassa ja vietimme kummipoikamme syntymäpäiviä, kun tuleva tyttäremme alkoi ilmoitella, että hänkin haluaisi mukaan juhlimaan. Vein viimeisillään olevan äidin Mäntän sairaalaan vielä myöhemmin illalla.
Oli viikonloppu ja paikalla ei ollut riittävästi henkilökuntaa, joten synnytyksen käynnistymistä hidastettiin antamalla vaimolleni piikki. Kun synnytys lopulta käynnistyi, oli välissä kulunut jo yksi vuorokausi.
En tiedä, saiko piikki muutenkin synnytyksen hidastumaan, mutta itse synnytystapahtuma kesti meidän molempien mielestä luvattoman pitkään. Loppuhuipentuman aikana vaimoni oli jo hyvin voimaton sekä minä itsekin kovasti selkävaivainen, koska olin istunut kierossa asennossa huonolla jakkaralla tuntitolkulla seuraamassa supistusten tuloa ja pyrkimässä helpottamaan vaimoni oloa ilokaasulla ja sen sellaisella.
Päivän Raamatun tekstissä kerrotaan, ettei äiti enää muista kovia kipujaan, kun saa vastasyntyneen lapsen rinnalleen. Kokemuksesta voin sanoa, että asia on juuri näin ja isäkin on syntymän ihmeestä täysin sekaisin.
Muistan vieläkin yli kolmekymmentä vuotta sitten tapahtuneesta sen, kuinka olin viettänyt synnytyspäivän syömättä ja menin sitten illalla sudennälkäisenä Mäntän keskustaan grillikioskille ostamaan ruokaa. Varmasti kaikki silloin kioskilla olevat ihmiset pitivät minua hiukan omituisena, sillä väsymyksestäni huolimatta minusta pursusi sanoin kuvaamaton ilo ja halusin julistaa kaikille Mäntän ihmisille: Meille on tänään tässä kaupungissa syntynyt lapsi.
Muistan, kuinka aivan ventovieraisiin ihmisiin tarttui ilo, ja he toivottivat vilpittömästi onnea vastasyntyneen lapsen isälle.
Raamatun teksti ei kuitenkaan etsi iloa pelkästään lapsen syntymästä, vaan opetuslapsissa iloa tulee synnyttämään se, kun he saavat kohdata ylösnousseen Vapahtajansa.
On myös totta omakohtaisesti, että Vapahtajan kohtaaminen arkipäivässä synnyttää minussa aika ajoin lähes samanlaisen ilon kuin, mitä oman lapsen syntymiset saivat aikaan. Valitettavaa on kuitenkin se, että kun haluan pursuta tätä iloa ulospäin samalla tavalla kuin kerran Mäntän keskustan grillikioskilla, niin minua ei enää onnitellakaan iloisin olalle taputuksin, vaan kääntämällä pään toisaalle.
Asia tekee minut aika ajoin surulliseksi, mutta mitäpä siitä, sillä tätä iloa minulta ei voi kukaan riistää pois.
Juha Hakonen
kristitty opettaja Juupajoelta
