Tämä on hyvin suosittu laulu. Monet osaavat sen sanat ulkoa. Sitä lauletaan eri aikoina. Ei tunnu oudolta laulaa sitä kirkkaana kevätpäivänä eikä hämärtyvänä kesäiltana, vaikka viimeinen säkeistö liittyy jouluun. Se sopii juhliin häistä hautajaisiin. Ehkä juuri siksi, koska sen suuren kaaren alle mahtuu kaikki.
Joskus laulua kutsuttiin ”pyhiinvaeltajien lauluksi”. Kaunis luonnehdinta, kuvaahan se ihmisen matkaa. Tarkemmin tutkien laulun sävelellä ei kuitenkaan ole erityistä pyhiinvaellusten taustaa. Sävel lienee nuorempi kuin kuvitellaan. Nuotti tunnetaan vasta sleesialaisten kansanlaulujen kokoelmasta vuodelta 1842.
Mutta väliäkö sillä, olennaista on, että sen sanoin monet ovat yhtyneet sukupolvien vaellukseen ja nähneet elämänsä liittyvän Jumalan suuriin tekoihin. Jokainen ihminen on osa Jumalan hyvien tekojen sarjaa maailman alusta sen iankaikkiseen täyttymykseen asti.
Katso myös Matti Revon joulutervehdys:
Laulussa kiitetään Jumalan luomistyöstä. Maa on kaunis, koko luomakunta on kaunis. Taivaan kirkkautta voi ihmetellä niin päivän auringossa kuin yön tähtiloisteessa. Oikeastaan taivasta tirkistäen kurkistetaan hyvin kauas, aivan luomisen alkuhetkiin. Saapuuhan etäisimpien tähtien valo miljardien vuosien takaa.
Joka ihailee kaunista Maata, ymmärtää kirkkaan taivaan alla rakkaan kotiplaneettamme olevan osa kosmista kokonaisuutta. Ehkä se on vain yksi miljoonista kaltaisistaan, mutta meille se on ainoa. Täällä me elämme ja vaellamme sukupolvesta toiseen. Täällä me oivallamme, että olemme osa Jumalan työtä.
Huikaisevan taivaan alla voi vain ihmetellä, että Kaikkivaltias Jumala katsoo maapalloa ja kumartuu sen puoleen. Hän on niin kiinnostunut ihmisten elämästä, että sitoutuu siihen itsekin antamalla Poikansa syntyä pieneksi lapseksi. Siitä lauloivat enkelit ensin paimenille. Syytä on meidänkin yhtyä heidän lauluunsa.
Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi.
Matti Repo
Tampereen hiippakunnan piispa